Professorien palkkaus Saksassa

Saksan liittohallitus on ryhtynyt uudistamaan virkamiesten palkkausjärjestelmää. Tämä koskee myös professorien palkkausta. Ensimmäiset osavaltiot ovat jo ottaneet käyttöön uuden W-palkkausjärjestelmän, mutta monessa osavaltiosssa prosessi on vielä kesken.

Saksassa on käyty jo hyvinkin pitkään debattia korkeakoululaitoksen tuloksellisuudesta, ja juuri tällä hetkellä koko koulutuspolitiikka (saksaksi Bildungspolitik) näyttää olevan syvässä kriisissä. Ei vähiten siksi, että julkista rahaa on entistä vähemmän jaossa. Henkilökunnan palkat nielevät noin 70-80 % yliopistojen budjeteista. Palkkoja ei voi supistaa, korkeintaan henkilökuntaa voidaan vähentää ja onkin vähennetty. Pelastuksena tarjotun ulkopuolisen rahoituksen hankkimisesta on tullut tärkeä kriteeri professorin työpanosta arvioitaessa.

Saksassa toimii tällä hetkellä 87 yliopistoa, tekniset korkeakoulut ja -yliopistot mukaan luettuina. Ammattikorkeakouluja on huomattavasti enemmän: peräti 146. Lisäksi on vielä koko joukko muunlaisia korkeakouluja. Valtaosa yliopistoista ja ammattikorkeakouluista toimivat julkisen rahoituksen turvin. Kulttuuri ja tiede, ja siten myös korkeakoulut ovat osavaltioiden vastaavien ministeriöiden toimialaa. Liittovaltiolla on vain kompetenssi linjaamiseen. Siten yliopistohallinto vaihtelee osavaltiosta toiseen. Samoin vaihtelevat saatavilla olevat resurssit. Ongelmat ovat aivan eri luokkaa köyhimpiin kuuluvissa osavaltioissa, Saksi-Anhaltissa. Mecklenburg-Etupommerissa ja Berliinissä, kuin kaikkein varakkaimmissa osavaltioissa, Baijerissa ja Baden-Württembergissä.

Palkoissa eroja osavaltioiden välillä

Tähän asti Saksan professoreiden aseman ja palkkauksen peruspilari on ollut heidän virkamiesstatuksensa. Virkamiehillä on mm. oma eläkejärjestelmänsä. Nykyinen sosiaalidemokraattien ja vihreiden liittohallitus on ryhtynyt uudistamaan virkamiesten palkkausjärjestelmää, itse statusta kuitenkaan purkamatta. Perusajatuksena on ollut antaa työnantajalle enemmän joustovaraa suunnittelulle. Alempipalkkaisia olisi motivoitava ja heille pitäisi antaa paremmat tulevaisuudennäkymät. Ennen kaikkea halutaan edistää suoritushalua. Määräaikaisuutta suositaan.

Saksassa yliopistojen toimintaa ja mm. professorien palkkausta säätelevä lainsäädäntö on perinteisesti ollut kaksiportainen. Liittopäivät säätävät puitteet (Hochschuhlrahmengesetz), jokainen osavaltio luo niitä soveltamalla omat korkeakoululakinsa. Tällä tavoin mm. palkkausperiaatteet ovat Saksassa kautta maan samat, mutta faktiset palkat saattavat poiketa osavaltiosta toiseen. Nykyinen professoreiden palkkausuudistus on liittotasolla kirjattu vuonna 2002 voimaan tulleeseen lakiin nimeltä Professorenbesoldungsreformgesetz. Ensimmäiset osavaltiot kuten Alasaksi ovat jo siirtyneet laissa määriteltyyn uuteen W-palkkausjärjestelmän, monessa osavaltiossa prosessi on vielä kesken. Tällä hetkellä on kaikkialla vielä entinen C-palkkaluokka-systeemi käytössä. Yleisesti ottaen ketään vanhan järjestelmän mukaan palkattua ei voi pakottaa uuteen järjestelmään, siten W-palkkaluokat koskevat lähinnä vain uusia sopimuksia.

C- palkkausluokkien hierarkiassa on ylimpänä oppituolinhaltija, jonka asema ilmaistaan hakuilmoituksissa C4-professuurina. Tällaisen viran hakijalta edellytetään paitsi tohtoria myös habilitaatiota, joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Muut yliopistoprofessorit ovat C3- palkkausluokassa. Lisäksi on vielä olemassa professorien C2-luokka, etenkin ammattikorkeakouluissa. Ammattikorkeakouluissa on C3 ja C2 professoreita tällä hetkellä suhteessa 40/60 %. Viimeinen C1-luokka on habilitoituvan, siis jo tohtoroituneen tieteellisen assistentin palkkaluokka.

Elokuusta 1.8. 2004 lähtien voimassa olevan liittovaltiotason taulukon mukaan C4-professorin lähtöpalkka läntisessä Saksassa on 3.736 euroa (brutto) kuukaudessa. Tähän tulevat vielä ikälisät (15 kpl), maksimissa ollaan silloin jo yli 6000 euron lukemissa. Idässä palkat ovat muutamaa prosenttiyksikköä pienempiä. C3 professoreilla vastaavat luvut ovat aluksi 2941, lopuksi 5305 euroa. Jokaisella osavaltiolla on omat toisistaan hieman poikkeavat taulukot lisineen.

