ACATIIMI 5/02 tulosta | sulje ikkuna


KEVÄTSEMINAARI
Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton kevätseminaari

Yliopistolaitos muutospaineiden puristuksessa

 


Kevätseminaarissa oli mukana noin 150 henkeä. Osallistujat olivat perinteiseen tapaan hyvin keskustelevaa joukkoa. Professori Timo Kalema esittämässä kommenttia ja kysymystä.

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton perinteisen kevätseminaarin aiheeksi oli nyt valittu Yliopistolaitos muutospaineiden puristuksessa. Yliopistoihin kohdistuu kasvavia kansallisia sekä kansainvälisiä paineita: tutkintorakenteiden uudistaminen, tulosohjauksen remontti, opiskelijamäärien kasvu, duaalimallin kohtalo, globalisaatio. Kaikilla näillä on omat vaikutuksensa myös yliopistojen henkilöstöön. Tästä puhuttiin seminaarin loppupuolen paneelikeskustelussa.

Seminaari pidettiin hehkeänä kevätlauantaina 20. huhtikuuta m/s Silja Serenaden kokoustiloissa. Kuulijakuntana oli Professoriliiton valtuuston jäseniä ja Tieteentekijöiden liiton liittokokousedustajia, yhteensä noin 140 henkeä. Joukossa oli myös muutamia kutsuvieraita.

Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Björn Fant avasi kokouksen. Hän listasi joukon muutospaineita, joita yliopistolaitokseen kohdistuu.

- Kun mietin muutospaineiden listaa, huomaan, että se on pitkä. Otan vielä pari esimerkkiä. Tutkimusrahoitukseen on voimakkaasti panostettu ja yliopistot joutuvat yhä enemmän käyttämään tätä rahoitusväylää. Seurauksena on toiminnan volyymin kasvu, mutta myös kasvava sidonnaisuus rahoittajaan. Yliopistot joutuvat miettimään vastuunsa eri tavalla kuin ennen vanhaa, kun ainoa tulonlähde oli valtion budjetti. Onko yliopistojen oikeudellinen asema sopiva myös uuteen tilanteeseen, kun yliopistojen yhteiskunnallinen asema on selvästi muuttunut, Björn Fant kysyi.

Autonomian rajat ja kipupisteet

Helsingin yliopiston rehtori Kari Raivio puhui otsikolla Yliopistojen tehtäväkenttä paisuu - vapaus ja vastuu.

- Yliopistolaitos ei ole pysynyt hengissä yli 900 vuotta pysyttäytymällä entisellään. Vaan yliopistot ovat hengissä sen takia, että ne ovat pysyneet muuttumaan, Raivio aloitti.

Rehtori Raivio kertasi ensiksi yliopistolain asettamat viestit yliopistoille: itsehallinto, yhteistyö - työnjako, arvioinnin velvoite, tutkimuksen ja opetuksen vapaus, opetuksen julkisuus ja maksuttomuus sekä opiskelijaksiotto.

- Arviointi on sinänsä hyvä, mutta välillä kyllä tulee mieleen, onko siinä jo menty hieman liian pitkälle.

Raivio listasi myös opetusministeriön asettamat paineet, mm. tuloksellisuuskriteerit sekä yhteiskunnan taholta tulevat velvoitteet.

- Muun muassa yhteiskunnallinen vaikuttavuus on ilmeisesti tarkoitus säätää lailla yliopistojen tehtäväksi. Mutta on hyvin vaikeaa määrittää, miten se otetaan huomioon rahanjaossa.

- Yhteiskunta edellyttää myös työvoimatarpeen tyydyttämistä, mutta kuitenkin sen asettamat mitoitukset lääkärien ja opettajien koulutusmääristä ovat menneet totaalisesti pieleen.

Raivion mielestä myös alueellinen talouskehitys, tutkimustulosten hyödyntäminen sekä yritystoiminnan aikaansaaminen luetaan yhä enemmän yliopistojen tehtäväkenttään. Lisäksi paineita tulee kansainvälistymisestä.

- Viime syksyn mietinnössä (Korkeakoulutuksen kansainvälisen toiminnan strategia) esitetään mm. opiskelijavaihtomäärien tuplaamista. Tämä pitäisi kuitenkin toteuttaa ilman mainittavaa lisärahoitusta.

