• pääsivu
  • sisällys
  • Professoriliiton ilmoituskampanjasta oli lehdissä kolme erilaista versiota. (Napsauta kuvat suuremmiksi.)

    Professoriliiton imagokampanja


    Professoriliitolla on ollut näyttävä imagokampanja sanoma- ja aikakauslehdissä. Joulu- ja helmikuun aikana liiton mainoksia on näkynyt 15 kertaa seitsemässä eri lehdessä. Liittoon ja mainostoimistolle kiirinyt palaute on ollut myönteistä.

    Professoriliitolla on ollut vastaavia ilmoituskampanjoita aiemminkin vuonna 1987 ja 1985. Ilmoitukset voittivat mainosalan palkintojakin. Uuden kampanjan suunnittelu alkoi keväällä 2000. Elokuun lopussa lähetettiin tarjouspyynnöt viiteen yhteiskunnallista mainontaa tekevään mainostoimistoon. Kahden toimiston edustajat pyydettiin palaveriin ja näistä valittiin Incognito Oy:n tarjous.

    Projektin johtajana toimi Helge Tallqvist. Hän on aiemmassa työpaikassaan niittänyt mainetta mm. HBL:n mittavalla kampanjalla "Ota riski - rakastu suomenruotsalaiseen". Professoriliiton ilmoitusten ulkoasun suunnitteli AD Sammy Virtanen ja tekstit teki copy Mimma Näränen.

    Liiton kampanjan tavoitteena oli vaikuttaa nimenomaan päättäjien mielikuvaan professoreista ja vahvistaa professorien arvostusta tieteen huippuasiantuntijoina. Ideana oli myös saada suuri yleisö ja päättäjät paremmin ymmärtämään professorien vaativan työn merkitys Suomen valitsemalle osaamisen strategialle.

    Incogniton ehdotuksessa lähestyttiin professoreitten imagoa filosofisesta lähtökohdasta: millaisesta ihmisestä tulee professori, onko hänellä jokin piirre, joka erottaa hänet muista.

    Ovatko juuri nämä erikoisominaisuudet sellaisia, että niiden takia professoreita pitäisi kuunnella enemmän yhteiskunnassa?

    Kampanjan suunnittelijat päätyivät ideaan, että professori on ihminen, jolla on taito kyseenalaistaa asioita ja katsoa asioita odottamattomalta kannalta. Hän kysyy aina "miksi". Professorin työ on ajatella - ajatella vapaasti. Professori saattaa löytää epäolennaisesta juuri sen olennaisen.

    Kysymysmerkistä kehittyi kampanjan symboli. Se toistuu kaikissa kolmessa mainosversiossa: hedelmöitys, sikiö ja röntgenkuva kallosta. Hedelmöitysversiossa on otsikko "Alussa on kysymys", sikiökuvassa "Synnyimme ainutlaatuisina" ja kallokuvassa "Pääaine kyseenalaistaminen". Kaikkien ilmoitusten alalaidassa on teksti: "Varo professoria. Hän voi mullistaa kaiken".

    Koska kampanjan pääkohderyhmänä oli päättäjät ja talouselämän vaikuttajat, medioiksi valittiin sellaisia lehtiä, joita näissä piireissä luetaan. Ilmoitukset ilmestyivät joulu- ja helmikuun aikana Kauppalehti Optiossa (2 kertaa), Hufvudstadsbladetissa (1), Taloussanomissa (3), Talouselämässä (2), Suomen Kuvalehdessä (2), Tiede-lehdessä (2) sekä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen tammi- ja helmikuun numeroissa. Mediatoimiston laskelmien mukaan kohderyhmässä "päättäjät" kampanja saavutti noin 80 prosentin peiton.

    Liittoon ja mainostoimistoon on kiirinyt kommentteja, joissa kampanjaa on kiitelty ennakkoluulottomuudesta ja oivaltavuudesta. On myös toivottu ilmoitusten kaltaisia julisteita, tarroja, pinssejä ynnä muuta oheismateriaalia.

     

    (painetun lehden sivuilla 39-40)