• pääsivu
  • sisällys

  • Antero Puhakka
    puheenjohtaja
    Tieteentekijöiden liitto

     

     

     

    Tasa-arvon edistäminen yliopistoissa


    Akateemiselle maailmalle näyttää olevan tyypillistä se, että naiset ja miehet tekevät samoja tehtäviä eri nimikkeillä. Jo pitkäänhän enemmistö opiskelijoista on ollut naisia, mutta korkeimmissa yliopistollisissa viroissa naisten osuus on edelleenkin vaatimaton. Tämä asia käy valitettavan hyvin ilmi myös Tieteentekijöiden liiton jäsenkyselystä. Hälyttävänä voidaan pitää havaintoa, jonka mukaan yhteiskuntatieteelliseltä koulutusalalta vuoden 1994 jälkeen väitelleiden miesten ja naisten keskipalkkojen ero oli huhtikuussa 2001 yli 300 euroa.

    Mikä sitten selitti yhteiskuntatieteilijöiden palkkaeroja? Vastaajat työskentelivät samankaltaisissa yliopistollisissa opetus- ja tutkimustehtävissä. Miehet olivat hivenen vanhempia. He olivat kuitenkin huomattavasti naisia useammin määräaikaisessa virkasuhteessa olevia professoreita. Siihen, miksi juuri miehet olivat edenneet professoreiksi, ei aineiston pohjalta voida vastata. Muitakin kuin sukupuoleen perustuvia selityksiä on varmaan olemassa. Tilastollisessa tarkastelussa havainto ei kuitenkaan ole ainutkertainen. Samankaltaisia erojahan on Acatiimissakin tuotu esiin Helsingin yliopiston yliopistonlehtoreiden palkkaluokkiin sijoittelun osalta.

    Sukupuolten väliset erot sekä virka- että palkkarakenteessa asettavat suuria haasteita niin uusille palkkausjärjestelmille kuin virkarakenteillekin. Nykyiset ongelmat on saatava ratkaistua, sillä vain tätä kautta uudet järjestelmät voivat saavuttaa yleisen hyväksynnän.

    Sukupuolten väliset erot ovat kuitenkin vain yksi yliopistomaailman epäkohdista. Apurahatutkijoiden asema on tunnetusti erittäin ongelmallinen. He ovat välttämättömiä lisääntyneiden tutkintotavoitteiden saavuttamisessa, mutta heidän arvostuksensa ja kohtelunsa on häpeällistä osaamisen nimiin vannovassa yhteiskunnassa. Yliopistoissa apurahatutkijat sysätään syrjään niin työhuoneita jaettaessa, tutkimuskuluja korvattaessa kuin yliopistoyhteisön vaaleissakin. Muun yhteiskunnan arvostuksen puutteesta hyvän kuvan antavat sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmän puutteet apurahatutkijoiden osalta.

    Palkattujen työntekijöiden keskuudessa ongelmana ovat yliopistojen erilaiset kerrostumat. Liian usein ainoastaan tutkijat ja opettajat nähdään yliopistoille välttämättömiksi. Samaan hengen vetoon yliopistojen muut akateemiset asiantuntijat alennetaan vain tutkimusta ja opetusta avustavaksi henkilökunnaksi. Mikäpä onkaan sen mukavampaa kuin työskennellä korkeasti koulutettuna asiantuntijana avustajan leima otsaan lyötynä?

    Ulkopuolinen rahoitus on luonut yliopistoihin kahden kerroksen tutkijaväen. Projektitutkijat keskittyvät tutkimukseen, kun budjettirahoin palkatut tutkija-opettajat voivat tehdä tutkimusta vain niinä väliaikoina, joita opetukselta, henkilökohtaiselta opinto-ohjaukselta, hallintotehtäviltä ja muulta yhteiskunnalliselta palvelutoiminnalta jää. Projektitutkijoiden hankkeisiin sisältyvät virkamatkat päivärahoineen ja mahdollisuudet julkaisujen kielenhuoltoon ja -tarkastuksiin ovat valitettavan usein asioita, joista budjettirahoin palkatut voivat vain uneksia.

    Projektihenkilöstön epäkohtana ovat pätkätyöt. Työyhteisöön integroituminen on lähes mahdotonta, kun pesti tulee kuukauden jaksoissa. Jatkuva epävarmuus onkin suurimpia haitallisen työstressin aiheuttajia yliopistoissa. Työntekijöiden pahoinvointi heijastuu myös työyhteisöön. Mikään organisaatio ei voi pitkään kestää sitä, että sen henkilöstöstä yli 60 % on määräaikaisia. KHO:n viime aikaisten päätösten valossa näyttää myös varsin selvältä, että projektirahoitus ei ole virkamieslain mukainen peruste määräaikaisuuksille.

    Valtiovallan onkin syytä ryhtyä pikaisesti toimiin, jotta laittomat määräaikaisuudet saadaan kuriin. Määräaikaisuuksien lisääntyminenhän on perustunut yliopistojen perusrahoituksen riittämättömyyteen, joten ratkaisu on helposti löydettävissä. Kun uusi opetusministeri on aiemmin voimakkaasti profiloitunut tasa-arvoasioissa, odotamme hänen ennakkoluulottomalla tavalla tarttuvan myös edellä mainittuihin yliopistomaailman tasa-arvoepäkohtiin. Järjestöt ovat valmiita kantamaan kortensa kekoon tasa-arvon edistämiseksi, mutta löytyykö valtiovallalta ja työnantajapuolelta samaa ymmärrystä.

    Antero Puhakka
    puheenjohtaja
    Tieteentekijöiden liitto

    (painetun lehden s. 3)