Pääkirjoitus
Sanattomat sopimukset romuttumassa
Yhteiskuntaa ohjaillaan
monin säädöksin,
mutta yhteiselämä
perustuu
myös moniin
hyväksi koettuihin
käytäntöihin. Ne perustuvat yhteisen
ideaan ja keskinäiseen luottamukseen.
Esimerkiksi lentokentällä voi
luottaa siihen, että jokainen ottaa
matkatavarahihnalta vain oman
laukkunsa. Tätä varten ei tarvitse
allekirjoittaa sitoumuksia tai palkata
hihnojen viereen vartijoita.
Sanaton sopimus on jopa sopimusta
luotettavampi, sillä se perustuu
kaikkien osapuolten tahtoon
toimia tietyllä tavalla. Elämme
kuitenkin murroksen aikaa.
Toimintaympäristön muuttuessa
ovat monet totutut toimintatavat
uudelleen arvioinnin kohteena.
Yliopistolaiset ovat hahmottaneet
eduskunnan koulutuksen ja sivistyksen
puolustajiksi. Nyt juuri
sieltä käsin kuitenkin tehdään yliopistoihin
jopa pysyviä vaurioita.
Koulutus ja tutkimus ovat siilautuneet
suurleikkausten kohteeksi.
Eräs aksiooma Suomessa on
ollut, että työnantaja- ja työntekijäjärjestöt
ovat ne, jotka sopivat
työehdoista (tätä tosin tukee myös
kansainvälinen työlainsäädäntö).
Päättäjät ovat laskeneet toisin.
Palkan alentaminen 5 prosentilla
on arvokkaampaa kuin luottamuspääoma.
Matematiikkaakin
voi näköjään tulkita eri tavoin.
Työpaikoilla lähdetään siitä,
että työnantaja sitoutuu työntekijöihinsä.
Turun yliopisto on ollut
niitä harvoja, joka asetti yt-neuvotteluille
aidosti kaksi vaihtoehtoa.
Se valitsi työpaikkojen säilyttämisen.
Työntekijät varmasti arvostavat
tätä, vaikka kaikki joutuvat
säästöjen puristuksessa koville.
Tunnelma yliopistoissa on monin
paikoin alakuloinen. Vaalilupaukset
on petetty. Ilmoituksia ytneuvotteluista
tulee taukoamatta,
työkaveri vierestä laitetaan kilometritehtaalle.
Jäljelle jäävät ovat
entistä suuremman työkuorman
alla jo perustehtäviensä kanssa.
Heillä on kuitenkin myös aina uudet
uudistukset toteutettavanaan. Samaan aikaan yllä on uhka uusien
yt-neuvotteluiden aloittamisesta.
Hallitus voisi vielä miettiä,
mitä se on tekemässä yliopistoille.
Taloudelliseen kurittamiseen liittyy
viesti siitä, ettei oikein uskota
ratkaisujen löytyvän kyseiseltä taholta.
Mikähän sitten on sivistyksen,
koulutuksen ja tutkimuksen
merkitys?
Innovaatiotehtaita yliopistoista ei
tule. Tuotteistaminen, kaupallistaminen
ja markkinointi eivät ole
toiminnan ydintä. Yrityksissä se
on. Ei kai Suomessa sentään vallitse
väärinkäsitystä yliopistojen
olemuksesta? Se veisi pohjan pois
koko toiminnalta.
OKM:n ehdotuksessa rahoitusmalliksi
2017–2020 todetaan,
että julkisen talouden tulot eivät
riittäisi rahoittamaan nykyisiä
menoja normaalinkaan talous- ja
työllisyyskehityksen vallitessa.
Voinemme yliopistoissa todistaa,
että leikattu on.
Korkeakouluilta edellytetään
entistä vahvempia strategisia valintoja
ja yhteistyötä. Kansalliselta
työnjaolta (profilointi) odotetaan
tehokkuutta ja laadun parantamista.
Merkitseekö profilointi uutta,
työpaikkojen vähentämiseen
tähtäävää yt-kierrosta? Signaalia
siitä, että yliopistot sitoutuisivat
yhdessä työpaikkojen säilyttämiseen,
ei ole saatu.
Nyt tarvitaan viestejä, jotka saavat
ihmiset jaksamaan, inspiroitumaan
ja luottamaan. Innostunut
henkilöstö kyllä ottaa haasteista
kopin. Tämänkin näkökulman
voisi huomioida osana päätöksentekoa.
Luottamusta herättävä toimenpide
voisi olla profiloitumisen
toteuttaminen työpaikat säilyttäen.
Tähän sopisi painopistealoihin
perustuva pitkäjänteinen rekrytointistrategia
kertarysäyksen sijaan.
Fokusta soisi tarkennettavan
myös laatukysymyksiin yliopiston
arjessa: osana säästöjä on suurelta
määriltä opettajia katoamassa tutkimusaika
kokonaan.
Seppo Sainio
puheenjohtaja,
Yliopistojen opetusalan
liitto YLL
- Painetussa lehdessä sivu 2
|