Oppiminen alkaa yhteisössä
”Nöyränä pitää olla
eikä saa ylpistyä.”
Näin kommentoi Pisamenestystä
yliopistonlehtori
Riitta Jyrhämä.
Hän on yksi ansioituneista
opettajista, jotka
on valittu Opettajien
akatemian perustajajäseniksi.
Helsingin yliopiston Opettajien
akatemiaan valitut perustajajäsenet
pitävät ensimmäisen
kokouksensa vajaan viikon
päästä. Siellä valitaan 30 opettajan
kermajoukolle puheenjohtaja.
Didaktiikan yliopistonlehtori Riitta Jyrhämää
ei palkittu opetusansioistaan ensimmäistä kertaa:
vuonna 2011 hän sai Helsingin yliopiston Eino Kaila
-palkinnon.
— Toisaalta tuntuu vähän nololta ja toisaalta taas
hyvältä. Opettajankoulutuslaitoksella on paljon erinomaisia
opettajia, jotka olisi yhtä lailla voitu valita,
kuvaa Jyrhämä tuntojaan valikoitumisestaan Opettajien
akatemiaan.
Jyrhämän mielestä opettajien koulutuksen puolelta
valittuihin on kohdistunut ehkä vielä enemmän
painetta kuin muiden alojen hyviin opettajiin. Opettajien
koulutuksen alalta akatemiaan pääsi kolme.
— Meidän ikään kuin pitää tietää enemmän opettamisesta.
Opettajien akatemiaan valitut saavat tunnustukseksi
akatemian pysyvän jäsenyyden sekä kaksivuotisen
määrärahan (10 000 euroa/vuosi). Lisäksi akatemialaisen
oma kotiyksikkö (osasto, oppiaineryhmä,
oppiaine) saa lisäksi erillisen kaksivuotisen määrärahan
(15 000 euroa/vuosi/palkittu opettaja). Opettajan
määräraha tulee käyttää opettajana kehittymisen
edistämiseen. Yksikön saaman määrärahan tulee
hyödyttää koko yksikön opetuksen kehittämistä.
Aiempi tunnustus, vuonna 2011 saatu Eino Kaila
-palkinto, toi 5 000 euroa ihan omaan käyttöön.
— Se raha meni ihan oman työhyvinvoinnin edistämiseen
eli mökille rakennettiin terassi ja ostettiin
sähkötyökaluja. Nyt on aika hauska ajatus, että itsellä
on ensimmäistä kertaa käytössä hallinnoituja määrärahoja,
joita saa käyttää omaan ammatilliseen kehittämiseen.
Riitta Jyrhämä ei osaa vielä ennakoida, mitä akatemiaan
pääsy antaa omalle työlle. Nyt käynnistyvän
verkostoitumisen onnistumisesta on paljon kiinni.
Luova työ ei mahdu virka-aikaan
Kaikki tutkijat opettavat ja kaikki opettajat tutkivat
-perusperiaate on voimassa Helsingin yliopistossa.
Riitta Jyrhämä pitää tätä hyvänä ideana.
— Kun opettaa sitä mitä itse on tutkinut tai mitä
kollega on tutkinut, se luo pohjaa argumentaatiolle.
Se on vakuutus sitä, ettei opeta mutu-tuntumalla.
Opetuspainotteisissa tehtävissä tämä vie kuitenkin
siihen, että tutkimus ”revitään selkänahasta” iltaisin,
viikonloppuisin ja kesäisin.
— Kun olet 1 600 tunnin kokonaistyöajassa, intohimo
ja rakkaus työhön lähtevät 1 601 tunnista. Tai
kyllä ne kaikkikin tuntimäärät kuuluvat rakkauden
piiriin, Jyrhämä täsmentää naurahtaen.
— Näistä rakenteista pitäisi tietysti urputtaa
enemmän, mutta itse en valita. Jos on tullut tänne
töihin, on tämän tiennyt. Luova työ ei mahdu virkaaikaan.
Tuntimääristä viis — mikä sitten opetustyössä on
palkitsevinta?
Hyvä vuorovaikutustilanne, jossa opiskelijoista
aistii, että asiat ovat menneet perille. Kun pystyy auttamaan
opiskelijan kynnyksen yli, silloin kun opiskelijalla
tökkii esimerkiksi opinnäytetyön tai vaikkapa opetusharjoittelun kanssa. On mahtavaa saada näistä
tilanteista henkisiä palkintoja, mutta toki myös kiitosviestejä,
kortteja, mukeja jne.
Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa on järjestetty
vuodesta 2010 lähtien ideapajoja, joissa pohditaan
opinnäytetöiden ohjaukseen liittyviä pulmakohtia.
— Yliopistoihmiset ovat joskus arkoja kysymään
toisiltaan neuvoja, mutta tällaisessa pajassa hyväksi
havaittuja käytänteitä on helpompi jakaa.