Lisäetuja saavat etenkin C-4 professorit viran täyttämisen yhteydessä. Hakija voi asettaa ehtoja joko uuteen paikkaan tulemiselleen tai vanhalle paikalle jäämiselleen. Neuvoteltavana voivat olla korkeampi palkka, assistentti- ja sihteeritoiveet, käyttörahaa oppituolille, tutkimukseen jne.

Junioriprofessuuri riitelyn kohteena

Toinen laki vuodelta 2002, liittotasavallan palkkausrakennelaki (Besoldungsstrukturgesetz) on asettanut yliopistot ja ammattikorkeakoulut palkkauksen systematiikassa tasavertaisiksi. Vaikka ammattikorkeakoulut ovatkin yliopistoihin verrattuina toisentyyppisiä, lainsäätäjä halusi antaa jälkimmäisille samat kilpailumahdollisuudet.

Siten uudessa W-palkkausluokitusjärjestelmässä on vain kaksi varsinaista professorinvirkaa, joiden koodit ovat W3 (4723 euroa 1.8.2004 lähtien) ja W2 (3890 euroa). Mitkä näistä viroista otetaan käyttöön missäkin korkeakoulussa päättää osavaltio. Kolmas ja viimeinen, W1 –palkkausluokka koskee osa-aikaisia nk. junioriprofessuureja. W1-peruspalkka on 3405 euroa. Junioriprofessorit ovat uusi kategoria, syntynyt erityisesti humanistisella alalla siitä toiveesta, että nuoret tutkijat voisivat päästä yliopiston virkaan ja valmistautua varsinaiseen professuuriin nopeammin kuin tähän asti. Viranhakijoiden korkea keski-ikä, 41 vuotta C-3 professuuriin ja vielä korkeampi C4 professuureihin on ollut huolen aiheena. Mutta juuri junioriprofessuuri on hiljakkoin joutunut liittovaltion ja osavaltioiden lainsäädäntökompetenssin riitelykohteeksi.

Jokaisen osavaltion on määriteltävä palkkauskeskiarvo (Besoldungsdurchschnitt), sisältäen peruspalkan ja suorituslisät. Sen avulla osavaltio sitoutuu budjetoinnissaan pitämään palkkamenot tiettyjen puitteiden rajoissa. Uudessa W-palkkausjärjestelmässä peruspalkka on siis korkeampi kuin aikaisemmassa C-järjestelmässä. Ikälisät on kuitenkin poistettu. Lisiä tulee, jos osavaltio näin päättää, kolmenlaisina: suorituslisinä tutkimuksen, taiteen, opetuksen tai jatkokoulutuksen alalla, funktiolisinä (esim. hallinnolliset tehtävät) ja rahallisina jatkuvaiskorvauksina, joko uutta paikkaa täytettäessä tai virassa olevan henkilön lähdön estämiseksi, aivan kuten ennenkin.

W-palkkaussysteemissä ei enää ole ylärajaa. Liittoneuvosto Bundesrat on tätä kritisoinut ja ehdottanut, ettei tähänastista C-palkkaluokkien ylärajaa ylitettäisi kuin aivan erityistapauksissa, esim. henkilön ulkomaille siirtymisen estämiseksi tai sieltä tulevan henkilön värväämiseksi.

Professoripalkan markkina-arvo

Hiljakkoin Alasaksin tiede- ja kulttuuriministeriö ilmoitti, että “uusi systeemi on transparentimpi, oikeudenmukaisempi ja motivoivampi kuin edellinen. Lisäksi uudistus lisää huomattavasti yliopistojen autonomiaa.” Myös korkeakoulurehtoreiden pysyvä konferenssi näkee positiivisena henkilön iästä riippumattoman, suorituspohjaisen ja henkilökohtaisesti räätälöidyn ansiotulon. Näin syntyisi professoreiden ja yliopistojen kesken enemmän suorituskilpailua ja tulokset paranisivat. Berliinin Tekninen yliopisto tiivisti lehdistötiedotteessaan uudistuksen ydinsanoman näin: “Professorinpalkan on vastattava markkina-arvoa”.

Mutta onko kaikki nyt hyvin? Professorikuntaa on askarruttanut luonnollisesti kysymys, laskeeko vai nouseeko palkka vanhasta järjestelmästä uuteen siirtyjillä. Liittovaltio on vakuuttanut, ettei kenenkään peruspalkka laske, päinvastoin. Yksi professoreiden etujärjestöistä sen sijaan on laskenut, että C4-professoreille koituisi vuodessa ansiomenetyksiä noin 85.000 – 450.000 euroa. Ne ovat esimerkiksi peräisin aikoinaan oppituolia täytettäessä sovituista lisätuloista. Markkina-arvon mukainen laskentaperusta ei sekään saa varauksetonta kannatusta. Otsikolla “Kaupustelijoita tieteen temppelissä” professori Barbara Zehnpfennig vastusti Frankfurter Allgemeine Zeitungissa (22.5. 2002) yliopistolaitoksen ekonomisointia tiivistäen sanomansa lauseeseen: “Geist ist nicht

Hannes Saarinen
professori, Suomen Saksan instituutin johtaja

(painetun lehden s. 25-26)