• pääsivu
  • sisällys

  •  
     

     

    Uusien palkkausjärjestelmien valmistelu takkuaa


    Valtion virastoissa ja laitoksissa on palkkausjärjestelmien uudistaminen ollut vireillä jo vuosia. Uusiin järjestelmiin siirtyminen on kuitenkin edistynyt vaivalloisesti. Tällä hetkellä vain noin 15% valtiosektorin työntekijöistä on uusien palkkausjärjestelmän piirissä, vaikka valtiovarainministeriön tavoitteena on jo kauan ollut kaikkien valtion virastojen saattaminen uusien järjestelmien piiriin kuluvan vuoden loppuun mennessä.

    Uusiin palkkausjärjestelmiin siirtyminen on toteutunut lähinnä vain joissakin pienissä tai pienehköissä valtion virastoissa ja laitoksissa. Valtion suurimman työnantajan eli yliopistosektorin saaminen uusien järjestelmien piiriin on jo pelkästään työtehtävien laajan kirjon vuoksi huomattavasti vaikeampaa, muttei toivottavasti aivan mahdotonta.

    Opetusministeriön koulutus- ja tiedepoliittinen osasto asetti viime vuoden marraskuussa työnantajatyöryhmän, jonka tehtävänä oli kehittää palkkausjärjestelmän uudistamista yliopistoissa ja tehdä esitys yliopistoissa toteutettavasta palkkausjärjestelmästä. Tämän ns. Kekäleen työryhmän tuli työssään ottaa huomioon valtion työmarkkinalaitoksen asiaa koskevat linjaukset, yliopistoissa tehdyt palkkausjärjestelmäkokeilut ja -uudistukset ja käytettävissä olevat tiedot muualla saaduista kokemuksista. Työryhmän tuli huomioida myös edeltäjänsä eli ns. Halosen työryhmän tekemät esitykset.

    Kekäleen työryhmä luovutti muistionsa opetusministeriölle huhti-toukokuun vaihteessa. Opetusministeriö pyysi sittemmin yliopistoilta ja pääsopijajärjestöiltä lausuntoa työryhmän muistiosta. Yliopistojen tuli lausuntonsa ohella ilmoittaa valmiutensa pilottihankkeen toteuttajaksi. Halukkuutensa pilottihankkeen toteuttajaksi ilmoitti seitsemän yliopistoa.

    Työnantajaryhmä ja pääsopijajärjestöt eri linjoilla

    AKAVA-JS:n antama lausunto osoittaa, että Kekäleen johtaman työnantajaryhmän kannat poikkeavat monissa ydinkysymyksissäkin pääsopijajärjestön kannoista. Tästä seuraavassa muutamia esimerkkejä:

    Kekäleen työryhmä esittää, että yliopistoissa olisi yksi yhteinen tehtävien vaativuuteen pohjautuva palkkausjärjestelmä kaikille henkilöstöryhmille. Henkilökohtaisen työsuorituksen arvioinnissa käytettäisiin ns. eriytynyttä arviointia, jolloin opetus-ja tutkimushenkilökunnan ja muun henkilöstön arviointi olisi erilainen. AKAVA-JS edellyttää, että palkkausjärjestelmiä koskevien sopimusten aikaansaamiseksi yliopistojen opettajien tehtävät, muut johdon ja asiantuntijoiden tehtävät sekä ammatti- ja avustavat tehtävät tulisi arvioida erikseen ja muodostaa näiden pohjalta omat palkkausjärjestelmänsä. Kolmea erillistä järjestelmää voidaan pääsopijajärjestön mielestä perustella yliopistojen työtehtävien suurella kirjolla ja sillä, ettei kaikkien arvioiminen samoilla mittareilla samassa järjestelmässä onnistu.

    Kekäleen työrymä esittää, että palkkausjärjestelmän pohjana käytettäisiin Itä-Suomen ja Tampereen yliopistojen palkkausjärjestelmäkokeiluissa saatuja kokemuksia ja tuloksia. AKAVA-JS pitää Itä-Suomen yliopistoissa ja Tampereen yliopistossa kehiteltyjä järjestelmiä liian vähän erottelevina, raskaina ja yliopistojen luottamuspohjaisen johtamisjärjestelmän vuoksi yliopistoihin huonosti sopivana.

