Shanghai-lista ja tuottavuusohjelma värittivät avajaispuheita

Rehtoreilta vastaisku
mutasarja-väitteille

Loppukesän ja alkusyksyn vilkas mediakirjoittelu suomalaisten
yliopistojen tasosta takasi sen, että rehtoreilta ei puuttunut jutunjuurta lukuvuoden avajaispuheiden laadinnassa. Yliopistojemme sijoittuminen mutasarjaan (väitteen esitti Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Martti Mäenpää lehtihaastattelussa) torjuttiin yksituumaisesti. Toinen puhuttanut asia oli tuottavuusohjelma ja sen lähes katastrofaaliset vaikutukset tutkimukseen ja opetukseen.

Joensuun yliopiston rehtori Perttu Vartiainen antoi huutia elinkeinoelämän pomojen esittämille väitteille.
- Pelkästään tiedotusvälineitä seuraamalla suomalainen yliopistolaitos
näyttää olevan suuressa kriisissä. Vahvimmin tätä kriisiä ovat julkisuudessa hehkuttaneet elinkeinoelämän järjestöjohtajat. Heille ei näytä riittävän reformit, vaan koko rakenteen uusiminen. Eräiden keskustelijoiden ilmaisut ovat olleet, etenkin asemaansa nähden, harvinaisen värikkäitä, jos ei jopa alatyylisiä. Päällimmäisenä vaateena on ollut maamme korkeakouluverkon raju karsiminen tai ainakin kokoaminen suurempiin yksikköihin. Vain osaa yliopistoista tulisi kehittää ns. kansainvälisen tason huippuyliopistoina; muut voisivat keskittyä koulutustehtävään ja aluevaikuttavuuteen.
- Näistä vaateista saa helposti kuvan, että Suomessa olisi viime vuosikymmeninä harjoitettu vahvaa suurten keskusten ulkopuolella sijaitsevien yliopistojen tukipolitiikkaa. Oletus ei vastaa tosiasioita. Sen sijaan teollisuuden vaatimuksesta viime vuosikymmenen lopulla käynnistettiin vahva tietoteollisuusohjelma, jolla pyrittiin hakemaan esiin kaikki alan kannalta käyttökelpoiset reservit asuinpaikasta riippumatta. Se oli yksi syy eräiden, myös monien suurempien yliopistojen, hakeutumiseen yhä uusille paikkakunnille, mitä osaltaan ovat tukeneet EU:n rakennerahastot sekä sijaintikaupunkien ja paikallisten yritysten panostukset. Siksi uusinta hajautumisen aaltoa voi kuvata ammattikorkeakoulu- ja yliopistokeskusten vahvistumisen aalloksi.

Rankinglistat ja Euroviisut

Elinkeinoelämän johto perustaa väitteensä pitkälti mm. Shanghain Jiao Tong -yliopiston laatimaan listaan. Rehtori Vartiaisen mielestä rankingit voisi hyvin jättää omaan rauhaansa, ihan niin kuin vaikkapa Euroviisut.
- Rankingien varsinainen merkitys perustuu lähinnä niiden julkisuusarvoon ja korkeakoulupolitiikan pinnallistumiseen. Yksinkertaisimmillaan niistä on vedetty johtopäätös: Kun mikään suomalainen yliopisto ei ole noussut niissä kovin korkealle, niin asian korjaamiseksi Suomeen on saatava yksi tai pari “nobeltasoista” yliopistoa. Se, mitä tämä merkitsisi koko korkeakoulu- ja innovaatiojärjestelmän kilpailukyvylle, jää vaille huomiota.
- “Shanghain listassa” painottuvat yliopiston tutkijoiden saamat Nobelin palkinnot, Naturessa ja Sciencessä julkaistujen artikkelien määrä sekä muu kansainvälinen julkaisutoiminta. On ilmiselvää, että tällainen mittaus suosii englanninkielisiä, luonnon- ja lääketieteisiin profiloituneita yliopistoja. Vertailussa ei ole juurikaan vakioitu myöskään yksittäisen yliopiston kokoa.

Vartiaisen mielestä valtioneuvoston huhtikuussa tekemä periaatepäätös tutkimusjärjestelmän kehittämisestä antaa yhden hyvän lähtökohdan maamme yliopistolaitoksen uudistamiselle.
- Se vaatisi rinnalleen kuitenkin samankaltaisen korkeakoulutuksen kehittämisohjelman ja asianmukaiset hallinnan kehitystä tukevat lainsäädännölliset ratkaisut.

