• pääsivu
  • sisällys

  •  

     

     

    Professorien
    määräaikaisuuksia
    rajoitettava


    Professorien nimittäminen joko määräajaksi tai ilman määräaikaa toistaiseksi on paitsi henkilöstöpoliittinen kysymys myös tiedepolitiikkaa. Määräaikaisten professorien osuus on ollut lievässä kasvussa. Yliopistot käyttävät määräaikaisuutta professorien osalta liian kevein perustein.

    Professorin nimittämismenettely on monelta kannalta säädeltyä. Professorin viran täyttämistä säätelee erityislainsäädäntö. Lisäksi virkamieslaissa ja -asetuksessa on professorin nimittämistä koskevia erityissäännöksiä.

    Määräaikasuutta koskeva perussäännös on virkamieslain 9 §:ssä. Lain 9 §:n 1 momentin mukaan virkamieheksi voidaan nimittää määräajaksi, jos työn luonne, sijaisuus, avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien hoidon väliaikainen järjestäminen tai harjoittelu edellyttää määräaikaista virkasuhdetta. Virkamiestä ei tällöin nimitetä virkaan, vaan virkasuhteeseen.

    Lain 9 §:n 2 momentin mukaan taas virkaan voidaan nimittään määräajaksi, jos viran luonteeseen tai viraston toimintaan liittyvä perusteltu syy sitä vaatii.

    Määräaikaisia virkamiehiä on siis kahdenlaisia: 1) Määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitetyt ja 2) määräaikaisesti virkaan nimitetyt. Tämä monen mielestä vaikeasti avautuva määräaikaisten jaottelu koskee myös professoreita.

    Professorien osalta määräaikaisten jaottelulla on monessa suhteessa käytännön merkitystä: 1) Professorin virantäyttölainsäädäntö koskee suoraan vain professorin virkaan nimitettäviä, ei määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitettäviä. 2) Professorin kelpoisuusvaatimuksia tarkastellaan eri tavalla eri määräaikaisuustilanteissa. 3) Virkaehtojärjestelmä koskee osittain eri lailla virkaan nimitettyjä professoreita kuin määräaikaisessa virkasuhteessa olevia. 4) Määräaikaisessa virkasuhteessa olevat ovat osittain erilaisessa asemassa yliopistohallinnossa verrattuna virkaan nimitettyihin professoreihin.

    Määräaikaiset professorin virkanimitykset

    Virantäyttölain mukaiset professorien määräaikaiset virkanimitykset olivat vuosina 1991-1994 keskimäärin 13 % kaikista professorien virkanimityksistä. Vuosina 1995-1997 määräaikaiset virkanimitykset olivat noin 37 % kaikista nimityksistä. Vuosina 1999-2001 määräaikaisten professorien virkanimitysten osuus oli kaikista virkanimityksistä noin 39 % . Määräaikaiset professorien virkanimitykset ovat siis kasvaneet, viime vuosina tosin eivät olennaisesti. Virassa olevien määräaikaisten nimityksen saaneiden professoreiden suhteellinen osuus on tietenkin huomattavasti edellä kuvattua pienempi, koska määräaikaiset virkanimitykset uusiutuvat.

    Lähtökohta on, että pysyvät tehtävät tulee hoitaa pysyvillä (pysyvä=toistaseksi) nimityksillä. Määräaikaisten professorien virkanimitysten osuus on niin suuri, että virkamieslain edellytys perustelluista syistä tuskin aina täyttyy täysimääräisesti.

    Määräaikaiset professorin virkasuhteet

    Yliopistoissa on professoreja runsas 2000 (Valtion työmarkkinalaitoksen palkanmaksurekisterin mukaan marraskuussa 2001 maksettiin 2165 professorille palkkaa). Eri selvityksistä saatujen tietojen ja arvioiden perusteella määräaikaisessa virkasuhteessa olevien professorien osuus on arviolta ehkä noin viidennes tai jopa sen yli professorien kokonaismäärästä.

    Virassa olevien professorien virkavapaudet, virantäytöt ja muunlaiset hyväksyttävät professorien tehtävien väliaikaiset järjestämiset selittävät osaltaan näinkin suurta professorin määräaikaisten virkasuhteiden lukumäärää. Kaikista hyväksyttävistä selityksistä huolimatta jää epäily, että yliopistot käyttävät professorin määräaikaisia virkasuhteita osittain kevyin perustein.

    Syitä professorien määräaikaisuuteen

    Professorien määräaikaisuudet ovat lisääntyneet ainakin verrattuna tilanteeseen kymmenen vuotta sitten. Syitä tähän on monia.

