7/05

  • pääsivu
  • sisällys

  • Pekka Ilmakunnas
    • syntynyt 1952 Espoossa
    • PhD 1982
    • kansantaloustieteen valtakunnallisen jatkokoulutusohjelman
    (KAVA) johtaja 1992-94
    • Suomen Pankin tutkimusosaston päällikkö 1994-95
    • Turun kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen professori
    1995-97
    • Helsingin kauppakorkeakoulun professori (toimialan ja
    työn taloustieteen) 1997-
    • Professoriliiton HKKK:n osaston puheenjohtaja 1999-
    • harrastukset: kirjallisuus ja kesämökillä puuhailu

    Hyvällä ohjauksella tehoa
    jatko-opintoihin


    Helsingin kauppakorkeakoulun professori Pekka Ilmakunnas pitää väitöskirjojen ohjausta yhtenä työnsä antoisimpana puolena. Hyvänä jatko-opiskelijoiden ohjaajana palkittu Ilmakunnas tietää, että monen tutkijan työssä on vaiheita, jolloin työ on aallonpohjassa ja kannustustakin kaivataan.

    Helsingin kauppakorkeakoulun Kansantaloustieteen laitokselta on viime vuosien aikana valmistunut 4-5 väitöskirjaa vuodessa, joista 1-2 professori Pekka Ilmakunnaksen ohjauksessa. Käytännössä ohjattavia töitä on paljon enemmän, sillä monet suorittavat jatkotutkintoaan verkkaiseen tahtiin ansiotyönsä ohessa.
    - Tänä päivänä yliopistoilla on selvästi paineita saada yhä enemmän tohtoreita ulos. Siitä huolimatta HKKK:ssa on rajoitettu jatko-opiskelijoiden määrää,sillä tarkoituksena on taata, että opiskelijat saavat riittävästi ohjausta. Pyrimmekin valitsemaan jatko-opiskelijoiksi
    sellaisia, jotka tekevät tutkimustaan aktiivisesti, Ilmakunnas kertoo.


    Taloustieteissä väitöskirjan teko on usein yksinäistä puurtamista verrattuna esimerkiksi luonnontieteisiin, joissa työ saatetaan tehdä tutkimusryhmässä, johon myös työn ohjaaja itse kuuluu. Pienellä laitoksella opettajat joutuvat väistämättä ohjaamaan myös tutkimuksia, jotka eivät suoranaisesti liity omiin tutkimusintresseihin. Kansantaloustieteen laitoksella tämä tosin koskee pikemminkin graduntekovaihetta. Väitöskirjoja tekevät taas hakeutuvat nimenomaan oman erityisalansa asiantuntijan ohjattavaksi.

    Osallistuminen väitöskirjojen työstämiseen saattaa olla hyödyllistä myös ohjaajalle. Viimeaikoina professorin virkaan liittyvät hallinnolliset tehtävät ovat lisääntyneet entisestään, mikä taas vastaavasti vie aikaa muilta tehtäviltä. Väitöskirjojen kautta myös ohjaaja tulee seuranneeksi, mitä uutta alalla on julkaistu.

    Tavoite selväksi


    Ohjaajan työhön kuuluu paljon raakaversioiden lukemista ja usein myös tekstien stilisointia.
    - Opiskelijat haluavat kommentteja nopeasti, joten paperit eivät saisi jäädä pöydille lojumaan. Usein omalla kohdallani tekstien lukeminen jääkin työajan jälkeisiin tunteihin, Ilmakunnas kertoo.

    Hyvä lähtökohta työlle on yhteisymmärryksen muodostuminen siitä, mihin jatko-opinnoilla tähdätään. Osa opiskelijoista pyrkii akateemiselle uralle, jolloin tieteelliselle työlle asetettu tavoite on korkeampi. Osa taas haluaa saada suoritettua tohtorin tutkinnon muista syistä ja varsinainen työura on jo yliopistomaailman ulkopuolella. Varsinkin alkuvaiheessa monet opiskelijoista kaipaavat tiivistä ohjausta etenkin, jos tutkimusaihe on vielä hieman jäsentymätön.
    - Prosessin aikana ohjaaja saattaa joutua aktiivisemmin osallistumaan työhön ja osoittamaan, mitä menetelmiä siinä tulisi käyttää. Toisaalta osa jatkoopiskelijoista tekee työtä suhteellisen itsenäisesti ja on jo alusta lähtien selvillä tutkimuksensa suunnasta. Monet kuitenkin kaipaavat kannustusta varsinkin, kun työssä tulee aallonpohjia eikä tutkimus etene, Ilmakunnas on havainnut.

