• pääsivu
  • sisällys

  • Vesa Kulmala
    puheenjohtaja
    Yliopistonlehtorien liitto

     

    Yliopistot, ammattikorkeakoulut ja alueet


    Koulutusjärjestelmämme on ehyt kokonaisuus, jonka kaikkien osien tasasuhtainen toimintakyky on noussut erityiseksi huolen aiheeksi koulutuspolitiikassa. Budjettiraamien pitävyys ja pysyvyys ovat antaneet asialle lisäpainoa. Yliopistoväenkin lienee syytä tässä yhteydessä tarkastella erityisesti ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen sekä niitä ympäröivien alueiden vaadittua yhteistyön lisäämistä.

    Ammattikorkeakouluhanke sai meillä alkunsa opistoinsinöörien koulutuksen vahvistamispyrkimyksistä ja koko ala kulkee ulkomailla usein "polytechnics"- nimikkeen alla. Onkin ollut siihen nähden hämmästyttävää seurata hankkeen leviämistä lähes kaikkeen toisen asteen koulutukseen. Ilmiö saattaa olla enemmänkin tasa-arvokysymys kuin tarkoituksenmukaisuusharkinnan lopputulos.

    Kaikkien koulutuspoliittisten toimenpiteiden tavoitteena on varmaan kansalaisten osaamistason nostaminen. Tämä voi tapahtua kahtakin tietä: yhtäältä voidaan lisäkouluttaa siihen erityisen hyvin kykeneviä henkilöitä tai toisaalta voidaan lisätä koulutusta ns. massoille. Edellinen lienee käytössä elinkeinoelämässä ja jälkimmäinen tapa lienee demokratiassa lähestulkoon ainut mahdollinen. Niinpä Suomessakin on päätetty kouluttaa korkeakoulutasoisesti jopa 75 % ikäluokasta. Tämän päätöksen toteuttamiseksi sitten syntyi laaja ammattikorkeakoululaitos. Päätös sellaisenaan olisi muuten ollut käsitteellinen mahdottomuus - keskimäärin kolmea syntyvistä neljästä kansalaisesta ei pysty kouluttamaan korkeakoulutasoisesti - mutta pari seikkaa auttavat ainakin aluksi sen läpiviennissä: Ensiksi korkeakouluihin pyrkimässä oli huomattavan suuri oppilassuma ja toiseksi ns. moninkertainen koulutus houkuttelee edelleen. Opintojen keskeyttäminen näyttäisi sekin tuhlaavan aloituspaikkoja.

    Kansalaisten osaamistasoa voidaan toki nostaa vielä hyvin koulutetun ulkomaisen työvoiman tuonnilla. Tähän asti nähdyt esimerkit eivät rohkaisse odottamaan tästä ratkaisua.

    Kansallinen innovaatiojärjestelmä on oltava. Kyvyt on saatava käyttöön. Ei liene kuitenkaan mahdollista, että maassamme olisi ainakaan jatkossa huomattavan suuri alikoulutettujen potentiaali. Yliopistoonkin voi päästä monta tietä, jos vain haluaa - ja pystyy!

    Alueellista innovaatiojärjestelmää on tarjottu osaltaan myös yliopistojen kehitettäväksi. Perusteeksi mainitaan mm EU- rahan hakeminen, jonka saamiseksi tulisi tehdä aluetalkoilla hyvin perusteltu hakemus, tekijöinä alueen yliopisto(t), ammattikorkeakoulut ja kunnat. Mahdollisesti juuri tätä tarkoitusta varten on kiirehditty yliopistolakiin uutta aluepykälää. Tulisi kuitenkin muistaa, etteivät EU-tuet ole ikuisia automaatteja ja että Suomi joutuu niistä maksamaan lopulta yli 100 %. Yliopistot sen sijaan ovat nimensä (Universitas) mukaisesti kansainvälisiä ja toiminnallisesti jopa EU:ta laajempia.

    Ammattikorkeakoulut tarjoutuvat mukaan yliopistojen kansainväliseen yhteistyöhön, kuten alueetkin, mm tarjotakseen elinkeinoelämälleen paremman kasvuympäristön. Jos on halua tukea yliopistoissa tehtävää perustutkimusta ja sen kansainvälistä kilpailukykyä, niin tervetuloa joukkoon! Jos taas on tähtäimessä saada nopeasti puristettua uusia sovelluksia perustutkimuksen tuloksista, niin asia on ongelmallisempi. Yliopistoissa kehitetään toki sovelluksiakin, muttei perustutkimuksen kustannuksella. Yhteys perustutkimuksen tekemiseen juuri tekee yliopiston. Toivottavasti ammattikorkeakoulut eivät ole yhteistyöhakuisia pelkästään tästä syystä.

    Ammattikorkeakoulujen kerrotaan haluavan ottaa myös professori- nimikkeet käyttöön. Minunkin mielestäni tämä olisi sopimaton toimenpide.

    Aurinkoista kesää kaikille Acatiimin lukijoille!

     

    Vesa Kulmala
    puheenjohtaja
    Yliopistonlehtorien liitto

    (painetun lehden s. 3)