• pääsivu
  • sisällys

  • Tutkija Osmo Kontula puhui omista mediakokemuksistaan. Kontula on tutkinut mm. suomalaisten seksikäyttäytymistä ja julkisuutta näille tutkimuksille on tullut sekä hyvässä että pahassa. Suomen Akatemian juhlasali oli täynnä tiedeviestinnästä kiinnostuneita
    kuulijoita.

    Tammiseminaarin aiheena tiedeviestintä

    Missä hyvän mediajulkisuuden rajat?

    Tiedeviestintä tuntuu kiinnostavan tutkijoita yhä enemmän. Suomen Akatemian ja Suomen akateemisten tutkijoiden yhdistyksen SATYn perinteinen Tammiseminaari veti Akatemian juhlasalin täyteen tieteen popularisoinnista sekä tutkijoiden ja median välisestä suhteesta kiinnostunutta väkeä.
    Puheenvuoroissa pohdittiin mm. sitä, mikä on tutkimuksen kannalta hyvää mediajulkisuutta ja mikä ei.

    Jokavuotisen tammiseminaarin aiheena oli nyt Tieteellinen julkaiseminen versus populaari julkisuus. Seminaarissa pohdittiin alati kovenevan tieteellisen kilpailun kiihdyttämää julkisuuskilpailua, mikä vastaavasti nostaa uutiskynnystä. Toisaalta hallitsematon populaari julkisuus voi joskus kääntyä tutkijaa vastaankin.
    - Sanonta “julkaise tai tuhoudu” on nyt muuttumassa muotoon “näy julkisuudessa tai tuhoudu”. Johtaako yhä kovempi tieteellinen kilpailu kilpailuun myös julkisuudessa, totesi Suomen Akatemian tutkimuksesta vastaava ylijohtaja Anneli Pauli avauspuheenvuorossaan.
    - Tutkijoiden päätehtävä on tehdä tutkimusta, mutta he eivät enää voi sulkeutua tutkijankammioihinsa ja tieteelliseen vertaismaailmaan. Julkisuuden avulla tiede voi monin verroin enemmän vaikuttaa päätöksentekoon kuin yksinomaan tieteellisillä julkaisuilla. Päättäjät myös vaativat tutkijoilta näyttöjä tieteen vaikuttavuudesta.
    Paulin mukaan tutkijan on tarkasteltava tutkimuksensa merkitystä laajasta näkökulmasta sekä pohdittava sen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Mitä ymmärrettävämmin tuloksista pystytään ker-
    tomaan, sitä helpommin tajutaan myös tutkimuksen merkitys yh-
    teiskunnalle. Tutkimuksen tulok-
    sista on kerrottava julkisuudessa, koska tiede vaikuttaa taloudelli-
    seen ja muuhun yhteiskunnalli-
    seen päätöksentekoon. Myös tieteen vaikuttavuudesta vaaditaan entistä enemmän näyttöjä.
    Seminaarin puheenvuorot painottuivat kansainväliseen tiedeviestintään sekä tieteentekijöiden ja toimittajien kohtaamiseen. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan puheenjohtajana toimiva Arkistolaitoksen pääjohtaja Jussi Nuorteva pohti tiedonjulkistamisen haasteita ja esitteli kansainvälisiä tieteestä tiedottamisen organisaatioita.
    - Suomalainen tiedeviestintä on hyvää kansainvälistä tasoa. Mutta miten hyvin tiedeviestintää osataan kohdentaa, on ehkä yksi keskeisistä ongelmistamme, Nuorteva korosti.
    Päättäjien ja tutkijoiden välistä löyhää suhdetta kuuluu monesti arvosteltavan. Tässä meillä olisi opittavaa esimerkiksi Britanniasta. Nuorteva mukaan siellä kansanedustajilla on tieteelliset avustajat, jotka kertovat, mitä tieteessä ja tutkimuksessa mistäkin ajankohtaisesta asiasta sanotaan.
    Professori Marjatta Rahikainen Helsingin yliopistosta antoi neuvoja kansainväliselle tiedeyhteisölle kirjoittamisesta. Hän kannusti tutkijoita käytännön esimerkein kirjoittamaan myös kansainvälisiin julkaisuihin, vaikka aihe olisikin suomalaiskansallinen. Periferiasta ponnistavat aiheet rikastuttaisivat ja korjaisivat yleiseurooppalaista maailmankuvaa, joka hyvin usein heijastelee englantilaista, saksalaista tai ranskalaista yhteiskuntaa.

