• pääsivu
  • sisällys

  • Etelä-Viron setukaisten asuma-alueelle tehdyllä retkellä toimi ulkomaanlehtoreiden mainiona oppaana Tarton yliopiston kansanrunouden dosentti Paul Hagu (etualalla). Takana Lauluimä-muistomerkki.

     

     

    Ulkomaanlehtorit Virossa juhlavuoden kunniaksi


    Ulkomaanlehtoripäivät pidettiin tänä vuonna Tarton yliopistossa Virossa 11.-14.8, sen kunniaksi, että on tullut kuluneeksi 200 vuotta tähän yliopistoon perustetusta maailman ensimmäisestä suomen kielen lehtorin virasta. Lehtoripäivien järjestäjänä oli entiseen tapaan ulkomaisten yliopistojen Suomen kielen ja kulttuurin opintojen neuvottelukunta UKAN, joka toimii Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksessa CIMO:ssa. Päiville osallistui noin 100 ulkomailla toimivaa suomen kielen lehtoria.

    Ohjelmassa oli neljän päivän aikana suomen kielen opetusta ja tutkimusta koskevia esityksiä, uusien oppimateriaalien esittelyjä, työpajatyöskentelyä ja kulttuuriretki Etelä-Viroon, setukaisten asuinalueelle.

    Ensimmäinen suomen kielen lehtori oli nimeltään Fr.D. Lenz ja tarinan mukaan hän osasi hyvin heikosti suomea, viroa paremmin, ja hänen lehtorin virkansa olikin yhdistetty suomen ja viron lehtorin virka. Helsingin yliopistoon nimitettiin ensimmäinen suomen kielen lehtori vuonna 1829.

    Palkkaneuvottelut tärkeitä

    UKAN:in pääsihteeri Anna-Maija Raanamon mukaan kiinnostus suomen kieleen lisääntyy Euroopan unionin laajentumisen myötä. Kaikkiaan ulkomaisissa yliopistoissa työskentelee lähes 200 suomen kielen opettajaa ja opiskelijoita on kolmisen tuhatta. Ulkomaanlehtoripäivillä tavataan kollegoja ja vaihdetaan kokemuksia ja kuulumisia sekä osallistutaan koulutukseen. Siellä myöskin sovitaan CIMO:n palvelussuhdeklinikalla kotimaasta palkkaa saavien työehdoista, hyvässä yhteistyössä CIMO:n neuvottelijan apulaisjohtaja Kirsti Aaltosen ja Yliopistonlehtorien liiton edustajan puheenjohtaja Vesa Kulmalan kesken.

    Kielitietoa ja oppimateriaalia

    Tämän vuoden laadukkaasta ohjelmatarjonnasta mainittakoon mm. VIRSU (viro ja suomi kohdekielinä) -projektin esittely, josta huolehtivat Helena Sulkala ja Pirkko Muikku-Verner. Työpajatyöskentelyssä syvennyttiin mm. käyttökielen ihanuuteen ja kurjuuteen, kielenoppimiseen ja vuorovaikutukseen sekä kielitiedon ja -taidon opetukseen. Pentti Leino tarinoi hauskasti kielen konstruktioista: Miksi Suomessa eivät palkat nouse? -Jokaisessa firmassa on palkanlaskija tai Mitä tulee, kun kaksi sydäntä kohtaa? -Sydänkohtaus. Miksi voidaan käydä esim. mustikassa ja puolukassa mutta ei viinimarjassa tai tatissa?

    YLE:n ja FinnLecturan Supisuomea-sarjan esittelivät toimittaja Sini Sovijärvi ja toimitusjohtaja Mika Perttola.

    CIMO:n ajankohtaisia kuulumisia

    Kansainvälisen henkilövaihdon keskus vastaa suomen kielen ja kulttuurin edistämisestä ulkomaisissa yliopistoissa ja sen keskeisiin tehtäviin kuuluu myös erilaisten vaihto- ja apurahaohjelmien hallinnoiminen ja toimeenpano. Johtaja Ulla Ekberg kertoi, että CIMO on tehnyt opetusministeriölle esityksen kahdenvälisten kulttuurisopimusten henkilövaihdon hallinnon muuttamisesta. Tavoitteena on saada enemmän joustoa toimintaan poistamalla Suomeen tulevien osalta maakohtaiset stipendikiintiöt, jolloin yhdestä rahoituslähteestä (Finnish Governement Pool) stipendit jaetaan yhdellä hakuprosessilla.

    Ulla Ekbergin huolena on miten pystytään luomaan suhteita uusiin valtioihin, kun opetusministeriö ei enää tee uusia kulttuurisopimuksia. Pitäisi etsiä uusia yhteistyön muotoja; kulttuurisopimuksia on runsaasti EU-maiden kanssa ja niiden kanssa on muutenkin EUn ohjelmien myötä paljon yhteistyötä.

    Pohjoismaiden ministerineuvosto on ryhtynyt profiilinnostoon uusimalla koulutusalan ohjelmatarjonnan. Ensi vuonna käynnistyy viiden ohjelman Nordplus-perhe. Ohjelmien hallintovastuut kilpailutettiin, CIMO teki kolme tarjousta saaden niistä erinomaiset arvosanat ja keskus valittiin Nordplus-ohjelman (opiskelijoiden ja opettajien liikkuvuus) vastuutahoksi Pohjoismaissa.

    Kari Hiltula puheenjohtajaksi

    Ulkomaanlehtoriyhdistys piti Tartossa vuosikokouksensa ja valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Kari Hiltulan Leena Nissilän jätettyä tehtävän. Sihteeriksi valittiin Sari Päivärinne sihteerin työt jättäneen Heidi Vaaralan tilalle. Puheenjohtaja Vesa Kulmala piti kokouksessa lehtoreiden edunvalvonnan ajankohtaiskatsauksen ja YLLn edustajien kanssa keskusteltiin ulkomaanlehtoreita askarruttavista erityisongelmista ja edunvalvonnan tavoitteista.

    Onnistunut kulttuuriretki

    Tänä vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta Viron kansalliseepoksen Kalevipoegin kokoajan Fr. R. Kreutzwaldin syntymästä. Etelä-Viron retkellä käytiin hänen kotimuseossaan Vörussa ja sieltä jatkettiin Obinitsan ja Piusan hiekkakuoppien kautta Setumaalle. Värskassa ruokailtiin setumaalaisittain ja kuunneltiin paikallisen leelokuoron esityksiä.

    Maj-Len Rönkä

    (painetun lehden s. 13-14)