• pääsivu
  • sisällys

  •  
     

     

     
    KIRJA-ARVOSTELU

    Tuloksena yliopisto - rationaalistettua humanismia


    Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan toimikunnan puheenjohtaja, professori Arto Mustajoki on kirjoittanut kirjan Tuloksena yliopisto - kokemuksia ja näkemyksiä yliopiston hallinnosta. Professori Mustajoki on toiminut Helsingin yliopiston vararehtorina ja humanistisen tiedekunnan dekaanina.

    Vararehtorikauden keskeiset suuret uudistukset, mm. yliopiston rahanjakomallin kehittäminen, näkyvät selvästi kirjan sisällössä. Mustajoki myöntääkin, että hallinnolliset tehtävät ja niihin liittyvä vastuu ovat muuttaneet hänen mielipiteitään perusteellisesti. Yksi kirjan tarkoituksista on selittää, miksi näin on käynyt.

    Kirjan julkistamistilaisuudessa 28. lokakuuta Mustajoki puhui yliopistojen autonomiasta.

    - Yliopistojen perusvapauksissa ei ole tapahtunut isoja muutoksia: tutkimusaiheita ei juuri kahlita, opettaakin saa edelleen lähes mitä vaan. Mitä sitten on muuttunut - vapauden tilalle on tullut tulosohjaus.

    - Perusmäärärahojen pieneneminen on vienyt siihen, että opetetaan vain välttämätön; tästä syystä esimerkiksi dosenttiopetuksen määrä on romahtanut.

    Julkistamistilaisuudessa pidettiin paneelikeskustelu, johon osallistuivat Mustajoen lisäksi Helsingin yliopiston rehtori Kari Raivio, Professoriliiton puheenjohtaja Juhani Keinonen, professori Markku Löytönen sekä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Tommi Laitio.

    Raivio esitti näkemyksiään lähinnä Mustajoen kirjan viimeisestä luvusta, jossa pohditaan yliopiston tulevaisuutta.

    - Professionaalisuus varmaan lisääntyy eri tasoilla - hyvä niin. Henkilöstöpolitiikka terävöityy - varmaankin: yliopiston rooli työnantajana korostuu, samoin johtajuus. Johtajuus taas korostuu mielestäni muuallakin kuin yliopiston hallinnossa - se koskee suuresti myös tutkimusryhmien vetämistä.

    - Mitä tehdä massoille, on ratkaisua odottava ongelma. 75 %:lle ikäluokasta korkeimman asteen peruskoulutus on liikaa. Yliopistot lukioistuvat ja on pelättävissä, että massojen takia vaatimustasot laskevat, Raivio totesi.

    Professori Juhani Keinonen piti kirjaa aikalaisarviona siitä, mitä on tapahtunut. Hän olisi kaivannut enemmän pohdintaa tulosohjauksesta ja tutkintotavoitteista sekä siitä, miten Helsingin yliopiston strateginen asema on muuttunut 1990-luvulla.

    - Opetushenkilöstön asema on muutakin kuin jatkuvaa kiirettä. Henkilöstöjärjestöt liittyvät läheisesti yliopiston kehittämiseen, Keinonen muistutti.

    Professori Markku Löytönen arvioi kirjaa totuudenmukaiseksi kuvaksi professorin arjesta.

    - Välillä saarnataan oppimestarin otteella, välillä tyyli muuttuu aikalaismuistetuksi. Hieman horisontin vaihtaminen välillä haittaa.

    Panelisteista viimeisenä puheenvuoron käytti ylioppilaskunnan puheenjohtaja Tommi Laitio. Hän olisi toivonut Mustajoen kirjaan lisää ärhäkkyyttä. Teoksesta paistaa rationaalistettu humanismi.

    - Autonomia tuo vapautta ja vastuuta - ei oikeutta löysäilyyn. Hieman yliopistoväen heikkoa itsetuntoa kuvastaa se, että valtiovalta nähdään aina vastapoolina - rahoittajilla on oikeus vaatia vastinetta.

    - Olen samaan mieltä siitä, että sisäänottomäärät ovat liian suuria. Yliopistoista ei pidä tehdä lukioita, Laitio totesi.

    Julkistamistilaisuuden lopuksi yleisö ja panelistit keskustelivat tulosohjauksesta sekä Helsingin yliopistosta organisaationa.

    - Tulosohjauksen ja rahanjakomallien vaikutusta yliopistojen jokapäiväiseen elämään liioitellaan. Kyllä työn itseisarvoa on edelleen paljon mukana. Vastuuta ja päätösvaltaa tulee siirtää lähemmäksi toimintaa, rehtori Raivio painotti.

    - Yliopisto ei ole päällikkövirasto, jossa rehtori käskyttäisi dekaaneja ja dekaanit laitosjohtajia, Keinonen muistutti.

    - Laitosten välinen yhteistyö on menossa hyvään suuntaan. Tieteiden välisyys on tulevaisuuden valttikortti, Mustajoki totesi.

