Yliopistoissa kehittämis-
suunnitelma otettiin vastaan
hyvin kriittisinä
Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma on väline,
jolla keskeiset tavoitteet muunnetaan ministeriön tehtäviksi.
Tehtävät pannaan aikanaan toimeen säätämällä
lakeja, rakentamalla budjetteja tai asettamalla uusia työryhmiä.
Mistä tahansa kehittämissuunnitelmasta tulee helposti
epärealistinen ja raskas. Kaikkea pitää edistää
ja tehostaa, mutta käytännössä entisin voimavaroin.
Olisi onnellista, jos suunnitelma olisi samalla resurssisuunnitelma
ja ministeriön alaiset instituutiot näkisivät myös,
mikä on nyt muuttumassa toisarvoiseksi.
Yliopistot ottivat tämänkertaisen kehittämissuunnitelman
vastaan hyvin kriittisinä. Niiden kannalta suunnittelutyön
pääsisältönä on, että opetusministeriö
hankkii itselleen valtuudet nostaa tutkintotavoitteita
edelleen. Vuoden 2002 todellisiin tutkintomääriin verrattuna
on vuonna 2008 aikomus tehdä 24 prosenttia enemmän maistereita
ja 31 prosenttia enemmän tohtoreita.
On viimeinen aika käydä kansallista keskustelua siitä,
miten vähällä rahalla ja työvoimalla Suomi
aikoo maisterinsa ja tohtorinsa kouluttaa? Miksi maailman suhteellisesti
suurin korkeakouluttaja haluaa vielä paisuttaa korkeakoulutustaan,
vaikka valtion omat tulot supistuvat? Jotta kukaan ei kuvittelisi,
että valtio aikoo järjestää tilalle yksityistä
rahaa, se vielä ilmoittaa varmistavansa opiskelijoille tutkintoon
johtavan koulutuksen maksuttomuuden nykyisellä tasolla.
Pienen viitteen lisärahoituksen mahdollisuudesta antaa lause:
ikäluokkien pienentyessä vapautuvat voimavarat käytetään
koulutuksen kehittämiseen. Toinen vastaus tutkintomäärien
kasvattamiseen lienee suunnitelmaan lausuntojen jälkeen ilmestynyt
lause: koulutuspaikkojen käyttöä tehostetaan ohjaamalla
kolmannen asteen koulutuksen suorittaneet opiskelijat pääsääntöisesti
maisteriohjelmiin. Periaatteessa järkevää, kunhan
tähän ei sisälly oletusta automaattisesta siirtymisestä
ammattikorkeakoulusta yliopistoon. Ministeriö haluaa myös
vahvistaa väylää avoimesta yliopistosta tutkintoon.
Suunnitelma suhtautuu hämmentävästi suureen strategiseen
kysymykseen: onko meillä edelleen aikomus rakentaa selkeästi
kansallista yliopistojärjestelmää, jonka keskeinen
tehtävä on alueellinen tasaus, vai pitäisikö
meidän ottaa huomioon yliopistomaailman nopea kansainvälistyminen
ja siihen liittyvä kilpailu
opiskelijoista, opettajista ja tutkimusmenestyksestä. Poliittisesti
on mukavinta valita molemmat. Niinpä suunnitelmassa yhtäällä
pienennetään kansallisia eroja korkeakoulutuksen alueellisessa
tarjonnassa esittämättä kysymystä, missä
opiskelijat oikeastaan tahtoisivat opiskella. Toisaalla vahvistetaan
korkeakoulujen
asemaa kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla.
Lausuntokierros on ollut valtavan laaja ja tuottanut odotetun
sadon. Eri tahot ovat puolustaneet omia ja kuviteltuja intressejään.
Huippusuorituksena muutama oppilaitos on katsonut asiakseen vastustaa
yliopistojen työelämäyhteyksien vahvistumista.
Ilmeisesti ne kaipaavat ammattitaidottomia lääkäreitä,
diplomi-insinöörejä ja opettajia.
Lausunnot eivät ole juuri vaikuttaneet lopulliseen suunnitelmaan
silloinkaan, kun kaikki lausunnonantajat vetävät samaan
suuntaan. Esimerkiksi yliopistojen tutkintotavoitteita piti sopivina
ainoastaan Suomen Akatemia, muut liian suurina. Tavoitteet eivät
kuitenkaan alentuneet. Opintotukea koskevasta kannanotosta
on lausuntokierroksen jälkeen poistettu vaatimus tuen riittävyydestä,
vaikka kukaan ei näytä sitä ainakaan julkisesti
esittäneen.
Suunnitelma sisältää monta toivottavaa asiaa.
Esimerkiksi ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrää
on tarkoitus lisätä ja korkeakoulujen mahdollisuuksia
osallistua kumppanina kehitysyhteistyöhankkeisiin vahvistaa.
Jälkimmäinen kannanotto on siitä poikkeuksellisen
sympaattinen, että rahoittajakin taitaa olla tiedossa.
Suurin ilonaihe on kuitenkin, että lausuntokierroksen jälkeen
on suunnitelmaan tullut tarve käynnistää korkeakoulujärjestelmän
tulevaisuuden haasteiden kokonaistarkastelu, jossa kohteina ovat
rakenteiden toimivuus, toiminnan laatu, rahoitus ja korkeakoulujen
kilpailukyky. On todella aika käydä keskustelua siitä,
miten Suomi aikoo osallistua globaaliin yliopistomaailmaan 2010-luvulla!
Jorma Sipilä
rehtori, Tampereen yliopisto
(painetun lehden s.19-20) |