Pedagogiset opinnot pakollisiksi vähitellen
Helsingin yliopiston vuosikertomuksessa vuodelta
2011 Riitta Jyrhämä toteaa, että opetuksen arvostus on
viime aikoina noussut. Yliopistopedagogiikan opintoja
suorittaa yhä suurempi osa opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, yliopistojen palkkausjärjestelmässä
huomioidaan paremmin myös opetusansiot, yliopistollisten
tehtävien haussa on käytössä opetustaitomatriisi.
Lisäksi Opettajien akatemia on rakenteellinen
osoitus maan suurimman yliopiston osoittamasta
arvostuksesta.
Yliopistopedagogiikan opintojen suorittaminen
tarjoaa Riitta Jyrhämän mielestä jonkinlaisen takuun
opetustaidoista. Hän katsoo, että pitkällä aikavälillä
— noin kymmenen vuoden sisällä — niiden pitäisi olla
pakollisia kaikille yliopistollista opetustyötä tekeville,
ainakin niille, jotka toimivat yliopistonlehtoreina tai
yliopiston opettajina.
Jyväskylän ja Oulun yliopistoissa pedagogiset
opinnot ovat olleet vuodesta 2012 lähtien kelpoisuusvaatimuksena
toistaiseksi tehtävään nimitettävälle
opetus- ja tutkimushenkilöstölle.
Helsingin yliopistossa yliopistopedagogiikan koulutusta
tarjoavat sekä Yliopistopedagogiikan tutkimus-
ja kehittämisyksikkö (YTY) että tiedekuntien
pedagogiset yliopistonlehtorit. YTY tarjoaa yliopistopedagogiikan
koulutusta aina opettajan kelpoisuuteen
(60 op) asti. Tällaisia soveltuvuuskokeeseen osallistuneita
ja opettajan pedagogiset opinnot suorittaneita
opettajia valmistuu keskimäärin 10 vuodessa.
Huomattavasti suurempi osa ottaa vain yksittäisiä
yliopistopedagogiikan peruskursseja tai suorittaa
ainoastaan perusopinnot (25 op). Joka vuosi yli 100
opettajaa ja tutkijaa osallistuu yliopiston tarjoamille
yliopistopedagogiikan kursseille.
Oppiminen syntyy yhteisössä
Mikä on sitten suomalaisen yliopisto-opetuksen tulevaisuus?
Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti
Apunen visioi provokatiiviseen tyyliinsä Helsingin Sanomien
kolumnissaan loppusyksystä, että verkkokurssit
voivat romahduttaa yliopistojen tarpeellisuuden.
”Miksi vaivautua suomalaisyliopiston massaluennolle,
jos internetistä löytyy yhdysvaltalaisten huippuylipistojen
verkkokursseja, jonka tasoisia ’maalaisyliopistoilla’
ei ole tarjota”, Apunen kirjoitti.
Didaktiikan yliopistonlehtori korostaa yliopistollisessa
opetuksessa vuorovaikutuksen tärkeyttä.
— Oppiminen syntyy yhteisössä. Mutta voihan
toki verkko- ja kontaktiopetusta yhdistää. Itse en
pidä pelkkiä verkkokursseja, koska haluan kohdata
porukan, jonka kanssa olen tekemisissä.
Jyrhämä näkee ihan mahdollisena, että tietyillä
aloilla myös suomalaiset yliopistot voivat tarjota ihan
kansainvälisen tason verkkokursseja.
— Jollakin aloilla voidaan olla huipulla, mutta ei
kaikilla. Lisäksi amerikkalaisilla ja englantilaisilla nyt
vaan sattuu olemaan se etu, joka tulee natiivienglannin
puhumisesta.
Nykyään joutuu sietämään kaikenlaisen yliopistoopetuksen
ja -tutkimuksen rankkaamisen. Jyrhämä
näkee, että ainoa mahdollisuus kilpailussa selviämiseen,
on olla kärjen tuntumassa eikä tämä ole mahdoton
tavoite.
Pisa-vierailurumba työllistää laitosta
Jyrhämä kouluttaa maailman parhaita opettajia – näin
voidaan suomalaisten koululaisten Pisa-menestyksestä
päätellä. Kansainvälisiä vieraita ravaa täällä ihmettelemässä
opettajankoulutuksemme tasoa. Helsingin
yliopiston opettajankoulutuksessa kävi viime
syksyn aikana ryhmiä kaikkiaan 39 ja näissä oli henkilöitä
yhteensä 529. Koko edellisen lukuvuoden aikana
tutustujia vieraili 565 eli siis pelkästään viime
lukukautena heitä kävi lähes yhtä paljon. Kyseessä on
myös melkoisen työllistävä rumba laitokselle.
