• pääsivu
  • sisällys

  •  
    Tuula Hirvonen
    Hyvä Esimies -palkinto lehtori Tuula Hirvoselle

    Aikaa ja yhdessä tekemistä!

    Kielten laitoksen johtaja, englannin lehtori, FT Tuula Hirvonen sai Jyväskylän yliopiston 70-vuotisjuhlassa Hyvä Esimies – palkinnon ansioistaan kielten laitoksen johtajana.

    Laitoksen johtajana Tuula aloitti viisi vuotta sitten ensin englannin kielen laitoksella. Kun vieraiden kielten ja suomen kielen laitokset yhdistyivät vuonna 2002 kielten laitokseksi, Tuula valittiin uuden ja suuren laitoksen ensimmäiseksi johtajaksi.

    Tietoa ja taitoa järjestökoulutuksista

    Tuulalla on pitkä ura ammattijärjestötoiminnassa Jyväskylän yliopiston lehtoriyhdistyksen puheenjohtajana, Yliopistonlehtorien liiton hallituksen jäsenenä, OAJ:n valtuutettuna ja koulutuspolittisen toimikunnan jäsenenä. Tämä monipuolinen järjestökokemus, erityisesti OAJ:n ja YLL:n koulutukset, ovat antaneet hyvää perustietoa sopimusasioista ja yliopiston hallinnosta laajemminkin. Tiedekuntaneuvoston ja yliopiston hallituksen jäsenyys ovat antaneet lisäksi kokemusta, mitä Tuula pitää erittäin tärkeänä nykyisessä työssään. Tuula kertookin, että juuri hallintokokemus mahdollisti ylipäätään sen, että hän aikanaan tarttui haasteeseen toimia laitoksen johtajana.

    Nykyistä tehtäväänsä hän on hoitanut päätoimisesti, mitä hän pitääkin erittäin tärkeänä. Kontaktia opetukseen on yhden kurssin verran vuosittain. Hyvää mallia johtamiselle Tuula on saanut silloisen englannin kielen laitoksen johdossa toimineilta edeltäjiltään, jotka mm. omalla muutoshalukkuudellaan ovat antaneet hyvän perustan
    laitoksen johtajana toimimiselle. Johtajuutta on ollut tukemassa myös yliopiston monipuolinen koulutus ja työnohjaus.


    Henkilöstöhallintoa yhteistyössä

    Parhaiksi asioiksi johtajaurallaan Tuula Hirvonen mainitsee laitoksen henkilökunnan keskinäisen yhteistyön kehittämisen – ja kehittymisen. Se on vienyt ja vie aikaa, mutta opetuksen ja tutkimuksen saumaton yhteistyö ja yhdessä tekeminen myös yli oppiaineiden on Tuulan mielestä niin tärkeää, että panostus juuri siihen kannattaa. Balanssin löytäminen normaalien päivittäistehtävien ja työyhteisön kehitystyön välillä lisää entisestään työn haasteellisuutta.

    Johtajakautensa ilonaiheeksi Tuula mainitsee myös opetusportfolioiden merkityksen kasvun lehtoraattien täytöissä. Määrätietoinen työ opetuksen arvostamisen puolesta ja opetuksen ja tutkimuksen luontevasta yhdistämisestä on alkanut näkyä myös virantäytöissä.

    Vaativinta johtajan tehtävissä Tuulan mielestä on hyvä henkilöstöhallinnon hoitaminen. Se on kuitenkin asia, johon voi itse vaikuttaa enemmän kuin talouteen, jossa taustalla toimivat omat valtionja yliopistonhallinnon talouslakinsa.

    Niihin vaikuttamisen jokainen tietää erittäin vaikeaksi. Kielten laitoksella Tuula Hirvonen on vakiinnuttanut myös kehityskeskustelukäytännön ja laitoksen johtajana hän itse käy henkilökohtaisesti valtaosan kehityskeskusteluista.
    Työsuunnitelmien laadinta ja toteutuminen ovat kehityskeskustelujen pohjana ja hän näkee keskustelut tärkeänä välineenä, johon kannattaa käyttää aikaa – vaikka laitoksen koon huomioiden se paljon sitä viekin.

    Energinen ja elämänmyönteinen Tuula saa voimaa työhönsä yhteistyöstä omalla laitoksellaan, tiedekunnassa ja muiden yliopiston sisäisten viiteryhmien parissa -terveiset ASLAKeille ja HIIOPeille! Suuren kielten laitoksen “peruskuvio” alkaa olla selvä. Tulevaisuudelta Tuula toivoo yhteistyökuvioiden vahvistuvan entisestään. Hän toivoo myös henkilöstöhallinnossa olevien hyvien käytänteiden jäävän käyttöön uusien johtajien uusien hyvien käytänteiden rinnalle.

    Erja Kosonen

    (painetun lehden s. 14)