Yliopisto ei ole yhden alan tuotantolaitos

Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen korosti tutkijoiden ja tutkimusryhmien merkitystä yliopisto-jen pärjäämiselle.
- Maailmanlaajuisten, eurooppalaisten ja kansallisten ohjausten kehyksissä yksittäinen yliopisto tutkijoineen ja tutkijaryhmineen on lopulta se toimija, jossa konkreettiset tulokset tehdään. Yliopiston
pitää pystyä profiloitumaan ja sen pitää kyetä kriittiseen harkintaan
siitä, mitkä toiminnot ovat aikansa eläneitä. Muuten emme kykene rajallisilla voimavaroillamme uusiin avauksiin.
- Kun nyt perätään kolmea tai viittä huippuyliopistoa, unohdetaan, että yliopisto ei ole eikä sen tule olla pelkkä yhteen, nopeasti tuotekehitettävään alaan keskittyvä tuotantolaitos. Sellainen ei sitä paitsi menestyisi kansainvälisissä yliopistovertailuissa.

Virtanen piti menestymisen tärkeänä tekijänä panostamista hyvään tutkijakoulutukseen ja väitelleisiin nuoriin tutkijoihin.
- Heistä nousee kriittisen massan kotimainen perusta, jota täydennetään ulkomaisilla tutkijoilla ja kansainvälisillä tutkijakouluilla.

Tutkimuksen laatu rahoitusmittariksi

Oulun yliopiston rehtorin Lauri Lajusen mukaan huippuyliopistoja ei tule nimetä hallinnollisin päätöksin, sillä yhdessäkään yliopistossa eivät kaikki alat yllä maailman huippuun. - Jokaisessa yliopistossa on kuitenkin mahdollista osan laitoksista ja tutkimusryhmistä nousta huipulle, jos sitä tuetaan.

Lajusen mielestä yliopistojen perusrahoitusmallia tulisi muut-taa niin, että tutkimuksen laatu otetaan rahoituksessa nykyistä selvemmin huomioon. - Kansainvälisissä arvioissa keskeinen tutkimuksen laadun mitta ovat yliopistotutkijoiden tuottamat tieteelliset julkaisut. Onkin toivottavaa, että vuonna 2007 käyttöönotettavassa uudessa yliopistojen määrärahojen jakomallissa tuloksellisuuskriteereinä käytettäisiin myös tieteellisiä julkaisuja nykyisten tohtorintutkintomäärien lisäksi.

Kuopion yliopiston rehtori Matti Uusitupa puuttui myös valmisteilla olevaan rahoitusmalliin. Hänen mukaansa opetusministeriön kiinnostus yliopistojen kanssa käytävissä tuloskeskusteluissa yliopistotutkimuksen kehittämiseen ja tuloksellisuuteen on jäänyt ohueksi. – Tutkimusaktiviteetti ei näy myöskään yliopistojen voimavarojen jakomallissa. Mallia ollaan parhaillaan uudistamassa ja toivon tältä osin siihen korjausta. Pelkkä tohtoritutkintojen määrä ei ole riittävä tutkimusaktiviteetin
indikaattori.
– Suomessa on tämän tästä haikailtu myös erillistä tiedeministeriä. Kun valtiovalta linjaa Suomen menestymisen tulevaisuudessa tutkimukseen, osaamiseen ja innovaatioihin, kaukana ei voi olla ajatus siitä, että maassamme edelleen vahvistettaisiin tieteen, tutkimuksen ja innovaatiojärjestelmän asemaa myös poliittisesti. Se olisi todellinen poliittinen linjaus Suomen tulevaisuuteen ja tukisi Suomen pyrkimyksiä vankentaa tutkimus- ja innovaatiojärjestelmäämme, Uusitupa sanoi.

Tuottavuusohjelmalla tuhoisa vaikutus

Rehtori Lauri Lajunen käsitteli puheessaan myös valtioneuvoston tavoitetta tehostaa valtion toimintaa ja parantaa sen tuottavuuttavähentämällä henkilöstöä. Tavoitteen toteutuessa yliopistoista vähenisi Lajusen mukaan vuoteen 2011 mennessä noin 10 000 työntekijää.
- Voimme monin järkevin toimenpitein tehostaa toimintaa. Sen sijaan yliopistojen tutkimuksen ja opetuksen laadun ja tuottavuuden parantaminen henkilöstöä vähentämällä on mahdoton tehtävä. Opettajien ja tutkijoiden määrien vähentämisellä olisi tuhoisa vaikutus opetuksen laatuun ja yliopistojen kansainväliseen kilpailukykyyn, Lajunen sanoi.

Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Sallinen toivoi, että tuottavuuden toimenpideohjelman soveltamisessa otettaisiin huomioon yhteiskunnan prioriteetit ja yliopistojen erityisluonteen työvoimavaltaisina asiantuntijaorganisaatioina.
- Yliopistot ovat yltäneet viime vuosien aikana sellaiseen tehokkuuteen ja tuottavuuden kasvuun, joka kestää vertailun. Niiden tuloksellisuutta
ei pidä nyt vaarantaa seurauksia ennakoimatta.
- Onko tuottavuushankkeen vaatimus lainkaan yhteensopiva Suomen valitsemien menestystekijöiden kanssa. Jos yliopistoilta edellytetään profiloitumista ja painopisteiden valintaa, samaa harkintaa on odotettava myös maan hallitukselta, totesi rehtori Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopiston avajaisissa.
- Tuottavuushankkeen kirjaimellinen toteuttaminen merkitsisi yliopistoyhteisön kohtalokasta ylikuormittamista, yliopistojen kilpailukyvyn alasajoa ja yliopistojen toimintakyvyn lamauttamista, Niiniluoto tähdensi.

Rehtorien puheet koosti
Kirsti Sintonen

Forskargrupper står för resultaten

Åbo Akademis rektor Gustav Björkstrand betonade att framstående forskargrupper kan finnas vid alla universitet.
- Finland har upprepade gånger ansetts vara det mest konkurrenskraftiga landet i världen. Förklaringarna är inte svåra att finna. Vi har ett brett och mångsidigt universitets- och högskolnätverk, som har haft en central betydelse för den regionala utvecklingen. Universiteten har ansvarat resultatrikt för den högre utbildningen, vilket är den kanske viktigaste faktorn bakom framgångarna för vårt skolsystem. Våra lärare är ju universitetsutbildade. Vi hör till de länder som i relation till befolkningen utbildar mest doktorer tack vare våra forskarskolor. Vi har mest forskare i relation till befolkningen i hela världen. Vi befinner oss bland de tre främsta länderna när det gäller satsningen på forskning och utveckling i relation till bruttonationalprodukten. Finland placerar sig väl när det gäller de flesta forskningsindikatorer: citationsindex, antal inhemska och utländska publikationer, antal registrerade patent samt samarbetet
mellan forskningsenheter och näringslivet.
- Och kanske viktigast av allt – det är inte universiteten, utan forskargrupperna som står för resultaten. Det innebär att framstående forskargrupper kan finnas vid alla universitet, också de mindre, om de har profilerat sin verksamhet och satsat på sina mest framstående grupper. Det har man inte beaktat tillräckligt i det senaste betänkandet om den tekniska utbildningen i landet.
- Svagheterna i det finländska högskolsystemet är uppenbara. Vi har för många enheter. Resurseringen är otillräcklig och kommer till uttryck t.ex. i relationstalet mellan lärare och studerande som i Finland är betydligt högre än vid de internationellt ledande univer-siteten. Detta gäller alla vetenskapsområden, inte bara tekniken. Den ekonomiska autonomin är obetydlig och finansieringen alltför starkt knuten till det offentliga. Taket för de skattefria donationerna borde höjas väsentligt. Lönemässigt kan vi inte konkurrera om de bästa förmågorna. Vi har få internationella toppförmågor och
toppenheter.
- Om vi skall kunna hävda oss i den allt skarpare internationella konkurrensen bör vi ha åtminstone lika goda strukturella, administrativa och ekonomiska villkor som konkurrenterna. Statsrådets principbeslut innehåller en rad förslag som förverkligade kunde råda bot på flera av dessa svagheter. Insikten om vad som borde göras finns alltså, det gåtfulla är att ingenting ändå sker vare sig på ministerie- eller regeringsnivå. Tyvärr innehåller t.ex. inte budgetförslaget några förslag om att höja taket för skattefria donationer.

(painetun lehden s. 18-20)