7/15

  • pääsivu
  • sisällys
  • Seppo Sainio
    puheenjohtaja, Yliopistojen opetusalan liitto YLL

    Pääkirjoitus

    Lisää laatua digistä

    Oli ilo taas tavata opiskelijat lukukauden alussa. Ei ainoastaan ryhmänä, vaan myös yksilöinä. Monenlaiset persoonat, motivaatiotekijät ja arjen aikataulujen järjestelyt tulevat näissä tapaamisissa näkyviksi. Kasvotusten keskustellessa nousee esiin yllättäviä kysymyksiä ja oivalluksia, odotuksia ja epävarmuuksia. Nämä yliopistokohtaamiset ovat oikeaa laatuaikaa.

    "Ihmisille kaikkein tärkein maailmassa on dägä", runoili aikoinaan M.A. Numminen. "Näläntunne katoaa kun dägä dägä soi." Mitä on dägä? Dägä on elämän rytmi ja tarkoitus. Dägä on ratkaisu kaikkeen. Dägä saa arjen rullaamaan.

    Tämän päivän dägä on digi.

    Maan hallituksen kärkihankkeisiin kuuluu digitaalisten oppimisympäristöjen kehittäminen korkeakouluissa. Hyvä niin. Yhteiskunta teknologistuu edelleen. Yliopistojen tulee elää ajassa, jopa edelläkävijöinä. Digin osalta yliopistoista löytyy osaamista, ennakkoluulottomuutta, mutta myös varovaisen kriittistä suhtautumista.

    Mitä on digi? Digi on monisteista luopumista, digi on tiedon vapaata saatavuutta. Digi on mobiilioppimista ja vuorovaikutuksen kanavia, digi on osallistujien voimaantumista.

    Itse olen ymmärtänyt maan hallituksen ohjeistuksen niin, että jokaisen tulisi päättää tehdä työnsä vähän laadukkaammin. Tässä meitä auttaa digi. Se tarjoaa uusia vaihtoehtoja toimintaympäristöiksi.

    Digi on tuonut tiedon kaikkien saataville. Eikö tiedon portinvartijoita kuten yliopistoja sitten enää tarvita? Väärin! Informaatio on vastaanottajalleen hyödytöntä, jopa haitallista, mikäli käyttäjä ei kykene sitä arvioimaan ja prosessoimaan käyttökelpoiseksi tiedoksi. Taito arvioida tietoa on sitä perusosaamista, jota yliopistoihin tullaan opiskelemaan. Se tapahtuu ohjatussa opiskeluprosessissa ja kestää koko opintojen ajan. Osaaminen kehittyy edelleen työelämässä, ja sitä luonnikkaammin se tapahtuu, mitä paremmin on koulutuspolullaan omaksunut elinikäisen oppijuuden taitoja.

    Yliopisto-opiskelun pedagogiset periaatteet pohjautuvat tutkimustietoon. Miten digiympäristöt edistävät näiden periaatteiden toteutumista: Miten digiä käytetään opiskelijalähtöisyyden, vuorovaikutteisuuden, monimuotoisuuden ja kansainvälisyyden edistämiseksi? Miten opitaan tutkimuksellista lähestymistapaa asioihin, miten tuetaan työelämätaitojen ja oppijan persoonallisuuden kehittymistä, miten opiskelun jälkeistä oppijuutta? Digin opetuskäyttö vaatii pitkäjänteistä, määrätietoista, koko organisaation voimin tehtävää kehittämistyötä. Sitä työtä tehdään koko ajan.

    Yliopistot ovat säästökuurien ja kilpailun jäljiltä tehokkuutta tavoittelevia, korkean osaamisen organisaatioita. Henkilöstön osaamisen suunnitelmallinen kehittäminen parantaa tuloksellisuutta ja on yksi tapa toteuttaa hallituksen kärkihanketta. Koko opettavalla henkilöstöllä tulee olla mahdollisuus kouluttautua, osana omaa työtään, digiympäristöjen hyödyntämiseen. Työnantaja viestii vuosittaisia työsuunnitelmia laadittaessa, kuinka tärkeää henkilöstön osaamisen kehittäminen sille on.

    Seminaarihuoneella ja säännöllisillä opiskeluaikatauluilla on edelleen oma merkityksensä. Kasvokkain tapahtuva kohtaaminen tarjoaa usein parhaan foorumin keskusteluun, ryhmäytymiseen ja toisen ihmisen kohtaamiseen. Työelämätaitoihin kuuluu sekin, että paikalla ollaan sovittuna aikana tapaamiseen valmistautuneena, keskusteluun otetaan osaa, esitetään kysymyksiä ja tehdään omia rakentavia ehdotuksia.

    Nyt meillä on digi. Edistetään sen, mutta myös muiden kohtaamisten kautta yliopiston pedagogisten periaatteiden toteutumista.

    Seppo Sainio
    puheenjohtaja, Yliopistojen opetusalan liitto YLL

    • Painetussa lehdessä sivu 42