Täältä käy mallia hakemassa amerikkalaisia, itäja
eteläeurooppalaisia, kazakstanilaisia, afrikkalaisia,
aasialaisia, etelä- ja väliamerikkalaisia ja tietysti myös
pohjoismaalaisia ryhmiä. Ne koostuvat eri maiden
koulutushallinnon väestä, poliitikoista, yliopistoväestä,
opettajista ja opiskelijoista.
— Meidän ei passaisi kuitenkaan ylpistyä. Vähän nöyränä pitää olla. Pisa-menestys ei välttämättä jatku
ikuisuuteen asti.
Yhteiskunnallinen murros vaikuttaa väistämättä
suomalaiseen koululaitokseen: monikulttuuristuminen
ja moniarvoistuminen heterogeenistavat kouluja.
Opettajankoulutuksemme korkeaan tasoon vaikuttaa
myös se, että pyrkijät ovat laadukasta porukkaa
ja opettajan ammatti on yhteiskunnallisesti arvostettu
— näin ei ole suinkaan kaikkialla.
— Maisterintutkinto takaa vakauden kohdata kaikenlaisia
ihmisiä. Se antaa itsetuntoa selvitä kaikkien
kanssa. Opettajat ovat Suomessa hyvin itsenäisiä.
Maisteripohja antaa eväät tehdä homma itse: osaat
hankkia tietoa, osaat perustella näkemyksesi.
Mutta onko opettajien arvostus pysyvää, voivatko
he joskus pudota jalustalta? Jyrhämän mielestä monetkin
nuoret opettajat miettivät ensimmäisten viiden
vuoden aikana muita hommia. Tähän on kehitetty
avuksi vertaismentorointikoulutus. Valtakunnallisessa
vertaisryhmämentoroinnissa on menossa kolmas
vuosi. Koulutukseen otetaan eri asteiden opettajia ja
suosion vuoksi tulijoiden määrää on jouduttu karsimaan.
Helsingissä on tällä hetkellä meneillään kaksikin
vertaismentorointikoulutusta, joista toisessa
painotus on ryhmämentoroinnissa ja toisessa yksilömentoroinnissa.
Säästötoimet kurittavat yliopistotyön arkea
Jyväskylän yliopisto tiedotti helmikuun puolivälissä
isosta koulutusvientihankkeesta Saudi-Arabiaan.
Viisivuotisen ohjelman aikana Jeddaan rakennetaan
koulutusinnovaatioiden huippuyksikkö mallikouluineen
alkaen päiväkodista. Ohjelma käynnistyy naisopettajien
jatko- ja täydennyskoulutuksen kehittämisellä.
Riitta Jyrhämä näkee suomalaisen koulun viemisen
arabimaihin hyvin haasteellisena tehtävänä: naisten
asema ja tasa-arvokysymykset ovat niin eri planeetoilta.
Mikään koulutusjärjestelmä ei sovi muualle
sellaisenaan.
Myös Helsingin yliopiston opettajankoulutus on
ollut aktiivinen koulutusviennissä.
— Nykyään osataan jo tuotteistaa ja myydä. Mutta
rajalliset resurssit ovat esteenä: miten kaikkeen voi
revetä omien töiden ohella?
Henkilö- ja raharesurssit näkyvät muutenkin
työn arjessa. Säästötoimien nimissä ensi vuoden opetusharjoittelun
ohjaustunteja nipistetään 33 prosentilla,
siis kolmannes opetustunneista leikataan pois.
Rinnalle aiotaan kehittää vaihtoehtoisia tapoja, kuten
videon kautta ohjaamista. Jyrhämä ei kuitenkaan pidä
tätä samana.
— Kyllä se pitää meidät todellisuudessa, että mennään
luokkahuoneeseen. Silloin tiedetään, miten nykykouluissa
menee.
— Jos kahdeksan tunnin kurssissa tapaa opiskelijaryhmän
vain neljä kertaa, ei edes opi nimiä. Kohtaamisten
vähentäminen sotii opetuksen ja vuorovaikutuksen
ihanteita vastaan. En silti väitä, että oppiminen
olisi pelkästään opettajan varassa, mutta pitää
löytää tasapaino.
teksti Kirsti Sintonen
kuva Veikko Somerpuro
- Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 22
Riitta Jyrhämä
- syntynyt 1954 Tampereella
- FT, 2002, Helsingin yliopisto
- dosentti (kasvatustiede), 2004
- didaktiikan yliopistonlehtori, 2001–, Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellinen tiedekunta
- vastuullinen tutkija 2009-
- opettajankoulutuslaitoksen varajohtaja, 2011–
- yli 300 ohjattua opinnäytetyötä opettajatutkielmista väitöskirjoihin
- tieteellisiä abstrakteja 55
- Eino Kaila -palkinto 2011
- Opettajien akatemian perustajajäsen 2013–
- harrastukset: mökkeily, automatkailu, dekkarit
|