    Ilman tiedotetta tutkimusta ei ole olemassa

    Median ja tutkijan kohtaamisesta kertoi herkullisia esimerkkejä Väestöliiton erikoistutkija, dosentti Osmo Kontula. Hän on tutkinut paljon mm. suomalaisten seksikäyttäytymistä, mikä arvatenkin on tiedotusvälineitä kovasti kiinnostava aihepiiri. Mediasuhteesta on kertynyt kokemuksia 15 vuodelta. Monesti raporteista on nostettu otsikoihin jokin yksityiskohta – kuten vuonna 1989: “Ministeriön työryhmä haluaisi suomalaiset seksilomalle”. Sana “seksiloma” alkoi elää omaa elämäänsä lehtien palstoilla haudaten alleen varsinaiset pääasiat.
    1990-luvun laman jälkeen Kontula tutki taloudellisen lama sosiaalisia ja terveysvaikutuksia. Siitä revittiin otsikoita “Suomessa 10 000 ihmistä näkee nälkää”.
    - Tästä seurasi, että Ruotsi tarjosi meille ruoka-apua ja ministeri joutui tyrmäämään nälkäuutiset. Mutta sain myös kovasti positiivista palautetta tavallisilta, ahdinkoon joutuneilta kansalaisilta.
    Kontulan mukaan tutkimuksesta tiedottaminen on opettanut sen, että ilman tiedotetta tutkimusta ei ole olemassa. Tiedotteen laatimisella voi itse pitkälti päättää, mitä tutkimuksesta tulee julkisuuteen.
    - Tiedon leimaaminen salaiseksi vain lisää kiinnostusta. Tiedon yllättävyys ja odottamattomuus ovat avainasemassa. Mediaan mahtuu kerrallaan vain yksi totuus, Kontula kiteytti.

    Toimittajalle mahdollisuus räväkkään juttuun

    Radio Suomen toimittaja Petri Kejonen valaisi puolestaan humoristisella tavalla kokemuksiaan tutkijoista, joita hänelle on kertynyt noin 10 vuoden ajalta.
    - Tutkijaa haastatelleen asiantuntijana. Toimittaja odottaa ihai-
    levaa myötäelämistä – pitkälti
    vahvistusta omille näkemyksilleen.
    - Toimittajaa pelottaa tutkijan kohtaaminen, varsinkin nuori toimittaja ei vielä uskalla tehdä tarpeeksi tyhmiä kysymyksiä. Tutkijalta odotetaan uskallusta kärjistää, puhua reilusti – antakaa toimittajalle mahdollisuus räväkkään juttuun. Mahduta haastatteluun edes yksi kansanomainen sana, josta saa hyvän otsikon.
    - Toimittajat luokittelevat tutkijat kahteen tyyppiin: a) ’se on hyvä haastateltava’ eli tyyppi osaa kertoa meheviä esimerkkejä ja osaa kärjistää sekä b) ’se ei ole niin hyvä haastateltava’ eli käyttää monipolvisia pitkiä vastauksia ja on ehkä muutenkin vähän hankala tyyppi. Kejosen jälkeen puhui vielä Stakesin tutkija, VTT Mikko Salasuo aiheesta Väitöskirjan menestystarina mediassa. Salasuon väitöskirja “Huumeet ajankuvana. Huumeiden viihdekäytön kulttuurinen ilmeneminen Suomessa” herätti paljon debattia lehtien palstoilla ja jopa pääkirjoituksissa. Kontrollipolitiikan korostamiseen keskittyneet tiedotusvälineet eivät ymmärtäneet uutta näkökulmaa.
    Kuulijakunnalle oli mielenkiintoista kuulla Kontulan ja Salasuon värikkäitä toimittajakokemuksia, mutta seminaarissa olisi voinut olla yhtenä kommentoijana myös vähemmän mediaseksikästä tieteenalaa, vaikkapa kovia luonnontieteitä edustava tutkija, jolla on ollut vaikeuksia tiedeviestinnässä, mutta joka on lopulta keksinyt keinoja päästä esille. Infon levittäminen tällaisista hyvistä käytänteistä olisi kovasti tarpeen.
    Seminaarin lopuksi Akatemian tiedottaja Leena Vähäkylä kertoi elokuussa avattavasta toimittajien sähköisestä asiantuntijapalvelusta. Internetin välityksellä yliopistojen ja tutkimuslaitosten tiedottajat välittävät tutkijoita vastaamaan toimittajien kysymyksiin. Mallia on otettu Ruotsista, jossa on jo jonkin aikaa toiminut vastaavanlainen palvelu www.expertsvar. nu. Tutkijoilta tämä ei edellytä aktiivista roolia, vaan toimittaja ottaa yhteyttä haluamiinsa tutkijoihin.

    Kirsti Sintonen

    (painetun lehden s. 30 - 31)