Ulkoiset paineet synnyttävät koko joukon kipupisteitä: sisäänottojen määrät, yksikköhintojen lasku, tilakustannusten nousu, harmonisointipyrkimykset, suhde ammattikorkeakouluihin (jatkotutkintojen rooli), työelämärelevanssi (kandidaattitutkinnon asema), tutkimuksen ohjautuvuus (mikä on tilaajan rooli, julkiset vai salaiset tutkimustulokset), oikeudet keksintöihin.

Yliopistojen autonomialla ja vapaudella on rajansa. Raivion mukaan jo budjettirahoituksen määrä asettaa omat rajansa - velvoitteita asetetaan koko ajan lisää, mutta rahoitus laahaa jäljessä.

- Yliopistojen asema tilivirastona on problemaattinen. Koukeroinen kirjanpito on suunniteltu virastotarpeita varten. Rehtorien neuvosto antaa Floran päivänä opetusministeriölle mietinnön yliopistojen autonomisen aseman vahvistamisesta. Rehtorien neuvoston mukaan yliopistot pitäisi irrottaa tilivirastoasemasta.

Autonomian ja vapauden rajoja koettelee myös se, että ulkoisen rahoituksen valvonta on tullut tiukemmaksi ja tiukemmaksi.

- Ehkä valvonnassa on menty jo vähän liiallisuuksiin muutamien rikollisten yksittäistapausten perusteella. Rikollisia tällaisilla säännöksillä ei kuitenkaan saada kiinni.

Työehtojen neuvottelumekanismi asettaa Raivion mielestä myös rajansa yliopistojen autonomialle.

- Yliopistot eivät voi kantaa vastuuta henkilöstöstään aidosti. Opetusministeriössä istuu yksi virkamies, joka hoitaa neuvottelut. Tähän pitää saada korjaus. Miksi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella on oma neuvotteluoikeus mutta yliopistoilla ei ole?

Lopuksi Raivio kertasi yliopistojen perimmäiset vastuut. Näitä ovat hänen mielestään perustutkimus, tutkijankoulutus, tietoyhteiskunnan yleissivistys sekä perusarvojen puolustus.

Opetuksen vapaus, tutkin-tojen tuottamisen pakko

Tieteentekijöiden liiton varapuheenjohtaja, tutkija Hannu Jalkanen kommentoi rehtori Raivion esitystä. Hän oli hyvin paljon Raivion linjoilla yliopistojen yhteiskunnallisen aseman muutoksesta ja tehtäväkentän paisumisesta.

- Yliopisto on vastannut tieteen, yhteiskunnan ja elinkeinoelämän luomiin paineisiin kehittämällä toimintaansa. Arvioinnista ja suunnittelusta on tullut kokovuotinen prosessi. Yliopistot ovat laatineet monenlaisia toimintastrategioita, joilla tavoitellaan kilpailuetua kiristyvillä korkeakoulutuksen markkinoilla.

- Tiedeyhteisö asettaa tutkimuksen vapauden ja vastuun rajat, vaikka resursseista ja henkilöstöstä käydäänkin kilpailua. Tämäkin kilpailu muuttuu dopingiksi, jos tieteen autonomia ja kehittäminen sysätään syrjään.

- Yliopistoissa on opetuksen vapaus, mutta nykyisin myös tutkintojen tuottamisen pakko. Yhteiskunta osoittaa yliopistojen aloituspaikan noin neljännekselle ikäluokasta, mutta tästä osuudesta valmistuu ihanneajassa noin puolet.

- Strategisessakin suunnittelussa lähtökohta on henkilöstö, yliopiston tärkein voimavara. Yliopisto rekrytoi itse henkilökuntansa, mutta henkilöstöasioissa sekin on osa julkishallintoa. Kilpailu työmarkkinoilla, valtion henkilöstöpoliittiset linjaukset ja eri ammattijärjestöjen jäsenkyselyt korostavat henkilöstöpolitiikan parantamistarvetta. Seuraavassa strategia-aallossa tulisikin paneutua yliopistoyhteisön toimintakulttuurin ja johtamisen kehittämiseen, Jalkanen tähdensi.