    Virkamieslaki muuttui 90-luvun puolenvälin tienoilla siten, että määräaikaiset virkanimitykset mahdollistuivat aikaisempaa enemmän. Valtionsektorilla ja erityisesti yliopistoissa määräaikaiset palvelussuhteet ovat kasvaneet. Tämä suuntaus ei ole kiertänyt myöskään professoreita. Yliopistojen ulkoinen rahoituksen lisääntyminen on lisännyt myös professorien määräaikaisuuksia. Yliopistot ehkä käyttävät projekteihin liittyen professorien määräaikaista virkasuhdetta aikaisempaa herkemmin.

    Virantäyttölain mukainen professorin virkaan nimittäminen on osittain myös taloudellinen kysymys. Määräaikaiseen virkasuhteeseen määrääminen tapahtuu halvemmin ja kevyimmin menettelyin.

    Professorin viran täyttäminen kestää usein kauan, jolloin aikatekijöistä johtuen joudutaan turvautumaan professorin määräaikaiseen virkasuhteiseen. Professorin viran täyttämiseen voitaisiin kuitenkin monessa tapauksessa valmistautua nykyistä paremmin.

    Lahjoitusvirkoja on nykyisin aikaisempaa ehkä jonkin verran enemmän. Tämäkin selittää vähäisessä määrin määräaikaisuutta.

    Osa määräaikaisista professuureista on selvästi hyväksyttävistä syistä johtuvia. Osalle määräaikaisuuksista ei löydy oikein perustetta. Aivan helpolla ei pysty ymmärtämään, että eräässä pienessä yliopistossa oli alkuvuonna 2002 noin 40 virkaan nimitettyä professoria. Tämän päälle ja lomassa oli runsas 30 määräaikaisessa virkasuhteessa olevaa professoria.

    Määräaikaisia professorin nimityksiä vertaillaan silloin tällöin joissakin maissa käytössä olevaan tenure-järjestelmään. Vertailu ei ole oikeaan osunut. Suomessa on melko kehittynyt professoriksi nimittämistä edeltävä välivirkojen järjestelmä, jonkalaista ei ole kaikkialla.

    Määräaikaisia professorin nimityksiä perustellaan myös sillä, että tällä tavalla kyettäisiin muka estämään virhevalintoja. Tällöin ei otetta huomioon, että professorin virkaan nimitys tapahtuu perusteellisen selvittelyn pohjalta. Muissa ammattiryhmässä ei jouduta vastaavanlaisen tarkastelun kohteeksi. Virhevalintojen mahdollisuus professorien osalta on faktisesti pienempi kuin lähes minkä tahansa muun ammattiryhmän osalta.

    Määräaikaisuuksia rajoitettava

    Professoriliitolla on selviä näkemyksiä professorin nimitysten pysyvyydestä ja määräaikaisuudesta. Lähtökohtana on virkamieslain laillisuusnäkökohta: Pysyvät tehtävät on hoidettava pysyvin järjestelyin.

    Liitto lähestyy professorinimityksiä korostetusti tiedepoliittisesta näkökulmasta. Valtuuston 4.12.1998 hyväksymissä voimassa olevissa Professoriliiton tavoitteissa todetaan, että professoriksi nimittäminen tapahtuu pääsääntöisesti toistaiseksi. Tämä varmistaa tutkimuksen ja opetuksen jatkuvuuden ja professorikunnan korkean tason. Liiton tämän vuoden toimintasuunnitelmassa taas todetaan, että professorin nimitysten pysyvyydessä otetaan huomioon professorin työn pitkäjänteisyys, jota ei voida yleensä liittää määräaikaisiin nimityksiin. Mikäli nimittäminen professoriksi poikkeuksellisesti tapahtuu määräajaksi, määräaikaisuus tulee aina avoimesti perustella todetaan liiton tavoitteissa.

    Professoriliitto lähetti runsas vuosi sitten yliopistojen johdolle kannanoton, jossa todettiin, että professorin määräaikaista virkasuhdetta ei tulisi käyttää muuten kuin lyhytaikaisissa määräyksissä. Mikäli kyseessä on pitkäaikainen tehtävä, asia tulee hoitaa muulla tavoin kuin määräaikaisella professorin virkasuhteella. Liiton käsityksen mukaan myös professorin määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittäminen edellyttää korkeaa pätevyystasoa. Niinikään määräaikaisessa virkasuhteessa olevan professorin asema tulee ilmoittaa. Tämä voi tapahtua esimerkiksi lyhenteellä mvs.

     

    Jorma Virkkala

    (painetun lehden s.18-19)