    Kirsti Sintonen

    Arto Mustajoki: Tuloksena yliopisto -
    Kokemuksia ja näkemyksiä yliopiston hallinnosta
    Yliopistopaino 2002

     

    Taitavat neuvottelijat käyttävät paljon aikaa kuunteluun

    G. Richard Shell opettaa neuvottelutaitoa Pennsylvanian yliopistossa. - Lähtökohtani neuvottelemiseen on neuvottelija itse. Onnistunut neuvottelu ei vaadi temppuja eikä kikkoja. Neuvottelutyylin valintaan pätee vain yksi totuus: onnistuakseen neuvottelijana on opittava olemaan oma itsensä neuvottelupöydässä, Shell toteaa. Tältä pohjalta Shell kertoo kuitenkin yleisistä tutkimustuloksista ja onnistuneista neuvottelustrategioista, esimerkkitoimijoinaan usein tunnetut historialliset henkilöt.

    Ihmiset jakautuvat kilpailuhenkisiin ja yhteistyöhaluisiin neuvottelijoihin. Kaksi neuvottelijoiden tyyli on sama, tuloksiin päästään helpommin kuin silloin, kun tyylit ovat vastakkaiset.

    - On hyvä pysähtyä heti neuvottelujen alussa ja luoda käsitys siitä, millä tyylillä hän on käymässä neuvotteluihin, Shell orientoiduttaa.

    Taitavilla neuvottelijoilla on tyylistä riippumatta yhteisiä ominaisuuksia. Hyvän ennakkovalmistautumisen tärkeys on vahvistettu lähes kaikissa tutkimuksissa.

    - Tutkimukset paljastavat myös yllättävän seikan: ne, jotka ovat odottaneet enemmän, ovat myös saavuttaneet enemmän, Shell kertoo.

    - Neuvottelemiseen tarvittavaa kuuntelemisen taitoa ei voi liiaksi korostaa. Neuvotteluissa voi saavuttaa monesti enemmän ottamalla selville, mitä vastapuoli haluaa, kuin kehittelemällä nerokkaita perusteluja omien tavoitteidensa ajamiseksi.

    Mutta tärkeätä on myöskin kuunnella itseään. Shellin mukaan neuvotteluihin valmistautuminen kannattaa aloittaa miettimällä omia perimmäisiä tarpeitaan ja intressejään. Rahan lisäksi voi olla muita intressejä ja arvoja, jotka saattavat olla jopa rahaa tärkeämpiä.

    Valppaus oman auktoriteettiuskon suhteen

    Ihmisluonteeseen kuuluu taipumus myöntyä auktoriteetin edessä.

    - Auktoriteettiusko voi hämärtää ihmisen kykyä tehdä neuvottelualoite tai ilmaista näkemyksiään asianmukaisesti työyhteisössä.

    - Esimerkiksi sairaanhoitajat luottavat joskus sokeasti lääkärin arviokykyyn, ja toteuttavat täysin järjettömäksi tietämiään lääkemääräyksiä (esim. annostella korvatippoja potilaan silmiin), Shell kertoo.

    - Lähes kaikilla aloilla, joissa työskennellään hierarkisessa organisaatiossa, on syytä jatkuvaan valppauteen, jotta ihmisen luontainen auktoriteettiusko ei pääsisi haittamaan asianmukaista tehtävien hoitoa.

    - Heti, jos neuvottelija huomaa auktoriteettiuskon pidättelevän itseään neuvottelualoitteen tekemisestä tai todellisen kantojensa ilmaisemisesta, hänen on syytä pysähtyä tarkastelemaan tilannetta huolellisesti, ennen kuin jättää asian sikseen. On varmistettava, että taipuminen tai myönnytys perustuu aitoihin ja oikeutettuihin intresseihin eikä esimerkiksi vastapuolen arvovaltaan tai asemaan.

    Ulos näkökentän yksioikoisuudesta

    - Useimpien ihmisten heikkoutena on katsoa asioita vain omien intressien värittämien silmälasien läpi, Shell toteaa. -- Neuvottelutaidon tutkijat puhuvat tällöin näkökentän yksioikoisuudesta.

    - Tutkimusten mukaan hyviin tuloksiin yltäneiden neuvottelijoiden olennainen kyky on ymmärtää neuvottelukumppanin näkökulmaa.

    Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että taipuu helposti luopumaan omasta näkökulmastaan. Tarvitaan sitkeyttä, kärsivällisyyttä ja mielikuvitusta.

    - Yksioikoiset kompromissit ovat joskus onnistuneen ongelmanratkaisun pahimpia vihollisia, Shell toteaa.

    - Jos riita pannaan puoliksi, ennen kuin osapuolet ovat ehtineet miettiä edes kaikkia vaihtoehtoja, jää huomaamatta monia hyviä tilaisuuksia, jotka olisivat vastanneet paremmin kummankin osapuolen tarpeita.


