7/05

  • pääsivu
  • sisällys

  • Säätytalon kesäkuisessa seminaarissa mietittiin
    yliopistoille parempaa henkilöstöpolitiikkaa. Etualalla työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto ja hallitusneuvos Kirsi Äijälä Valtion työmarkkinalaitoksesta.

     
     
     
     

    Yliopistokone yskii
    kilpaillun rahoituksen paineessa

    Miten yhdistämme yliopistojen toiminnan ja rahoituksen sekä hyvän työnantajapolitiikan? Tämä haasteellinen yhtälö oli Säätytalolla pidetyn seminaarin teemana 7. kesäkuuta. Kilpaillun rahoitusosuuden kasvu nähtiin suurimmaksi peikoksi yliopistojen pätkätöiden taustalla. Yliopistokone yskii jo jatkuvasti paisuneen kilpailutuksen takia.


    Yliopistojen työnantajapolitiikkaa olivat seminaarissa pohtimassa edustajat valtion työmarkkinalaitoksesta, valtion pääsopijajärjestöistä, yliopistojen johdosta sekä ministeriöistä.


    Valtion työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto avasi seminaarin kertomalla keväällä 2004 tehdystä määräaikaisia palvelussuhteita koskevasta kyselystä. Sen mukaan yliopistoissa ja korkeakouluissa ns. aidosti määräaikaisia palvelussuhteita oli 44,6 %. Työmarkkinalaitoksen vuonna 2003 lähettämän ohjekirjeen jälkeen yliopistoissa oli muutettu 476 määräaikaista palvelussuhdetta toistaiseksi voimassa oleviksi.
    - Myös yliopistojen on oltava houkuttelevia työnantajia. Projektirahoitus on yleistymässä, mutta sen kanssa on elettävä, Metsäpelto totesi.


    Opetusministeriön yliopistoyksikön johtaja Markku Mattila kertoi mm. siitä, miten henkilöstöpolitiikka on ollut muutaman vuoden yliopistojen tulosneuvottelujen agendalla.
    - Määräaikaisten tilanne on ollut esillä etenkin vuosien 2004 ja 2005 tulosneuvotteluissa ja viime keväänä sovittiin, että asiasta raportoidaan vuosittain opetusministeriölle.
    - Yliopistojen palvelussuhteissa tulee pyrkiä jatkuvuuteen. Hyvin johdetussa yksikössä on luottamusta toiminnan jatkuvuuteen, Mattila tähdensi.


    Toimintakulttuurinmuutos tarpeen


    Henkilöstöjärjestöjen edustajien puheenvuoroista ensimmäisen piti Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala. Hänen mielestään määräaikaistilanteen parantaminen edellyttää yliopistoilta kulttuurin muutosta. Hän ehdotti määräaikaisvaltuutetun viran perustamista pätkätöiden vähentämiseksi (ks. Acatiimi 6/2005 s. 26).

    Lakimies Katja Majamaa Suomen Akatemiasta puhui tutkimusrahoituksella työskentelevien määräaikaisuuksista. Hän korosti Akatemian tutkimusrahoituspäätöksen perusteita:


    “Suomen Akatemian tutkimusmäärärahalla palkattavan henkilöstön tulee olla palvelussuhteessa. Palvelussuhteen keston tulee olla rahoituskauden mittainen, ellei tutkimushankkeen toteuttamiseen liittyvä erityinen syy edellytä lyhyempää palvelussuhdetta”.


    Akatemian tasa-arvotyöryhmä teki keväällä 2005 kyselyn virkatutkijoille ja kolme viime vuoden aikana yleisestä tutkimusmäärärahahausta rahoitusta saaneille. Kyselyssä tiedusteltiin mm. sitä, onko SA:n rahoituksella palkattavan henkilöstön työsuhde ollut koko rahoituskauden mittainen. 478 vastaajasta 36,2 prosenttia vastasi “kyllä” ja 63,8 % “ei”.


    Yleisimmät syyt rahoituskautta lyhyemmällä työsuhteelle olivat yliopistojen ohjeistus ja käytännöt, esimerkiksi yliopiston noudattama kirjoittamaton sääntö siitä, että palkataan vuodeksi kerrallaan aina kun palkataan ulkopuolisella rahoituksella. Lisäksi mainittiin rahoituksen mitoitus ja leikkaaminen haetusta sekä epäviralliset koeajat, joita Majamaa piti kovin huolestuttavina.


