• pääsivu
  • sisällys
  • Professoriliiton hallitus 12.2.2001

    • totesi, että liiton asiakirjoja käännetään ruotsiksi Åbo Akademin osaston esityksen mukaisesti
    • päätti asettaa liiton työryhmän selvittämään professorien eettisen koodin laadintaa ja nimesi sen puheenjohtajaksi hallituksen jäsen Marja-Leena Piitulaisen
    • päätti liiton talousasioista
    • merkitsi tiedoksi keskustelun OPM:n toiminta- ja taloussuunnitelmasta
    • merkitsi tiedoksi keskustelun yliopistojen voimavaratilanteesta ja kehittämislaista sekä totesi, että näihin vaikuttaminen jatkuu
    • merkitsi tiedoksi yleisen työmarkkinatilanteen
    • merkitsi tiedoksi keskustelun yliopistosektorin järjestelyvara- ym. neuvotteluista ja antoi evästyksiä jatkoneuvotteluille
    • päätti antaa ohjeet osastoille tutkijakoulutuslisäjärjestelmän soveltamisesta
    • totesi, että liitto seuraa palkkausjärjestelmän uudistustilannetta ja keskusteli jatkotoimenpiteistä
    • merkitsi tiedoksi OPM:n kirjeen yliopistoille ulkoisen rahoituksen valvonnan ja tarkastuksen kehittämiseksi
    • totesi, että liiton edustajat ovat tavanneet OPM:n ja Valtion työmarkkinalaitoksen johtoa sekä yliopistojärjestöjen yhteisrintamassa valtiosihteeri Raimo Sailasta

     

    TTL:n hallitus 11.2.2001

    • merkitsi tiedoksi ajankohtaisen neuvottelutilanteen yliopisto- ja tiedehallinnon tarkentavasta virkaehtosopimuksesta
    • merkitsi tiedoksi OPM:n kirjeen yliopistoille koskien yliopistojen ulkopuolisen rahoituksen valvonnan ja tarkastuksen kehittämistä
    • nimesi uusia jäseniä tutkijatyöryhmään
    • keskusteli jäsenkorttiyhteistyöstä ja uudentyyppisen jäsenkortin hankkimisesta jäsenistölle
    • keskusteli jäsenrekrytoinnista
    • merkitsi tiedoksi, että liiton edustajat tapasivat Valtion työmarkkinalaitoksen edustajia liittyen yliopistojen Valpas-ratkaisuihin
    • merkitsi tiedoksi liiton kannanoton AKAVAlle koskien uuden ydinvoimalayksikön rakentamista
    • päätti, että kolmen järjestösihteerin nimikkeet muutetaan asiamiehiksi

    Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton
    yhteinen kevätseminaari 27.4.2001

    AKATEEMINEN VAPAUS -
    YHTEISKUNNALLINEN VASTUU

    m/s Silja Serenade, Olympia-laituri, Helsinki
    Tarkempi ohjelma julkaistaan huhtikuun lehdessä.

     

    YLL:n hallitus 9.2.2001

    • sai selvityksen neuvottelutilanteesta
    • keskusteli kelpoisuusasetuksen muutoksesta
    • merkitsi tiedoksi tuloksellisuuslisien jakoperusteet
    • päätti ehdottaa keväällä 2001 Kööpenhaminassa pidettävään Nordisk möte tapaamiseen YLL:n edustajiksi Maj-Len Rönkä, Vesa Kulmala, Jan-Håkan Öberg
    • totesi, että OPM on julistanut haettavaksi rahaa opettajankouluttajien täydennyskouluttautumiseen

     

    (painetun lehden sivulla 38)