• pääsivu
  • sisällys

  • Seminaari pidettiin Helsingin yliopiston Arppeanumin vanhassa luentosalissa. Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Antero Puhakka avasi seminaarin. (Ks. Puhakan pääkirjoitus tässä lehdessä.)

     

     

    Apurahatutkijan arki

    - tutkimuksen vapautta omalla riskillä


    Tieteentekijöiden liitto järjesti 20. lokakuuta seminaarin Apurahatutkijan arki - tutkimuksen vapautta omalla riskillä. Helsingin yliopiston Arppeanumin 1800-luvun lopulta peräisin olevassa auditoriossa seminaaria kuunteli parhaimmillaan lähes sata apurahansaajien asemasta kiinnostunutta ihmistä.

    Edellisen hallituksen sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho asetti yhtenä viime töinään työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää apurahalla työskentelyyn liittyvät epäkohdat ja tehdä ehdotuksia niiden parantamiseksi. Työryhmän määräaika päättyy tämän vuoden lopussa.

    Työryhmän puheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Tarmo Pukkila ennakoi seminaaripuheenvuorossaan työryhmän tulevia ehdotuksia.

    - Koen epäonnistuneeni, jos työryhmän työ ei johda mihinkään konkreettisiin parannustoimiin, hän totesi.

    Työryhmässä ollaan yksimielisiä apurahansaajien asemaan liittyvien ongelmien korjaamistarpeesta. Miten korjataan ja kuka maksaa, on sitten vielä auki. Mutta ilmeisesti ratkaisua haetaan lakisääteiseltä puolelta.

    Myös maksumiehiä on alettu miettiä. Ilmeisemmin tilanteen korjaamiseksi tarvittaisiin rahoitusta kolmelta taholta: apurahansaajalta, myöntävältä säätiöltä sekä valtiolta. Pukkila korosti, että yrittäjien eläkejärjestelmässä on samanlaisia elementtejä, joita hänen johtamassaan työryhmässä on nyt mietitty. Esimerkiksi maatalousyrittäjien eläkejärjestelmässä valtion on panoksellaan vahvasti mukana.

    - Ratkaisun perusteita voisi olla se, että oman sosiaaliturvansa parantamiseksi apurahansaaja maksaa itse osan. Valtion maksaa osan, koska yhteiskunta hyötyy apurahoilla tehtävästä tutkimuksesta - yliopisto saa jokaisesta väitöskirjasta noin 180 000 euroa. Kolmantena tahona myös apurahoja myöntävät säätiöt maksaisivat osan, koska säätiöiden tavoitteena on edistää tiedettä, taidetta ja kulttuuria Suomessa, Pukkila selvitti.

    Säätiöt haluavat nostaa verovapaan apurahan rajaa

    Säätiöit myöntävät vuosittain kymmeniä miljoonia euroja tieteelliseen ja taiteelliseen työhön. Tänä vuonna rahaa on jaossa arviolta 95 miljoonaa euroa. Tuki on kasvanut vuosi vuodelta - vuonna 1992 Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan piiriin kuuluvien tahojen myöntämien apurahojen summa oli 58,8 miljoonaa euroa.

    Säätiöiden vinkkelistä apurahansaajien asemaa seminaarissa tarkasteli Suomen Kulttuurirahaston asiamies Ralf Sunell. Hän on myös mukana sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä.

    Suomen Kulttuurirahasto on suurin apurahoja myöntävä säätiö - vuosittain se myöntää 550 kokovuotista apurahaa, näistä tiede saa 55,5 %. Tieteiden joukossa humanististen tieteiden osuus on suurin - 37%.

    Viime vuosina tutkijakoulujen yleistyminen on saanut aikaan sen, että hakemusten määrä säätiöiden apurahoihin on vähentynyt. Yksityisen sektorin voimakas tutkimuspanostus näkyy etenkin luonnontieteitten, teknisten tieteiden ja taloustieteiden kohdalla.

    Sunellin mukaan säätiöt ymmärtävät hyvin apurahojen houkuttelevuuteen liittyvät ongelmat ja haluavat niihin parannusta. Näitä epäkohtia ovat mm. puuttuva sosiaaliturva, yliopistolaitosten vaatimus yleiskustannusosuuksista sekä apurahojen suuruuteen ja kausien kestoihin liittyvät seikat. Sunell pitää verottoman apurahan 14 000 euron rajaa liian alhaisena.

    - Varsinkin post doc -vaiheessa ulkomaille suuntaaville tutkijoille tämä katto on aivan liian matala. Säätiöiden selvänä tavoitteena on verovapaan apurahan rajan nostaminen.

    Lokakuun alusta lähtien Kulttuurirahasto on ottanut käyttöön järjestelmän, jossa se päättää henkilökohtaisen kokovuotisen apurahan myöntäessään "optiosta" vakuutusmaksun suuruiseen lisäapurahaan ja ilmoittaa asiasta apurahan saajalle stipendikirjan liitteessä. Stipendikirjan mukana lähetetään hakemuslomake lisäapurahan saantia varten. Riskivakuutusmaksut ovat iästä riippumatta 400 euroa vuodessa ja se kattaa ryhmähenki- ja ryhmätyökyvyttömyysturvan sekä sairaus- ja tapaturmavakuutus.