    Yliopistojen noin 28 000 työntekijästä on määräaikaisessa virka- tai työsuhteessa yli 63%. Heistä suuri joukko on alle vuoden tai korkeintaan vuoden mittaisissa virka- tai työsuhteissa. Kekäleen työryhmä esittää, että uutta palkkausjärjestelmää sovellettaisiin yliopistoihin yhtäjaksoisesti tai yhteensä vähintään vuoden pituisessa virka- tai työsuhteessa olevaan henkilöstöön lukuun ottamatta työnantajavirkamiehiä sekä C-palkkataulukossa olevia virkamiehiä. AKAVA-JS toteaa, että yliopistoissa työskentelee paljon määräaikaisia. Määräaikaisuudet ovat usein lyhyitä ketjutettuja palvelussuhteita, jolloin Kekäleen työryhmän esityksen mukaan toimimalla suuri osa yliopistoissa työskentelevistä jäisi palkkausjärjestelmän ulkopuolelle. Arvioinnin tulee siis pääsopijajärjestön mielestä koskea koko henkilöstöä.

    Kekäleen työryhmä esittää, ettei uuteen palkkausjärjestelmään sisällytettäisi nykyistä ikä- ja palvelusvuosijärjestelmää osaksi korvaavaa erillistä kokemuslisää. Työnantajaryhmä perustaa näkemyksensä siihen, että uuden palkkausjärjestelmän lähtökohtana on ollut luopuminen työntekijän palvelusvuosiin perustuvasta palkkauksesta. Tehtävien vaatima kokemus tulisi sen sijaan ottaa huomioon määriteltäessä tehtävän vaativuuden mukaista palkanosaa eli kokemuksen huomioon ottaminen olisi osa tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmää. AKAVA-JS taasen vaatii, että uusissa palkkausjärjestelmissä tulee olla kokemuslisäjärjestelmä, joka turvaa ansiotason oikeudenmukaisen kehittymisen taitojen ja vastuullisempien tehtävien hoitamiskyvyn kehittyessä.

    Uusista palkkausjärjestelmistä laaditaan tarkentava virkaehtosopimus. Kekäleen työryhmän mielestä kaikkia yliopistoja koskevista asioista tulisi sopia keskitetysti (nykyisin opetusministeriö ja pääsopijajärjestöt). Sopimuksen soveltamisesta syntyvät kysymykset ja paikalliset erityistarpeet olisi ratkaistava paikallisesti. Myös järjestelmän käyttöönoton aikataulusta ja etenemisestä olisi mahdollista sopia paikallisesti. AKAVA-JS edellyttää, että uudesta palkkausjärjestelmistä sovitaan keskitetysti. Järjestö lähtee myös siitä, että pilottihankkeet ovat mahdollisia vasta, kun uuden järjestelmän keskeisimmistä periaatteista on sovittu.

    Jo edellä oleva lyhyt vertailu osoittaa, että AKAVA-JS:n ja työnantajaryhmän käsitykset ovat jopa eräissä perustavaa laatua olevissa asioissa huolestuttavan kaukana toisistaan. Kun tässä yhteydessä vielä todetaan, että kahden muun pääsopijajärjestöjen näkemykset uudistuksen sisällöstä ja toteuttamisesta poikkeavat osin sekä AKAVA-JS:n että työnantajaryhmän kannoista, ei uudistuksen nopea eteneminen ole todennäköistä. Härkää olisi nyt kuitenkin otettava sarvista ja aloitettava neuvottelut eri sopijapuolien välillä, jotta nähtäisiin, onko edes keskeisimmissä uudistusta koskevista kysymyksissä löydettävissä eri sopijaosapuolia tyydyttävä ratkaisu. Pilottihankkeiden aloittaminen ennen tällaisia neuvotteluja on ruudin tuhlaamista.

     

    Klaus Sundbäck
    toiminnanjohtaja
    Tieteentekijöiden liitto

    (painetun lehden s. 15-16)