• pääsivu
  • sisällys

  •  

    Yliopistojen palkkausjärjestelmän uudistaminen


    AKAVA-JS antoi kesäkuun alussa lausuntonsa yliopistojen palkkausjärjestelmän uudistamisesta työnantajatyöryhmän muistion 29.4.2002 pohjalta.

    Opetusministeriö asetti 9.11.2001 työnantajatyöryhmän, jonka tehtävänä oli kehittää palkkausjärjestelmän uudistamista yliopistoissa, sekä tehdä esitys yliopistoissa toteutettavasta palkkausjärjestelmästä.

    Työryhmän työn pohjana on käytetty Halosen työryhmän muistiota ja otettu huomioon valtion työmarkkinalaitoksen linjaukset ja yliopistoissa tehdyt palkkausjärjestelmäkokeilut.

    AKAVA-JS on aikaisemmin antanut kannanottonsa Halosen työryhmän muistioon ja pyydettäessä kommentoinut yliopistoissa tehtyjä kokeiluja.

    Nyt käsiteltävässä työryhmämuistiossa on aivan oikein nähty, että yliopistojen palkkausjärjestelmässä tulee olla yhteinen perusta. Myös yliopistojen palkkausjärjestelmän kehittäminen edellyttää, että valtion kilpailukyvyn turvaaminen työnantajana yliopistosektorilla huomioidaan.

    Uusien palkkausjärjestelmien kehittäminen vaatii siis selkeää resurssointia talouteen ja henkilöstöjohtamistaitoihin. AKAVA-JS edellyttää, että yliopistojen johto, esimiehet ja henkilöstön edustajat koulutetaan uudistuksen valmisteluvaiheessa uusien palkkausjärjestelmien vaatimiin valmiuksiin, ja että yliopistot käynnistävät keskustelun henkilöstö- ja palkkastrategioista ja niiden suunnittelusta henkilöstöjärjestöjen kanssa. Uudistukseen tulee varata riittävästi rahoitusta nykyisen palkkauksen jälkeenjääneisyyden korjaamiseksi ja aikaa sen toteuttamiseen.

    Kolme erillistä järjestelmää

    Työryhmän muistion ja ratkaisuehdotusten osalta AKAVA-JS katsoo, että

    1. Yliopistojen opettajien tehtävät, muut johdon ja asiantuntijoiden tehtävät sekä ammatti- ja avustavat tehtävät tulee arvioida erikseen ja muodostaa näiden pohjalta omat palkkausjärjestelmänsä. Kolmea erillistä järjestelmää voidaan perustella myös yliopistojen työtehtävien suurella kirjolla ja sillä, ettei niiden kaikkien arvioiminen samoilla mittareilla samassa järjestelmässä onnistu AKAVA-JS:n kokemuksen perusteella.

    2. Yliopistoissa työskentelee paljon määräaikaisia. Määräaikaisuudet ovat usein lyhyitä ketjutettuja palvelussuhteita, jolloin työryhmän esityksen mukaan toimimalla suuri osa yliopistoissa työskenteleviä jäisi palkkausjärjestelmän ulkopuolelle. Arvioinnin tulee siis koskea koko henkilöstöä.

    3. AKAVA-JS pitää tärkeänä, että uudet palkkausjärjestelmät ovat kevyitä ja läpinäkyviä ja tehtävien vaativuuden perusteella erottelevia. Itä-Suomen yliopistoissa ja Tampereen yliopistossa kehiteltyjä analyyttisiä järjestelmiä järjestö pitää liian vähän erottelevina, raskaina ja yliopistojen luottamusmiespohjaiseen johtamisjärjestelmän vuoksi yliopistoihin huonosti sopivina.

    AKAVA-JS katsoo, että uusia palkkausjärjestelmiä tulee kehittää opetushenkilöstön osalta Helsingin yliopiston palkkarakenteesta jatkojalostetun "palke"-tyyppisen mallin pohjalta, joka sisältäisi muun muassa kokemuslisäjärjestelmän, joka turvaa opettajien ansiotason oikeudenmukaisen kehittymisen taitojen ja vastuullisempien tehtävien hoitamiskyvyn kehittyessä. Henkilökohtaisen suoriutumisen osalta voidaan käyttää esimerkiksi niitä kokemuksia, joita on saatu akateemisen pätevyyden arvioinnista.

    4. Työryhmä ei esityksessään ole riittävästi tuonut esiin työnantajan ja henkilöstön sekä sopimusosapuolten yhteistä valmistelua palkkausjärjestelmien kehittämiseksi. Uudesta järjestelmästä tulee sopia keskitetysti. Pilottihankkeet ovat mahdollisia vasta, kun uuden palkkausjärjestelmän keskeisimmistä periaatteista on sovittu.

    Pilottihankkeet, mikäli ne yhdessä katsotaan tarpeellisiksi, tulee sopia ja niiden toteuttamistapa tulee valmistella keskitetysti ja niiden soveltamisesta paikallisesti sovitaan yliopiston ja henkilöstöjärjestöjen välisellä sopimuksella.

    5. Sopimusluonnoksen osalta ei tässä vaiheessa ole tarpeellista kommentoida.

     

    AKAVA-JS ry

    Erkki Kangasniemi
    Puheenjohtaja

    Pekka Hemmilä
    Neuvottelujohtaja

    (painetun lehden s. 32)