• pääsivu
  • sisällys
  • Nimityssekamelska -
    korkeakoulu, yliopisto, ammattikorkeakoulu


    Nimityksiä korkeakoulu, yliopisto ja ammattikorkeakoulu käytetään sillä tavalla keskenään sekaisin, että yliopistoihmisenkin on välillä vaikeaa tietää, mitä tarkoitetaan. Vielä hankalampi on maallikon ja esimerkiksi opintojaan päättävän lukiolaisen tietää, mistä puhutaan, kun nimikkeet ovat samankaltaisia ja epämääräisesti käytettyjä.

    Terminologian sekaannus johtunee lainsäädännöstä. Yliopistoista on käytetty nimitystä korkeakoulu. Esimerkkeinä voidaan mainita laki korkeakoululaitoksen kehittämisestä (1052/1986) ja laki korkeakoulun professorin ja apulaisprofessorin viran täyttämisestä (856/1991). Kummankin lain 1 §:ssä selvitetään soveltamisalaa. Kumpaakin lakia sovelletaan 1 §:ssä lueteltuun 20 korkeakouluun.

    Yliopistolaki (645/1997) on edellisiä uudempi laki. Myös sen 1 §:ssä säädetään soveltamisalasta. Säännöksen mukaan laissa tarkoitettuja yliopistoja ovat juuri samat yksiköt, jotka edellä mainittujen lakien mukaan ovat korkeakouluja. Tätä taustaa vasten ei ole ihmeellistä, että yliopiston ja korkeakoulun nimike vaihtelee kielenkäytössä ikään kuin ne olisivat synonyymejä.

    Jos otetaan huomioon tutkintoja koskevat säännökset, kuva tulee vielä hankalammaksi. Asetuksessa korkeakoulututkintojen järjestelmästä (464/1998) on määritelty korkeakoulututkinnot, mutta niiden ohella myös termit yliopisto ja korkeakoulu. Yliopistoja ovat jo edellä mainitut 20 yksikköä. Tältä osin määrittely on siis sama kuin yliopistolaissa. Korkeakouluja ovat mainitun asetuksen mukaan puolustusvoimiin kuuluva maanpuolustuskorkeakoulu ja ammattikorkeakoulut.

    Kun aikaisemman lainsäädännön mukaan korkeakoulu ja yliopisto tarkoitti samaa eivätkä ammattikorkeakoulut kuuluneet korkeakoulun käsitteen piiriin, asetuksessa korkeakoulututkintojen järjestelmästä korkeakouluihin kuuluvat ammattikorkeakoulut, mutta yliopistot jäävät tämän termin ulkopuolelle.

    Asetuksessa korkeakoulututkintojen järjestelmästä tutkintojen systeemi on sinänsä selvä. Tutkintoja ovat yliopistoissa suoritettavat alemmat ja ylemmät korkeakoulututkinnot, yliopistojen jatkotutkinnot, maanpuolustuskorkeakoulun tutkinnot ja eräät upseerin tutkinnot sekä ammattikorkeakoulututkinnot. Luettelon ongelma on oikeastaan vain siinä, että yliopistossa suoritettuja tutkintoja kutsutaan korkeakoulututkinnoiksi huolimatta asetuksessa olevasta korkeakoulun määritelmästä.

    Oppilaitoksista ja tutkinnoista käytettäviä nimityksiä olisi syytä selventää. Sen vuoksi ehdotankin, että ainakin yliopistomaailmassa alettaisiin johdonmukaisesti käyttää yliopistoista nimitystä yliopisto. Ammattikorkeakouluja kutsuttaisiin niiden omalla nimellä. Yhteinen nimitys yliopistoille ja ammattikorkeakouluille voisi olla korkeakoulu.

    Ammattiyhdistysten tulisi vaikuttaa opetusministeriön suuntaan, jotta myös lainsäädännössä voitaisiin käytetyt nimikkeet yhtenäistää. Jos siellä nimityskysymykset ratkaistaisiin toisin kuin edellä on mainittu, olisi varmaan syytä siirtyä kielenkäytössä lainsäädännön mukaiseen yhtenäiseen järjestelmään.

