2/13

  • pääsivu
  • sisällys
  • Tapani Kaakkuriniemi
    puheenjohtaja,
    Tieteentekijöiden liitto
     

    Parempi kuin kukaan muu

    Olin hiljattain OECD:n ja Education Internationalin konferenssissa, jonka teemana oli kertoa, miten sivistys palvelisi julkista hyvää. Tarkoitus oli saada OECD kuuntelemaan opetusalan tutkijoiden ja ammattiliittojen ääntä, ja kai jotain tapahtuikin, mutta parasta antia minulle oli workshop yliopistojen ranking-listoista, niiden metodeista ja motiiveista.

    Yliopistothan ovat kovin kiinnostuneita rankingeista ja seuraavat omaa menestymistään niissä. Mutta onko luokituksiin pakko alistua? Ei välttämättä.

    Sen osoittaa Saksassa käynnistynyt vastarinta, jossa Hampurin yliopisto ja muutamat muut kieltäytyivät osallistumasta yliopistojen arviointeihin, koska pitävät niiden menetelmiä huuhaana. Kansallinen Centrum für Hochschulentwicklung (CHE) on 15 vuoden ajan luokitellut yliopistoja ja niiden yksittäisiä laitoksia. Saksan sosiologiseura on jo kauan kehottanut sosiologian laitoksia ja instituutteja boikotoimaan mittauksia, koska pitää niiden metodisia puutteita vakavina. Viime vuosina myös Saksan historiantutkijoiden seura on julistanut: ”Evaluation Ja — CHE-ranking Nein!”

    Kysyin Times Higher Educationin luokitusasiantuntijalta, onko tällä Saksan kapinalla mitään merkitystä. Hän sanoi, että osallistuminen on vapaata, ja heille puuha on kannattavaa bisnestä. Saman vastauksen saisi varmaan Jiao Tong -yliopiston ja QS World University Rankings -yhtiön edustajilta. Ja miksi ei yliopistoja mitattaisi: tuottavathan nekin mittausfirmat hyvää voittoa, jotka luokittelevat kansallisvaltioita aikomuksella vaikuttaa niiden asemaan maailmantaloudessa.

    Venäjällä kansallisia luokituksia on tehty vuodesta 1991 alkaen, mutta vasta nyt näyttää pudotuspeli alkaneen. Opetus- ja tiedeministeriö tekee laskelmia ja jakaa yliopistot tehokkaisiin ja tehottomiin. Viimemainittujen kohtalo on liittyä vahvempiin tai kuolla pois. Presidentti Putin julisti kolmannen kautensa alkajaisiksi, että Venäjän on saatava viisi yliopistoa sadan parhaan joukkoon maailmassa. Nyt niitä ei ole yhtään.

    Eihän siinä sinänsä ole mitään pahaa, että niukkenevien resurssien ja kuihtuneen talouskasvun aikaan yliopistoja mitataan, mutta jutun clou onkin mittareissa. Menetelmät suosivat englanninkielistä maailmaa, luonnontieteitä, teknologiaa ja R&D-toimintaa. Suuret jyräävät pienet: 200 parhaan yliopiston joukossa Ruotsista on viisi, Tanskasta kolme ja Suomesta yksi.

    Ison-Britannian yliopisto- ja tiedeministeri David Willettsin mielestä rankingit vahvistavat, että jos valtio etenee vain hitaasti, se jää jälkeen niistä, jotka yrittävät kovemmin, investoivat enemmän ja parantavat tutkimustaan. On siis poljettava kovaa pysyäkseen paikallaan. Voittamiseen vaaditaan vielä paljon enemmän.

    Mutta EU pistää paremmaksi: helmikuun alussa se julkisti oman UMultirank- luokitusjärjestelmän, johon se odottaa saavansa mukaan 500 yliopistoa ympäri maailmaa. Hankkeelle on lohkaistu 2 miljoonaa euroa vuosille 2013—14 ja toinen mokoma vuosille 2015—16. EU aikoo oikaista aiempien mittaajien tekemän vääryyden, ne kun suosivat varakkaita tutkimussuuntautuneita yliopistoja.

    Viikko julkistamisen jälkeen johtavien tutkimusyliopistojen järjestö LERU ilmoitti jättäytyvänsä pois mittaamisesta, joka niiden mielestä on tårta på tårta ja silkkaa rahan kylvämistä tuuleen. Arvostelijoiden kärjessä lippua heiluttaa myös Times Higher Education, kuinkas muuten.

    Metreillä, litroilla tai kilojouleilla on vaikea mitata akateemista vapautta, tutkimusyhteisön kannustavuutta tai mahdollisuutta keskittyä olennaiseen.

    Tapani Kaakkuriniemi
    puheenjohtaja,
    Tieteentekijöiden liitto

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 2