• pääsivu
  • sisällys

  •  

     

    Työryhmä esittää pieniä
    helpotuksia yliopistojen
    kiinteistökuluihin


    Yliopistojen vuokratyöryhmä sai muistionsa valmiiksi 11.6.2003. Yksimielinen työryhmä esittää yliopistorakennusten tuottotavoitteen alentamista 6 %:iin. Osa työryhmän esityksistä on otettu huomioon vuoden 2004 budjettiesityksessä.

    Vuokratyöryhmässä mukana ollut johtaja Markku Mattila opetusministeriöstä pitää hyvänä, että työryhmä jätti täysin yksimielisen muistion. Työryhmään kuului yliopistojen, valtiovarainministeriön sekä Senaatti-kiinteistöjen edustajia.

    Mattila pitää hyvänä myös sitä, että työryhmä painotti tehtyjen esitysten olevan kokonaisuus, joka myös pitäisi toteuttaa kokonaisuudessaan.

    - On sitten valtioneuvoston asia päättää, onko sillä edellytyksiä toteuttaa sitä ihan kokonaisuutena jo ensi vuoden alusta.

    Mattilan mukaan vuoden 2004 talousarvioesitykseen on jo otettu huomioon eräitä työryhmän ehdotuksia ja siten sen osittaiseen toteuttamiseen on siis tulossa varoja.

    Työryhmän tekevät ehdotukset myötäilevät aika paljon selvitysmies Pekka Pajakkalan noin vuosi sitten tekemää työtä. Seuraavassa lainausta työryhmän muistion tiivistelmäosasta.

    Työryhmän tehtävänä oli laatia ehdotus Senaatti-kiinteistöjen ja yliopistojen välisten vuokrasopimusperiaatteiden kehittämisestä. Periaatteet tuli laatia siten, että vuokralaisen ja vuokranantajan välisiä toistuvia vuokria ja vuokravastuita koskevia neuvotteluita voitaisiin oleellisesti vähentää ja että aikaisemmat selvitysmies Pajakkalan esittämät vuokrantarkistus- ja korjausvastuuperiaatteet olisivat vuokralaiselle ja vuokranantajalle samanarvoiset. Esitetyt sopimusten toimintatavat eivät saisi olla ristiriidassa alan yleisten käytäntöjen kanssa.

    Työryhmä katsoo, että tuottovaatimus, indeksikysymys ja korjausvastuu kytkeytyvät toisiinsa siten, että ne on ratkaistava yhtenä kokonaisuutena. Keskeisenä tavoitteena tulee lisäksi olla taloudellisiin ratkaisuihin kannustavan sopimusjärjestelmän edistäminen.Työryhmä ehdottaa, että yliopistojen toimintaedellytysten turvaamiseksi toimintamenomäärärahoja mitoitettaessa hallituksen talousarvioesityksessä otetaan huomioon sekä toimitilojen muutoksista että kustannustason muutoksista johtuvat määrärahatarpeet. Toimitilojen määrän muutokset otetaan huomioon vastaavien yliopistotoimintojen muutoksista päätettäessä.

    Työryhmä katsoo lisäksi, että Senaatti-kiinteistöjen tulee koota yliopistojen uudisrakennushankkeista useamman vuoden (vähintään neljän vuoden) ohjelma, johon opetusministeriö ottaa kantaa ja jonka se saattaa kehys- ja budjettiprosessissa käsiteltäväksi.

    Lahjoitusmaiden tuottovaatimuksen
    alentamista selvitetään

    Työryhmä ehdottaa, että yliopistopaikkakunnilla sijaitsevien yliopistorakennusten tuottotavoitetta lasketaan pääsääntöisesti 6 %:iin. Samalla otetaan käyttöön riskiin ja sopimuksen pituuteen sidottu tuottovaatimuksen määritystapa, joka mahdollistaa 6-9 %:n tuottovaatimuksen käytön uudisinvestoinneissa. Vuokrat sidotaan 100-prosenttisesti elinkustannusindeksiin samalla kun vuokranantajan korjausvastuu sidotaan korjausten ohjelmoimiseen ja korjausrahoituskehykseen. Näin pyritään välttämään toistuvat korjausvastuu- ja vuokravastuuneuvottelut. Vuokrasopimuksia ja vuokria tarkistetaan vuoden 2004 alusta, mikä otetaan huomioon vuokralaisen toimintamenomäärärahojen mitoituksessa. Korjaus- ja uudisrakennushankkeissa noudatetaan ohjeellista hankinta-rajaohjetta.

    Työryhmä ehdottaa, että Senaatti-kiinteistöjen liikelaitoslain uudistamisen yhteydessä selvitetään mahdollisuutta alentaa lahjoitusmaiden tuottovaatimusta. Yliopistokäyttöön varattuja maa-alueita käytetään vain yliopistojen tarpeisiin tapahtuvaan yliopistorakentamiseen, ellei yhteisellä päätöksellä muuta sovita. Yliopistot voivat hyödyntää maa-alueita yhtäläisin ehdoin myös muiden investoreiden kuin Senaatti-kiinteistöjen kanssa.

    Yliopistojen toimitilakustannuksista tehdään perusteellinen tarkastelu viiden vuoden kuluttua, jolloin selvitetään vuokrien korotus- tai laskutarpeet. Samalla työryhmä ehdottaa johtoryhmän asettamista seuraamaan nyt tehtävien sopimusten vaikutuksia sekä ohjaamaan sopimusten käytännön soveltamista.

    Koko julkaisu Yliopistojen vuokratyöryhmän muistio löytyy Internetistä osoitteesta www.vm.fi/julkaisut

    (painetun lehden s. 21)