    Selkeästi sanansa asettavan ja rauhallisella äänellä puhuvan professorin voikin hyvin kuvitella olevan myös oivallinen rohkaisija hetkinä, jolloin opiskelija tuntee joutuneensa täydelliseen umpikujaan työnsä kanssa. Ja varmasti jokaisen väitöskirjaa valmistelevan eteen sellainen hetki tulee aivan kuin luonnollisena osana prosessia.
    - Työn ohjaajan kannalta on hienoa päästä myös iloitsemaan menestyksestä opiskelijoiden kanssa. Mielestäni väitöskirjojen ohjaus on yksi työni antoisimmista puolista.


    Kahvin ja sähköpostin ääressä


    Käytännössä Ilmakunnas hoitaa ohjausta paitsi henkilökohtaisten tapaamisten muodossa myös kommentoimalla sähköpostitse saamiaan tekstejä. Kahvipöytäkeskusteluja taas tulee käytyä tiheämmin niiden tutkijoiden kanssa, jotka työskentelevät samalla laitoksella. Yhteydenpitotavasta riippumatta hyvällä, asiantuntevalla ja tehokkaalla ohjauksella on suuri merkitys. Monilla laitoksilla jatkotutkinnot saattavatkin viivästyä koska ohjaajat ovat ylityöllistettyjä eikä tekstien kommentointi suju riittävän nopeasti.

    Varsinkin pienissä yliopistoissa ohjaajan kiinnostuksen kohde ja osaamisen alueet eivät välttämättä osu yhteen ohjattavien aiheiden kanssa. Tähän ongelmaan on pyritty hakemaan ratkaisua yliopistojen välisellä ristiinohjauksella. Ilmakunnaksen omiin tutkimusintresseihin kuuluvat työmarkkinat ja niihin liittyvä empiirinen tutkimus. Esimerkiksi juuri ennen haastattelua hänen kanssaan kävi keskustelemassa tutkimuksestaan eräs Hankenin jatko-opiskelija.

    Määrää ei ole kasvatettu rimaa laskemalla

    Viimeaikoina tiedotusvälineissä esiintyneet Elinkeinoelämän keskusliiton edustajat ovat erinäisissä haastatteluissaan arvostelleet suomalaisten insinöörien ja kauppatieteilijöiden tason laskua. Ilmakunnaksen mukaan ainakaan kauppatieteiden puolella tohtoreiden määrää ei ole kasvatettu rimaa laskemalla.
    - Meillä, kuten muuallakin, on lisätty graduate schoolien määrää, mikä on selvästi tehostanut ohjausta. Opetuksen laatu on muutenkin parantunut eikä opiskelijoiden tarvitse enää selvitä opinnoistaan yhtä itsenäisesti kuin aiemmin.
    - Helsingin Kauppakorkeakoulussa kansantaloustieteen tohtorituotanto sujuu tällä hetkellä oikein hyvin, ongelmana sen sijaan ovat perustutkintoa suorittavat opiskelijat. Alallamme opiskelijat nimittäin siirtyvät usein työelämään jo ennen valmistumistaan joten graduntekijöiden ohjaus on hankalaa. Koetamme aktivoida opiskelijoita muistuttamalla heitä asiasta sähköpostitse, mutta usein viesteihin ei edes vastata. Graduprosessin tehostaminen onkin meidän suurin haasteemme, Ilmakunnas toteaa.

    Teksti: Arja-Leena Paavola
    Kuvat: Veikko Somerpuro

    (painetun lehden s. 5-7)