Etiikka muuttaa kaiken
- vai muuttaako?

Yliopistoissakaan ei enää pääse pakoon etiikkaa. Professorikunta laati oman etikettinsä. Sysäyksen eettiseen heräämiseen lienevät antaneet muun muassa riekkiset ja rinteet. Assistentit ja muut tiedetyöläiset vaeltavat vielä pimeässä ilman eettistä ohjantaa. Poliisitkin saanevat oman etiikkansa. Vaimon pieksäminen sallitaan vain satunnaisesti ja pakottavassa tarpeessa. Muuten joutuu hetkeksi jäähylle.

Vaikka 1990-luvun "hulluista vuosista" on tultu alaspäin, melkoinen osa professoreista nimitetään edelleen virkaan avoimuutta ja oikeudenmukaisuutta halveksien kavereiden kutsusta. Tutkimusprofessori Petri Mähönen sanoi Savon Sanomissa (9.9.2000), että yliopistot tuottavat "pelottavaa ainesta" ja kenestä tahansa tehdään professori... ja se johtaa laaduttomuuteen.

Tutkijoita piiskataan irvokkaasti meritoitumaan uraputkessa, mutta professoriksi ei pääse edes hakemaan. Avoin hakukaan ei tietysti takaa reilua meininkiä. Professorikunta alkaa muistuttaa jääkiekon suljettua SM-liigaa, jonne saatetaan kutsua joku mestiksestä, jos rahoitus on kunnossa. Pelkästään pelaamalla liigaankaan ei kavuta.

Professoreiden velvollisuus on noudattaa kaikissa toimissaan uusia eettisiä ohjeita. Rehellisyyden, vastuullisuuden, perusteltavuuden, hyvän hallintotavan ja alaisten tasapuolisen kohtelun vaatimusten toteuttaminen estää jatkossa professoreiden kutsumenettelyn vastuuttoman käytön. Kutsumista käytetään vain perustelluissa poikkeustapauksissa, joihin se on tarkoitettu.

Otetaan sitten ihan keksitty tarina. Kuvitellaan, että jossain maalaisyliopistossa syntyy hinku perustaa uusi professuuri opetusalana epäkäytännöllinen etiikka ja filosofia. Onni potkii yliopistoa. Virkaan nimitetään hakumenettelyn jälkeen kaikin puolin sopiva kansainvälinen kuuluisuus, Helsingin herra. Ilo lopahtaa lyhyeen. Profeetta hoitelee virkaansa tovin kirkolta käsin piipahtaen silloin tällöin landella, jossa elämä on ylipormestari Siitosen mukaan pelkkää kärsimystä. Lisäksi eräs aivotutkija on varoittanut virikeköyhän ympäristön surkastuttavan aivot alta aikayksikön.

Lopputarina on tuttu juttu. Seuraa vuodesta toiseen jatkuvia virkavapauksia. Opetusta hoidellaan sijaisjärjestelyin. Pätkätyöt eivät juuri kannusta opetuksen, tutkimuksen ja muun toiminnan pitkäjänteiseen kehitystyöhön. Opetus on edelleen kaikilla tasoilla pitkälle pakkopullaa, vasemman käden hommia. Vain tutkimus noteerataan. Professorin virka sinänsä ei aina kiinnosta, vaan titteli ja sen siivittämät muut riennot.

Uusi etiketti lopettaa edellä kuvatun pelleilyn. Ja matkalaukkulaisilta, joista valtaosa tosin hoitaa hommansa mallikkaasti, edellytetään riittävää kustannuspaikalla oloa. Opetuksen ja tutkimuksen lisäksi laitoksilla on kosolti hallinnollisia ja muita hommia, jotka kaatuvat paikan päällä oleville joidenkin etätyöläisten luistellessa velvollisuuksistaan. Akateemisen vapauden suojissa virkatyöt voi kyllä jättää tekemättä kuka tahansa, kaikilla tasoilla.

Etiikka ohjaa käytännön toimia siihen asti, kun se ei haittaa bisnestä ja muita etuja. Etiikka on lähes aina "käytännön hyötyetiikkaa". Etiikan vaikutus on arvioitu yhtä tehokkaaksi, kuin jos jumbojettiin asennettaisiin polkupyörän jarrut. Eettisiä ohjeita voi päntätä turvallisesti, sillä niistä ei yleensä jää pysyviä vaurioita.

Pari esimerkkiä. Lääkärin eettisten ohjeiden mukaan lääkärin tulee suositella potilaille vain lääketieteelliseen tietoon ja kokemukseen perustuvia tarkoituksenmukaisina ja vaikuttavina pidettyjä tutkimuksia ja hoitoja. Tätä pykälää rikotaan jatkuvasti erityisesti niin sanotussa yksityisessä terveydenhuollossa. Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Markku Äärimaa onkin joutunut julkisesti puuttumaan tilanteeseen. Lääkärikunnan ei myöskään pitäisi lyhytnäköisesti pyrkiä käyttämään työvoimapulaa hyväkseen. Mutta jos keikkatyöläisenä saa paremman liksan vähemmällä työmäärällä ja olemattomalla sitoutumisella, kiusaus käy ylivoimaiseksi vastustaa.

(painetun lehden s. 16)