1/16

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Hallitusten päätöksiä

    YLL:n hallitus 11.12.2015

    • Sai selvityksen ajankohtaisesta neuvottelutilanteesta. Keskustelua käytiin mm. Sivistystyönantajien esityksestä, jonka mukaan hallituksen kaavailemien pakkolakien vaikutusten pitäisi koskea myös yliopistojen opetus- ja tutkijahenkilökuntaa, vaikka nämä ovatkin vuosilomalain ulkopuolella.
    • Keskusteli paikallisesta sopimisesta. Todettiin, että vuonna 2014 selvitettiin pääsopijajärjestöjen kesken paikallista sopimista yliopistoissa. Paikalliselle sopimisille ei siinä vaiheessa nähty tarvetta eikä edellytyksiä.
    • Keskusteli yt-neuvottelutilanteesta. Todettiin mm. Itä-Suomen yliopiston käynnistäneen yliopistouudistuksen jälkeen seitsemännet yt-neuvottelut.
    • Keskusteli yliopistojen työnjaosta ja profiilien vahvistamisesta sekä henkilöstön aseman huomioimisesta päätösten valmistelussa ja toteutuksessa. Prosessien onnistumiseksi henkilöstöä tulee informoida käytävistä keskusteluista, henkilöstön asiantuntemusta hyödyntää valmistelussa ja yliopistojen tulee yhteisesti sitoutua työsuhteiden turvaamiseen muutostilanteessa.
    • Keskusteli EU- ja ETA -alueiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksuista. Keskustelussa nousi esiin aito huoli yliopistojen kansainvälistymiskehityksestä.
    • Aloitti OAJ :n korkeakoulupäivien 18.3.2016 suunnittelun.
    • Merkitsi tiedoksi YLL:n siirtymisen OAJ :n sihteeri-, kokous- ja koulutuspalveluiden piiriin 1.1.2016 alkaen.
    • YLL:n uusi sähköpostiosoite 1.1.2016 lähtien on yll@yll.fi
    • Merkitsi tiedoksi YLL:n omistaman kustantamo Finn Lecturan 30-vuotisjuhlakiertueen vuonna 2016. Finn Lectura kiertää seitsemällä yliopistopaikkakunnalla seminaarin merkeissä.

    Professoriliiton hallitus 14.1.2016

    • Hyväksyi liiton lausunnon OKM:lle ehdotuksesta yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen.
    • Hyväksyi liiton kommentit OKM:n luonnoksesta korkeakoululaitoksen yhteisiksi tavoitteiksi sekä sopimusrakenteesta kaudelle 2017 - 2020.
    • Käsitteli työmarkkinatilannetta, erityisesti yliopistojen YT-tilannetta.
    • Merkitsi tiedoksi Akavan järjestämän tilaisuuden liittojen johdolle, UNIFI:lle ja yliopistojen johdolle.
    • Merkitsi tiedoksi OKM:n tutkijatyöryhmän tilanteen.
    • Asetti liiton työryhmät vuodelle 2016.

    Tieteentekijöiden liiton hallitus 14.1.2016

    • Keskusteli toimintavuoden 2016 keskeisistä teemoista ja totesi maan hallituksen rahoitusleikkausten vaikuttavan voimakkaasti toimintaan. Liitto seuraa uuden palkansaajakeskusjärjestön valmistelua, samoin paikallisesta sopimisesta käytäviä neuvotteluja. Vuoden aikana keskitytään myös pienten jäsenyhdistysten ongelmiin. Huomiota kiinnitetään apurahalla työskentelevien ja kansainvälisten tutkijoiden asemaan, samoin työttömänä olevien jäsenten tukemiseen. Tutkijanuraan liittyvät kysymykset sekä henkilöstön ja opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksien lisääminen ovat nekin asialistalla.
    • Keskusteli eri yliopistoissa päättyneistä, meneillään olevista ja tulevista yhteistoimintaneuvotteluista.
    • Päätti asettaa vuodeksi 2015 kirjastotyöryhmän, nuorempien tutkijoiden työryhmän, opetus- ja tutkijanuratyöryhmän sekä kansainvälisen verkoston.
    • Valitsi Tieteentekijöiden liiton edustajiksi Acatiimin toimitusneuvostoon Mikko Jakosen ja Jussi Vauhkosen.
    • Painetussa lehdessä sivu 46