    - Myös muut säätiöt voivat liittyvä tähän malliin. Muun muassa Fortumin säätiö ja Liikesivistysrahasto ovatkin jo tulleet mukaan.

    Suurin epäkohta eli eläketurva puuttuu tästäkin mallista. Sunell myöntää, että sen suhteen odotukset kohdistuvat STM:n työryhmään.

    Pätkätyöläistäkin heikompi asema

    Tarmo Pukkilan ja Ralf Sunellin puheenvuorojen jälkeen alkoi paneelikeskustelu aiheesta Apurahatutkijan arki. Edellisten lisäksi paneeliin kuuluivat Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Klaus Sundbäck sekä tutkija Marja Alastalo Tampereen yliopistosta.

    Klaus Sundbäck totesi, että liitto ei voi hyväksyä yliopistojen toimintamenomomentilta myönnettäviä apurahoja. Monet yliopistot käyttävät niitä säästökeinona.

    - Työntekijälle tarjotaan virka- tai työsuhteen asemasta apurahaa, jolloin yliopisto säästää työnantajakulut, mutta tutkija joutuu pätkätyöläistäkin heikompaan asemaan. Tällaista menettelyä voidaan liiton mielestä pitää harmaan työn teettämisenä.

    Opetusministeriön yliopistoilta keräämien tietojen mukaan toimintamenomomentin varoista myönnettiin vuonna 2002 yhteensä apurahoina noin 5 miljoonaa euroa.

    - On eettisesti arveluttavaa, että apurahatutkijoita käytetään yliopiston tuloksen tekijöinä. Tällaiset tutkijat pitäisi ehdottomasti ottaa virkasuhteeseen, Sundbäck vaati. Samalla hän kehui Suomen Akatemian mallia, jossa suomalaiset Suomessa tutkimusta tekevät tieteentekijät saavat työstään apurahan sijaan palkkaa.

    Marja Alastalo ilmoitti edustavansa paneelissa "kurjuuden ruumiillistumaa". Hän toimii apurahatutkijana Tampereen yliopiston sosiologian ja sosiaalipsykologian laitoksella.

    - Apurahatutkijalla ei ole varaa sairastaa. Sen sentään ymmärtää yliopistokin - olen saanut kaksi kertaa influenssarokotuksen laitoksen kustannuksella, Alastalo kertoi. Hänelle on kertynyt eläketurvatonta aikaa apurahakausien, pätkätöiden ja lasten saajien takia jo useita vuosia.

    Alastalo oli soitellut vakuutusyhtiöihin ja kysellyt eläkevakuutusten erilaisista mahdollisuuksista.

    - Hyvin pontevasti minulle kaupattiin kalliita vapaaehtoisia eläkevakuutuksia. Vasta myöhemmin sain kuulla liiton neuvottelemasta halvemmasta vakuutuksesta.

    Myös laitosyhteisössä apurahoilla työskentelevät joutuvat usein muita heikompaan asemaan ja kokevat olevansa jotenkin ulkopuolisia. Lyhyeksi ajaksi on vaikea saada työhuonetta ja jos huoneista on pulaa, ensimmäisinä lähtevät apurahansaajat. Laitosneuvostossa ei useinkaan ole apurahatutkijoiden edustusta.

    - Omien etujen ajamista vaikeuttaa hankalaksi leimautumisen pelko, Alastalo totesi.

    Vaikeuksia integroitumisessa laitosyhteisöön

    Myös yleisö osallistui paneelikeskusteluun. Eräs Tampereen yliopistossa apurahalla työskentelevä kertoi tekevänsä väitöskirjaa makuuhuoneensa nurkassa.

    Tarmo Pukkila muisteli olleensa kahteen otteeseen USA:ssa tutkijana.

    - Jaoin saman huoneen parin muun tutkijan kanssa. Suomessa on totuttu aika hyviinkin oloihin kansainvälisesti verraten.

    - Kv-taso on meillä tässä hyvinkin saavutettu ja työhuoneet jaettu, Alastalo lisäsi.

    Keskusteluun puuttui myös opetusministeriön tiedeyksikön johtaja Sakari Karjalainen.

    - Henkinen integroituminen on tutkijoille tärkeää. Työnohjaajan tulee kantaa vastuuta olosuhteista ja työyhteisöön kuulumisesta. Tutkijakoulujärjestelmä on hyvä instrumentti myös integroitumiseen, Karjalainen totesi.

    - Paljon on kiinni nimenomaan ohjausjärjestelmästä. Siirtyköön jatkotutkinnon tekijä muualle, jos ohjaus on huonoa. Tuohan väitöskirja sentään yliopistolle 180 000 euroa, Pukkila huomautti.

    Kirsti Sintonen

    (painetun lehden s. 24-26)