    Tuula-Maria Ahonen

     

    G. Richard Shell: Neuvottele onnistuneesti
    WSOY, 2001

     

    Yhdysvaltalaista USA-kritiikkiä

    Yhdysvaltalainen kielitieteilijä Noam Chomsky lienee tänä päivänä tunnetumpi poliittisena ajattelijana ja kansalaisaktivistina. Paitsi että äskettäin on saatu suomeksi hänen vuoden takainen, eurooppalaisten toimittajien haastatteluihin perustuva teos New York 11/9, on suomennettu myös kaksi laajaa osaa käsittävä artikkelikokoelma Ideologia ja valta, jossa kirjoittaja tarkastelee niin kylmän sodan syitä kuin anarkismin historiaa.

    Chomsky arvostelee Yhdysvaltoja vapauden ja demokratian luvattuna maana ja väittää, että sen todellinen poliittinen vaikutin on raha, niin kylmän sodan aikana kuin tänään Lähi-idässä - tai muutama vuosikymmen sitten Keski-Amerikassa. Chomsky on jo kauan puhunut valtioterrorismista, jota hän sanoo maansa harjoittavan ja osoittaa, että terrorisminvastaista sotaa on käyty jo paljon pitempään eikä vain vuoden päivät.

    Esimerkkinä maansa harjoittamasta "valtioterrorismista" kirjoittaja mainitsee, kuinka USA veto-oikeudellaan ampui alas YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen, joka vaati laittoman voimankäytön lopettamista Nicaraguassa. Chomsky muistuttaa maansa olevan ainoa, joka on Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa tuomittu poliittisten päämäärien hyväksi tehdystä laittomasta voimankäytöstä. Edelleen, BBC:ltä ja Reutersilta saamien tietojen mukaan kirjoittaja toteaa Colin Powellin painostaneen Qatarin emiiriä puuttumaan radio Al-Jazeeran toimintaan, siis vapaaseen tiedonvälitykseen.

    Mutta paljon karmeampaa kerrottavaa tällä toisinajattelijalla on Latinalaisesta Amerikasta, erityisesti El Salvadórista, artikkelissa "Mik hallitut alistuvat?" (1991, Ideologia ja valta I.) Chomskyn mukaan mihin tahansa yritykseen syöstä tyrannidiktaattori vallasta USA vastaa tukemalla näitä diktaattoreita, ellei peräti asevoimalla.

    Salvadorilainen pappi ja psykologi Ignacio Martín-Baró murhattiin 1989, ja El Salvadórin kirkko ja ihmisoikeusjärjestöt muistuttavat, että USAn tukemat maan turvallisuusvoimat hallitsivat terrorin ja paniikin avulla perustavia ihmisoikeuksia rikkoen. Joulukuussa 1981 yhdysvaltalaisten kouluttama pataljoona surmasi satoja siviilejä ja hieman myöhemmin hukutti tai muuten tappoi suuren joukon naisia, lapsia ja vanhuksia. Toinen pappi, isä Daniel Santiago kertoo naisesta, joka kotiin tultuaan löysi äitinsä, sisarensa ja lapsensa istumasta pöydän ympärillä - päättöminä, kädet pöydällä lepäävän, irtileikatun pään päällä. Julmuuden kruunasi verikulho pöydän keskipisteenä.

    11/9 -haastattelukirjalle rinnakkaisena voi pitää William Blumin tänä vuonna ilmestynyttä ja jo nyt suomeksi ehtinyttä teosta Roistovaltio, jonka tekijä kirjoittaa, että "ilman vihollista Amerikka olisi vailla tarkoitusta ja suuntaa". USAn ulkopolitiikan moottoreina Blum pitää pyrkimystä tehdä maailma avoimeksi globalisaatiolle, erityisesti monikansallisille amerikkalaisille yrityksille, ja estää sellaisten yhteiskuntien synty, joista voisi kehittyä menestyksellinen vaihtoehto kapitalistiselle mallille.

    Mielenkiintoisin luku Blumin kirjassa käsittelee Yhdysvaltain käyttäytymistä YK:ssa. Kokousten päivämäärien, päätösnumeroiden ja -esitysten avulla dokumentoiden kirjoittaja osoittaa, että vuosina 1978 - 1984 Yhdysvallat äänesti peräti 115 kertaa (joko yksin tai Israelin kanssa) sellaisia esityksiä vastaan kuin antirasismi ja Etelä-Afrikka, ydinaseriisunta, ihmisoikeuksien kehittäminen, kemiallisten ja biologisten aseiden kieltäminen, siirtomaiden itsenäisyysjulistuksen 25-vuotispäivän juhlistaminen jne.

    Irakin nykytilannetta ajatellen kannattaa pitää mielessä, että sekä Chomsky että Blum muistuttavat Saddam Husseinin olevan Yhdysvaltojen suuri, entinen ystävä.

    Esko Karppanen

    Noam Chomsky: New York 11/9.
    Suom. Jaakko Yli-Juonikas.
    Sammakko 2002.
    Noam Chomsky: Ideologia ja valta I - II.
    Toim.ja suom. Juhani Yli-Vakkuri, Marko Ampujaja Erkka Öörni.
    Like 2002.
    William Blum: Roistovaltio.
    Suom. Jaakko Yli-Juonikas.
    Sammakko 2002.

     

    (painetun lehden s. 30-31)