Kilpailu koulutetusta työvoimasta kiristyy
- yliopistot herätkää !

Valtion palveluksessa on tällä hetkellä noin 121 000 työntekijää. Vuosina 2001-2010 heistä poistuu valtiolta lähes puolet eli noin 60 000. Tämä merkitsee sitä, että kilpailu korkeasti koulutetusta työvoimasta tulee lähivuosien aikana dramaattisesti kiristymään. Muutoksen suuruutta ei yliopistoissa ole riittävässä määrin tiedostettu eikä siihen ole juurikaan varauduttu.

Yliopistojen palkkakilpailukyky on poikkeuksellisen huono. Ongelmaa ei ole saatu poistettua, vaikka ammattijärjestöt ovat jokaisella neuvottelu- ja sopimuskierroksella neuvotelleet yliopistoväen palkkoihin korotuksia. Esimerkiksi kuluvan vuoden alussa yliopistojen henkilöstön palkkoja nostettiin ns. valpas-I-ratkaisun johdosta 57 miljoonalla markalla. Lisäksi järjestöjen neuvottelema viimeisin virka- ja työehtosopimus sekä valpas-II merkitsevät yliopistojen henkilöstön palkkasummaan tänä ja ensi vuonna yhteensä noin 273 miljoonan markan korotusta.

Järjestöjen neuvottelemat palkankorotukset eivät ole kuitenkaan parantaneet yliopistoväen heikkoa palkkakilpailukykyä, koska muilla valtiosektorin osa-alueilla sopimuskorotukset ovat viime vuosina olleet yhtä suuria kuin yliopistoissa.

Yksityissektorin palkoista on ko. sektorin palkkaliukumien johdosta jääty jatkuvasti jälkeen.

Neuvottelu- ja sopimustoiminnan pelisäännöt mahdollistavat työtaistelun. Se on ainoa laillinen keino, jolla jokin ammattijärjestö voi saada jäsenilleen muita olennaisesti suuremmat palkankorotukset. Työtaistelun toteuttaminen on vaativa tehtävä. Sen menestyksekäs käyminen edellyttää järjestöltä ja sen jäsenistöltä erittäin hyvää henkistä, taloudellista ja organisatorista valmiutta. Näitä valmiuksia pyritään Tieteentekijöiden liitossa määrätietoisesti kohottamaan.

Yliopistot voivat myös itsenäisin päätöksin parantaa työntekijöidensä palkkausta. Näitä keinoja ne käyttävät erittäin säästeliäästi. Esimerkiksi tutkijakoululaisten palkat pitäisi kautta linjan sitoa valtion palkkausluokkiin, jotta tutkijakoululaiset voisivat saada ikälisiä. Nyt yliopistot maksavat heille markkoina määriteltyjä palkkoja, jolloin työnantaja säästyy ikälisien maksamiselta. Yhtä huonoa henkilöstöpolitiikkaa on, että virka- tai työsuhteen asemesta tutkijalle tarjotaan apurahaa, jolloin tutkijan sosioekonominen asema muodostuu todella heikoksi.

Jotta yliopistot voisivat menestyksekkäästi kilpailla korkeasti koulutetusta työvoimasta, tulee niiden palkkauksen kuntoon saattamisen ohella toteuttaa muitakin toimenpiteitä. Määräaikaisten virka- ja työsuhteiden hulvatonta käyttöä tulisi yliopistoissa radikaalisti vähentää muuttamalla määräaikaisuuksia pysyviksi viroiksi. Alle vuoden mittaisista määräyksistä tulisi, joitakin poikkeustapauksia lukuun ottamatta, luopua kokonaan. Yliopistoissa työskentelevien asiantuntijoiden urakehitys-mahdollisuuksia olisi parannettava selkiinnyttämällä virkarakennetta ja lisäämällä assistentuureja sekä tohtoreille tarkoitettuja väliasteen opetus- ja tutkimusvirkoja. Muiltakin osin asiantuntija-virkojen lukumäärä olisi nostettava kasvaneen tehtävämäärän edellyttämälle tasolle.

Mikäli yliopistoissa ei nopeasti toteuteta muun muassa edellä selostettuja toimenpiteitä on vaarana, että lahjakkaimmat ja motivoituneimmat työntekijät hakeutuvat lähitulevaisuudessa yliopistojen asemesta muualle töihin. Tähän Suomella ei ole varaa.

Klaus Sundbäck
toiminnanjohtaja
Tieteentekijöiden liitto

(painetun lehden sivulla 19)