• pääsivu
  • sisällys

  •  

    Valtiosta esimerkillinen työnantaja


    "Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että valtio on esimerkillinen työnantaja hyvän henkilöstöpolitiikan määrätietoisessa toteutuksessa". Tähän tavoitteeseen kiteytyy valtioneuvoston 30.8.2001 tekemä periaatepäätös valtion henkilöstöpolitiikan linjasta. Päätöksen mukaan valtion kilpailukyvyn työnantajana ja hallinnon toimintakyvyn turvaaminen edellyttävät laaja-alaista henkilöstöpolitiikan ja -johtamisen kehittämistä ja uutta toimintakulttuuria. Vastuu kehittämisestä on ensisijaisesti valtion toimintayksiköillä, mutta myös ministeriöillä ja valtioneuvostolla itsellään.

    Henkilöstöpolitiikan linja perustuu näkemykselle, että toimiva valtionhallinto on kansallinen menestystekijä. Hyvällä henkilöstöpolitiikalla, hyvällä johtamisella sekä osaavalla ja sitoutuneella henkilöstöllä luodaan edellytykset tuloksellisuudelle ja palvelukyvylle ja koko yhteiskunnan hyvinvoinnille. Tätä hyvinvointia tuottavat valtion palveluksessa 120 500 henkilöä mitä erilaisimmissa tehtävissä. Suurimpana yksittäisenä toimialueena on yliopistot ja korkeakoulut (29 400 henkeä) ja muita ovat maanpuolustus ja rajavartiointi (19 600), poliisi- ja pelastustoimi (11 300), valtiovarainhoito sekä vakuutus- ja rahoituspalvelut (10 500). Yliopistojen lisäksi valtiolla lukuisia muita tutkimus- ja asiantuntijayksiköitä.

    Valtion on kyettävä kilpailemaan työvoimasta

    Valtion toimintayksiköiden on kyettävä palvelemaan kansalaisia, yrityksiä ja yhteisöjä kaikissa, myös voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa. Merkittävin yksittäinen muutos on ikärakenteesta aiheutuva henkilöstön suuri poistuma. Arvioiden mukaan seuraavan kymmenen vuoden aikana poistuu nykyisestä henkilöstöstä lähes 50 %, joista suurin osa siirtyy eläkkeelle. Mikäli valtio ei kykene huolehtimaan kilpailukyvystään ja kuvastaan työnantajana voi poistuma olla suurempikin. Sama väestöllinen kehitys koskettaa muitakin työnantajia, mikä entisestään kiristää kilpailua työvoimasta.

    Periaatepäätöksessään valtioneuvosto on lupautunut huolehtimaan valtion toimintayksiköiden pitkän aikavälin toimintaedellytyksistä, lähinnä budjettipolitiikan keinoin. Ministeriöiden tehtävänä on muun muassa työnantaja- ja budjettipolitiikan koordinaatio ja henkilöstöpoliittisten tavoitteiden asettaminen ja seuranta osana tulosohjausta.

    Ensisijainen vastuu työvoimakilpailusta on kuitenkin valtion toimintayksiköillä itsellään. Ensinnäkin niiden on ennakoitava henkilöstön tarve pitkän aikavälin toiminnan tarpeista lähtien. Sen jälkeen niiden on kyettävä houkuttelemaan osaavaa henkilöstöä ja kyettävä pitämään henkilöstö palveluksessaan. Suuren vaihtuvuuden oloissa toimintayksiköiden on kyettävä myös löytämään keinoja siirtää osaamista suunnitelmallisesti ikääntyviltä työntekijöiltä uusille työntekijöille. Ikääntyvien motivointi ja työkyvyn säilyttäminen kuuluu myös hyvään henkilöstöjohtamiseen.

    Valtion työmarkkinalaitos tukee toimintayksiköitä niiden vahvistaessa kilpailukykyään. Yhteisen työnantaja- ja henkilöstöpolitiikan keinoin se tehostaa uuden henkilöstön rekrytointia muun muassa harjoittelijaohjelmin, uudistamalla ura-ajattelua ja käytäntöjä sekä viestimällä uudesta toimintakulttuurista. Työmarkkinalaitos on järjestänyt yhteistyössä yliopistojen ja oppilaitosten kanssa lukuisia opiskelijoille suunnattuja Valtio hyvä työnantaja -tilaisuuksia. Palaute näistä tilaisuuksista on ollut myönteistä.

    Työmarkkinalaitos edistää myös uusien palkkausjärjestelmien käyttöönottoa siten, että koko valtionhallinto on niiden piirissä vuoden 2002 loppuun mennessä. Lisäksi työmarkkinalaitos selvittää uusien palkitsemismuotojen käytön mahdollisuuksia. Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotosta yliopistoissa on juuri valmistunut työryhmän ehdotus, joka on luovutettu opetusministeriölle.

    Yhtenä ajankohtaisena kysymyksenä yhteisessä työnantaja- ja henkilöstöpolitiikassa on määräaikaiset palvelussuhteet. Valtion työmarkkinalaitoksen tavoitteena on ohjata määräaikaisten virkasuhteiden käyttö vain tilanteisiin, joissa siihen on perustellut toiminnalliset syyt. Vaikka määräaikaisten palvelussuhteiden käyttö on yleistynyt erityisesti yliopistoissa, voidaan se nähdä rasitteena koko valtion työnantajakuvalle. Yliopistojen piirissä onkin käynnistynyt selvitys määräaikaisten palvelussuhteiden käytön periaatteista.