Hallitusohjelma elintärkeä koulutuspolitiikalle

AKAVAn puheenjohtaja Risto Piekan puheenvuoro oli seuraavaksi vuorossa. Hänen aiheenaan oli Tutkintorakenteet uudistuvat - säilyykö duaalimalli. Keskusjärjestön puheenjohtaja aloitti puheenvuoronsa ajankohtaisella katsauksella työmarkkinatilanteeseen ja tulevan hallituksen ohjelmaan.

- Suomi pärjää osaamisella ja että se konkretisoituisi osaajille, odotettavissa on kova vuosi. Seuraava neuvottelukierros ja hallitusohjelma kytkeytyvät toisiinsa.

Piekan mielestä nimenomaan seuraavan hallituksen ohjelma on AKAVAlle erityisen tärkeä: se määrittää muun muassa talous- ja koulutuspolitiikan suunnan sekä julkisen sektorin aseman.

- Meidän tehtävämme on valvoa, että korkeakoulusektori pärjää.

Korkeakoulupolitiikassa Piekkaa arveluttavat eniten rahoitus, palkkataso, työsuhteen turvallisuus, johon sisältyy määräaikaisten huolestuttava määrä sekä opiskeluajat. Opintososiaalisista eduista AKAVA on tekemässä toimenpidepakettia, joka tullee ulos kesän jälkeen.

Keskusjärjestön tehtävänä on rakentaa AKAVAlle yksi kanta koulutuspolitiikan suurista linjoista muiden muassa duaalimallin kohtalosta. Tehtävä ei ole helppo, koska akavalaisilla jäsenjärjestöillä on asiasta erilaisia näkemyksiä.

- Tuemme kahden pilarin järjestelmää - pitää vahvistaa sekä tiedekorkeakouluja että ammattikorkeakouluja. Kummankin sektorin tulisi vahvistaa omaleimaisuuttaan. Ammattikorkeakouluissa on nyt aika draivi päällä ja yliopistopuolen pitää pystyä siihen vastaamaan.

Välitutkintojen tulemista Piekka pitää hyvänä asiana, mutta ne eivät saa johtaa palkkojen dumppaamiseen.

Academic drift - polytechnic drift

Opetusneuvos Anita Lehikoinen opetusministeriön yliopistoyksiköstä kommentoi Piekan esitystä. Myös Lehikoisen mielestä duaalimallin kehittäminen on seuraavalla hallituskaudella keskeinen asia. Asia nousee esille jo koulutuksen kehittämissuunnitelmassa, joka tullee lausuntokierrokselle ensi vuoden maaliskuussa.

- Alemman tutkinnon työmarkkinarelevanssi tulee miettiä. Ei ole tavoiteltavaa, että kolmen vuoden yliopisto-opintojen jälkeen lähdetään töihin. Myös ammattikorkeakouluissa on keskusteltu kaksiportaisesta mallista, mutta ministeriön mukaan sinne puolelle sitä ei tarvita.

Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintokokeilu käynnistyy. Lehikoinen pitää suurena ongelmana sekä kansallisesti että kansainvälisesti sitä, että jatkotutkinto ei tuo mitään muodollista kelpoisuutta.

- Niin kuin arvata saattaa tässä asiassa on paljon puuhailua liikkeellä liittyen hallitusohjelmaan ja kehittämissuunnitelmaan. Ammattikorkeakoululaissa oleva t & k -puolen vahvistuva rooli on myös asia, joka varmasti keskusteluttaa yliopistojenkin puolella.

Lehikoinen kommentoi myös rahoitusnäkymiä. Ammattikorkeakoulujen mielestä yliopistot ovat sangen onnekkaita, koska niillä on kehittämislaki. Lehikoinen toivoo, että kansalliseen terveysprojektiin liittyvät hankkeet rahoitetaan muualta kuin yliopistojen kehyksestä.

Otsikkoon Tutkintorakenteet uudistuvat - säilyykö duaalimalli Anita Lehikoinen vastasi puheenvuoronsa lopussa.

- Duaalimalli säilyy, jos sen annetaan ja toivotaan säilyvän ja jos molemmat sektorit keskittyvät vahvuusalueilleen. Tiettyjen ammattikorkeakoulujen sijaintikaupungeissa on voimakkaita paineita saada alueelle oikea yliopisto. Voisi kuvailla että meillä vallitsee sekä academic drift että polytechnic drift, Lehikoinen totesi.

 

Kirsti Sintonen

(painetun lehden s. 24-27)


ACATIIMI 5/02 tulosta | sulje ikkuna