9/05

  • pääsivu
  • sisällys
  • Manifesti löytyy rehtorien neuvoston sivuilta: www.rectors-council. helsinki.fi

     

    Rehtorien neuvosto:

    Kansallinen kehityshanke tarpeen yliopistojen menestyksen turvaamiseksi

    Suomen yliopistojen rehtorien neuvosto julkisti manifestin 1. marraskuuta. Punakantisessa manifestissaan rehtorit korostavat, että kiristyvä kansainvälinen kilpailu vaatii kansallista kehityshanketta yliopistojen menestyksen turvaamiseksi. Kilpailussa pärjääminen edellyttää toimenpiteitä sekä yliopistoilta itseltään että julkiselta vallalta.

    Rehtorien mielestä Suomi tarvitsee tulevaisuudessakin alueellisesti kattavan, kansainväliseen kilpailuun kykenevän yliopistoverkon, joka takaa yhteiskunnan eri sektoreiden ja yksilöiden tarvitseman korkeatasoisen koulutuksen, tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan.

    Yliopistot sitoutuvat omalta osaltaan jatkuvaan itsensä uudistamiseen ja voimavarojen tehokkaaseen käyttöön kehittämällä opetustaan, tutkimustaan, yhteiskunnallista vuorovaikutustaan ja rakenteitaan. Valtiovallan ja elinkeinoelämän tuki on välttämätön tässä kehitystyössä.

    Manifestissa erotellaan yliopistojen omat ja julkisen vallan toimenpiteet seuraavasti:

    Omilla toimenpiteillään yliopistot

    • kansainvälistävät opetustaan ja tutkimustaan,
    • tunnistavat vahvuutensa ja profiloituvat niiden mukaan sekä karsivat päällekkäisyyksiä,
    • muodostavat strategisia liittoutumia keskenään ja sektoritutkimuslaitosten kanssa,
    • tehostavat yhteistyötä ammattikorkeakoulujen kanssa duaalimallin pohjalta,
    • kehittävät edelleen opetusta ja opiskeluprosesseja (ml. opiskelijavalinnat, lukukausirakenne, tutkintoajat, ohjaus, tehostaminen)
    • kannustavat yksiköiden yhteisiin, joustaviin monitieteisiin ja tieteiden välisiin ohjelmiin,
    • osallistuvat aktiivisesti osaamiskeskittymien luomiseen valtioneuvoston periaatepäätöksen (2005) mukaisesti,
    • kehittävät edelleen laatujärjestelmiään ja ulottavat ne kaikkeen toimintaan,
    • tehostavat hallintopalvelujaan ja kehittävät kustannuslaskentajärjestelmiään,
    • terävöittävät johtamisjärjestelmiään.

    Julkisen vallan ja muiden osapuolten toimenpitein

    • yliopistojen julkisoikeudellinen asema järjestetään antamalla niille oikeushenkilön asema,
    • panostukset suunnataan laatuun ja kansainvälistymiseen,
    • perustehtävien, opetuksen, tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan tarvitsemat voimavarat lisätään suoritteita vastaaviksi,
    • turvataan riittävä yleiskustannusosuus kilpaillussa tutkimusrahoituksessa,
    • huolehditaan vahvojen tutkimusympäristöjen tarvitsemasta riittävästä infrastruktuurista,
    • yrityselämän tutkimusyhteistyö ja -rahoitus rakennetaan pitkäjänteiseksi sekä tukemaan koulutusta ja kansainvälistymistä,
    • yliopistojen toiminnan taloudellista perustaa laajennetaan ja monipuolistetaan,
    • verovapaiden lahjoitusten yläraja poistetaan

    Niiniluoto puheenjohtajaksi

    Manifestin julkistuspäivänä Lappeenrannan kokouksessaan rehtorien neuvosto valitsi uudeksi puheenjohtajakseen kaksivuotiskaudelle 1.1.2006 - 31.12.2007 Helsingin yliopiston rehtorin Ilkka Niiniluodon.

    (painetun lehden s. 17)