    Ammattimaiseen johtamiseen valtionhallinnossa

    Valtionhallinnon johdon ja johtamisen kehittäminen on yksi keskeisistä kehittämiskohteista uudessa henkilöstöpolitiikan linjassa. Uusi toimintakulttuuri vaatii uutta ihmisläheisempää johtamiskulttuuria ja uudenalaista ammattimaista johtamisotetta. Valtionhallinnon johdon ja johtamisen kehittäminen on kyllä ollut laajaa ja suunnitelmallista koko 1990-luvun, mutta epätasaista eikä riittävän nopeaa muuttuvassa toimintaympäristössä. Muutoksista keskeisimpiä ovat kansainvälinen verokilpailu ja lisääntyvä julkisen talouden tehokkuusvaatimus, jatkuva kansainvälistyminen ja parempi huolenpito organisaatioiden ja henkilöstön hyvinvoinnista. Erityisen merkittävää on myös se, että valtion toimintayksiköt luovat edellytyksiä tietoyhteiskuntakehitykselle ja toimivat itse esimerkkeinä kehityksen kärjessä. Se edellyttää innovatiivisuutta, oppivia organisaatioita ja tiedon ja osaamisen johtamista voimavaroina.

    Valtion toimintayksiköiden johdon tehtävänä on tukea julkisen johtamisen ammatillistumista ja uuden johtajasukupolven kasvamista hallintoon. Niiden on kehitettävä johdon rekrytointia, urasuunnittelua, valmennusta sekä johtamisen arviointia. Lähtökohtana on periaate, että jokaisen johtajan ja esimiehen tehtävänä on vastata organisaation tuloksellisesta toiminnasta, kaikkien voimavarojen tehokkaasta käytöstä, kannustavasta ilmapiiristä ja jokaisen työntekijän hyvinvoinnista ja työkyvystä.

    Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti valtiovarainministeriö on asettanut hankkeen, jonka tehtävänä on laatia valtion toimintayksiköiden tueksi yhteinen johdon ja johtamisen kehittämisstrategia. Hanketta vetää ympäristöministeriön kansliapäällikkö Sirkka Hautojärvi ja sen keskeisenä tavoitteena on ammattimaistaa valtionhallinnon johdon kehittäminen. Hankkeen määräaika on vuoden 2002 loppuun.

    Toimintayksiköiden vapaus ja vastuu yhteisessä toimintakulttuurissa

    Valtion toimintayksiköillä on ensisijainen vastuu määritellä ja toteuttaa henkilöstöpolitiikkaansa omien toiminnallisten tarpeidensa ja erityispiirteidensä pohjalta. Muun muassa onnistumien työvoimakilpailussa edellyttää, että kukin toimintayksikkö voi kilpailla työvoimasta oman toimialansa ja maantieteellisen alueensa ehdoilla. Lisääntynyttä vastuuta ja vapautta tehostetaan johtajien henkilökohtaisella tulosvastuulla ja sen arvioinnilla.

    Lisäksi toimintayksiköiden on otettava huomioon henkilöstöpolitiikan yhteiset linjaukset ja tarve valtiohallinnon yhteiseen toimintakulttuuriin. Yksi sen keskeinen perusta on yhteinen arvopohja, jolle toimintayksiköt rakentavat omat arvonsa. Valtioneuvosto määritti yhteisiksi arvoiksi tuloksellisuuden, laadun ja vahvan asiantuntemuksen, palveluperiaatteen, avoimuuden, luottamuksen, tasa-arvon, puolueettomuuden, riippumattomuuden ja vastuullisuuden. Ylimmältä johdolta edellytetään selkeää sitoutumista valtionhallinnon yhteisiin tavoitteisiin ja arvoihin. Arvojen vastaista käyttäytymistä ei tule sallia.

    Valtion työmarkkinalaitos pyrkii omalta osaltaan luomaan yhteistä toimintakulttuuria sekä valtiojohdon että toimintayksiköiden palveluksessa. Yhdessä toimintayksiköiden kanssa se on käynnistänyt uuden foorumin, johon on jo ilmoittautunut 125 henkilöstöasioista vastaavaa johtajaa keskeisistä yksiköistä. Ensimmäinen tapaaminen järjestettiin 15.1.2002 ja toinen järjestetään 17.9.2002. Tällä välin foorumin sisältöä ja toimintatapoja valmistelee työvaliokunta, jonka puheenjohtajana on hallintojohtaja Ilkka Huovio Taideteollisesta korkeakoulusta. Valtion henkilöstöjohdon foorumin työstä ja yleensä henkilöstöpoliittisen linjan toteutuksesta tiedotetaan säännöllisesti Valtiotyönantaja -lehdessä.

     

    Ari Holopainen
    neuvotteleva virkamies
    Valtiovarainministeriö
    Valtion työmarkkinalaitos

     

    Periaatepäätös löytyy myös netistä: www.vn.fi/vm/tyonantajana

     

    (painetun lehden s. 12-13)