Mistä puhumme kun puhumme laadusta?

“Laatu” lienee sana, joka saa yhden jos toisenkin poistamaan varmistimen pistoolistaan. Välttyä siltä ei ole kuitenkaan voinut kukaan, sen verran voimallisesti laatua on korkeakoulusanastoon ajettu yhtenäisen eurooppalaisen koulutuspolitiikan nimissä. Vaatii melkoista mielikuvitusta kääntää laatupuhetta hallinnon ja kehittämisen sanastosta erilaisten oppiaineiden ja erilaisten opettajien kielelle. Tehtävää ei helpota sekään, että “laatu” assosioituu helposti esimerkiksi tehdasmaiseen tuotantoon, yhdenmukaistamiseen ja tuotteistamiseen.

Jyväskylän yliopistossa väitellyt Taina Saarinen tarkastelee väistökirjassaan “laadun” ja “eurooppalaisen korkeakoulupolitiikan” merkityksiä erilaisissa korkeakoulupolitiikkaa ohjanneissa ja määrittelevissä teksteissä. Keskeinen tutkimuskysymys on, mitä laatupolitiikka kertoo korkeakoulupolitiikasta. Asetelma on herkullinen, sillä harvemminhan tulee ajatelleeksi korkeakoulutusta diskursiivisena rakennelmana; tekstit ja paperit näyttävät vain työvälineiltä.

Näkökulma ei ole ollut kovin käytetty, joten tutkimuksellista aukkoa paikataan kertaheitolla. Väitöskirja on hedelmällisesti monitieteinen, sillä se sijoittuu sekä soveltavan kielitieteen että korkeakoulututkimuksen alueille. Se koostuu johdannosta ja viidestä artikkelista, jotka on julkaistu kansainvälisissä korkeakoulututkimuksen ja diskurssitutkimuksen lehdissä.

Vaikka laatupuheen ja -papereiden määrä lisääntyi korkeakouluissa huomattavasti Bolognan prosessin myötä, ollaan laatupuheen piirissä oltu jo 1980-luvulta lähtien. Saarisen mukaan maailmalla laatupuhe alkoi tosin jo aiemmin 1970- luvulla, kun julkisen rahoituksen vähenemisen myötä korkeakouluilta vaadittiin tehokasta resurssien käyttöä. Jotkut puhuvat tästä vaiheesta koulutuksen retorisena käänteenä, vaikka kyse ei pelkästä retoriikasta olekaan. Diskurssihan ei ainoastaan kuvaa, vaan myös tuottaa käytäntöjä, kuten jokainen laatutyöryhmissä istunut on saanut tuta.

Laatu on hankala sana. Se on substantiivi, jolla on taipumus jähmettää kuvaamansa kohteet selvärajaisiksi olioiksi, jotka olisivat jotenkin helposti löydettävissä ja eriteltävissä. Keskeinen kysymys lienee, kenen näkökulmasta laatua määritellään. Toisaalta tuntuu, että kyse on aivan itsestään selvästä ilmiöstä: kukapa yliopistolainen ei haluaisi kehittyä työssään ja pyrkiä tekemään sitä niin hyvin kuin mahdollista?

Laadulle annetut merkitykset ovat kuitenkin vaihdelleet paljonkin. Saarinen kirjoittaa “laadusta” tyhjänä tauluna, johon voi projisoida erilaisia näkemyksiä tarpeen mukaan. Päästäkseen käsiksi laadun moniin merkityksiin kiinnostus kohdentuu esimerkiksi metaforiin sekä laatuun liitettyyn toimintaan ja arvoihin. Saarisen mukaan varhaisina vuosina laadusta puhuttiin kuin hauraasta ja sairaasta potilaasta, sittemmin käsite on saanut toimia lähinnä lääkkeen tapaan. Tai ehkä lääkeautomaatin: laadusta on tullut teknisluonteisen laadunvarmistuksen kohde. Loppujen lopuksi laatu on kuitenkin sitä, mitä sen nimissä tehdään.

Laatumaailmoja näyttää olevan useita erilaisia ja osin päällekkäisiä. Kansainvälinen toiminta näyttäytyy ikään kuin automaattisesti laadukkaana, mutta laatua varmistetaan myös opiskelijapalautteita keräämällä. Enimmäkseen se kuitenkin esitetään ikään kuin yhteisesti määriteltynä itsestäänselvyytenä.

Vaikka “laatua” lanseerataan itsestään selvänä universaalina arvona, myös kansallisilla kulttuureilla on merkitystä sen määrittelyssä. Onhan kansallisvaltioilla edelleen – ja onneksi - mahdollisuus omansalaiseen koulutuspolitiikkaan. Koska laatu on vahvasti diskursiivinen ilmiö, olisikin kiinnostavaa analysoida myös suomenkielisiä laatutekstejä. Ahdistaako suomen laatu sanana enemmän kuin englannin quality? Miten laatu näkyy suomalaisten korkeakoulujen budjeteissa? Miksi tuntuu siltä, että laatupuhe on ollut omiaan kadottamaan inhimillisyyttä ja innostusta korkeakouluista?

Sanna Kivimäki
koordinoiva lehtori
Viestintätieteiden yliopistoverkosto

Taina Saarinen: Quality on the Move. Discursive Construction of Higher Education Policy from the Perspective of Quality. Jyväskylä Studies in Humanities 83, Jyväskylän yliopisto, 2007.