    Kone savuttaa ja veto on jo pois


    “Miksi kone ei toimi” -otsikolla puhui professori Arne Halme Teknillisestä korkeakoulusta. Hän on toiminut 33 vuotta professorina TKK:lla ja sanoi, että yleinen toimintaympäristö on muuttunut koko ajan huonommaksi toimintaa harjoittavan yksikön kannalta.
    - Kilpailutus ei tuo lisäetua vaan toimii itseään vastaan. Kone ei toimi, koska yrityselämän menetelmiä pitäisi soveltaa ympäristössä, jonne ne eivät sovi.


    Halme näki suurimpana ongelmana perusrahoituksen riittämättömän tason.
    - Yksikön saama sisäinen budjettiraha on niin pieni, ettei se kata yksikön virkapalkkoja ja vuokria. Siksi on pakko hakea ulkopuolista rahoitusta tiedemarkkinoilta. Tämä on vienyt siihen, että suurin osa kokeneemman henkilöstön ajasta menee rahanhankintaan. Budjetoinnin epävarmuus heijastuu työsuhdepolitiikkaan.


    Halmeen osastolla on otettu käyttöön työajanseuranta. Sen mukaan professorien keskimääräinen viikkotyöaika on 52,4 tuntia. Enin osa tästä menee nimenomaan rahanhankintaan.


    TKK:ssa täydentävän rahoituksen osuus on 43,6 prosenttia. Halmeen mukaan 30 % voisi olla hyväksyttävissä oleva kipuraja, mutta suurimassa osassa yliopistoista mennään tästä yli.
    - Kilpailutus on ylittänyt järkevyyden rajan. Se tuhlaa voimavaroja, ylirasittaa henkilökuntaa, ylläpitää pätkätyökulttuuria, ohjaa toimintaa vääriin kohteisiin ja vaara laadun heikkenemisestä kasvaa koko ajan.
    - Kone savuttaa ja veto on pois. Perusrahoituksen taso on saatava korjatuksi, ainoastaan tämä antaa mahdollisuuden joustoihin budjetoinnissa ja mahdollistaa hyvän työnantajapolitiikan, Halme lopetti.


    Vastuiden määrittely tärkeällä sijalla


    Helsingin yliopiston henkilöstöjohtaja Kira Ukkonen on toiminut kolmen eri yliopiston palveluksessa yhteensä yli 30 vuotta. Hänen mielestään tänä aikana työtahti ja paine ovat mahdottomasti lisääntyneet.
    - Yliopiston tulosneuvotteluissa käydään joka syksy läpi myös määräaikaisten tilanne, mutta kovin paljoa ei ole luvuissa tapahtunut. Vakinaistamissuunnitelmia on, mutta ei tarpeeksi.
    - Entistä ponnekkaammin toimitaan sen puolesta, että palvelussuhteet saataisiin koko projektin mittaisiksi ja vuodeksi pitäisi olla vähintään. On kuulunut jopa kuukauden määräyksistä.


    Ukkosen mielestä virkarakenne- ja nimikeremontti olisivat tarpeen.


    Hallitusneuvos Kirsi Äijälä Valtion työmarkkinalaitoksesta esitteli virkamieslautakunnan päätöksiä. Valitusten määrä virkamieslautakuntaan on viime vuosien aikana noussut (ks. oheinen taulukko). Äijälä selvitteli asiaa erilaisten tapausten avulla. Määräajaksi nimittämisen perusteista on usein löytynyt suurin syy korvausvaatimuksiin.


    Hallintojohtaja Päivi Nerg Kuopion yliopistosta teki selkoa yliopistonsa toimista määräaikaisuuksien vähentämiseksi. Vuosien 2003-2004 aikana on vakinaistettu 150 henkilöä ja on otettu käyttöön työsuhde.


    Nerg korosti kulttuurinmuutosta ja henkilöstöjohtamista. Vastuiden määrittely on tärkeällä sijalla – Kuopiossa päätettiin siitä, mikä kuuluu henkilöstöhallinnolle ja mikä on laitosjohtajan vastuulla.


    Seminaarin lomassa käyty keskustelu oli vilkasta. Yliopistojen hallinto- ja henkilöstöjohdolla tuntui olevan erilaisia näkemyksiä siitä, onko työsopimussuhteen käyttöönotto järkevää. Yliopistoväen kommenteissa edellytettiin perusrahoituksen tason nostoa kilpaillun rahoituksen osuuden ryöstäytymisen sijaan.


    Kirsti Sintonen

    (painetun lehden s. 27-28)