    Ehdotukset tarkoittaisivat käytännössä sitä, ettei yliopistoja enää kehitettäisi korkeakoululaitoksen kehittämisestä annetulla lailla vaan yliopistolaitoksen kehittämisestä annetulla lailla. Professorin virat täytettäisiin yliopistojen professorin viran täyttämisestä annetun lain mukaisesti. Korkeakoulututkintojen järjestelmässä puhuttaisiin alemmista ja ylemmistä yliopistotutkinnoista.

    Lisäksi ehdotan, että ainakin akateemisissa julkaistavissa kirjoituksissa siirryttäisiin yhtenäiseen käytäntöön siinä, millä nimellä kutsutaan yliopistoja ja siellä suoritettuja tutkintoja sekä ammattikorkeakouluja ja siellä suoritettavia tutkintoja. Kielenkäyttö saattaisi jopa vakiintua ajan myötä.

    Ari Saarnilehto
    siviilioikeuden professori
    Turun yliopisto

     

    Saarnilehto oikealla asialla


    Professori Saarnilehto käsittelee mielenkiintoisella ja oikeaan osuneella tavalla sekaannusta, joka syntyy lainsäädännön terminologisesta epäjohdonmukaisuudesta nimityksien yliopisto ja korkeakoulu käyttämisestä. Saarnilehto esittää, että ammattiyhdistysten tulisi vaikuttaa opetusministeriön suuntaan, jotta lainsäädännössä voitaisiin käytetyt nimikkeet yhtenäistää. Tämän johdosta pari kommenttia.

    Ammattiyhdistykset ovat pyrkineet vaikuttamaan usean vuoden ajan ministeriöön siten, että Saarnilehdon kuvaama lainsäädännöllinen epäjohdonmukaisuus poistettaisiin. Koska tunnen erityisesti Professoriliiton toimintaa, kuvaan lyhyesti sen esityksiä tässä asiassa.

    Yliopistolainsäädännön valmistelun yhteydessä liitto kiinnitti huomiota yleisnimien korkeakoulu ja yliopisto epäjohdonmukaiseen käyttämiseen. Professorien virantäyttölain muutoksen yhteydessä liitto lausui 13.3.1997 OPM:lle, että yliopistolain ja virantäyttölain nimissä esiintyy niiden samanlaisesta kattavuudesta huolimatta kuitenkin epäjohdonmukaisuutta. Liitto ehdotti tuolloin, että korkeakoulun professorin virantäyttölaki muutettaisiin nimeltään yliopiston professorin virantäyttölaiksi ja tehtäisiin lakiin muut tätä tarkoittavat muutokset. Vastaavanlaisen muutosesityksen liitto teki OPM:lle lausunnossaan 10.3.1998 koskien asetusta korkeakoulujen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävistä. Liiton terminologian järkiperäistämistä koskevat kustannusneutraalit esitykset ovat toistuneet useasti.

    Viimeksi asia oli kirjallisesti esillä liiton 25.1.2001 OPM:n johdolle toimittamassa muistiossa, jossa todettiin seuraavaa: "Yliopistolaissa samoin kuin valtion budjetissa käytetään johdonmukaisesti yleisnimeä yliopisto. Toisaalla lainsäädännössä käytetään täsmälleen samoista oppilaitoksista yleisnimikettä korkeakoulu. Tällainen epäjohdonmukaisuus on tarpeetonta. Se voi olla myös harhaanjohtavaa."

    Ammattiyhdistyksillä on hyvä omatunto yliopistoterminologiaa koskevaa sekaannuksen poistamisyrityksissä. Miten on viranomaisten laita? Miksi ministeriö antaa sekaannuksen jatkua? Kuka kantaa todellista vastuuta asiasta?

    Jorma Virkkala
    2.2.12001

     

    (painetun lehden sivuilla 20-21)