ACATIIMI 2/16 tulosta | sulje ikkuna

Piirustuslaitoksen kohtalo on auki

Helsingin yliopiston perinteikkään piirustuslaitoksen tulevaisuus on epävarma. Piirustuslaitos ei ole erillinen yksikkö vaan se on viime vuosina toiminut osana filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitosta. Piirustuslaitoksen kahden tuntiopettajan sopimuksia ei jatkettu vuoden alusta ja laitos pysyy kiinni ainakin kevätlukukauden. Vuonna 1707 perustettu piirustuslaitos on peräisin ajalta, jolloin yliopistossa opetettiin myös ratsastuksen ja miekkailun kaltaisia oppineelle herramiehelle sopivia taitoja.

Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästä muinaisjäänteestä, kertoo laitoksen piirustuksenopettajana viime vuonna toiminut taiteilija Jan Neva.

— Laitoksella opiskeli paitsi taidehistorioitsijoita, myös arkeologeja, joille piirtäminen on tärkeää sekä 3D-mallinnusta pohtivia opiskelijoita, Neva kertoo.

Lisäksi muun muassa sarjakuvataitelija Ville Ranta on saanut ainoan muodollisen taidekoulutuksensa laitoksella.

Piirustuslaitos on osa Helsingin yliopiston filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitosta. Laitoksen johtaja, teoreettisen filosofian professori Matti Sintonen perustelee sulkemispäätöstä kustannussyillä.

— Nykyisessä taloustilanteessa meidän täytyy keskittyä omiin ydinalueisiimme, tutkimukseen ja opetukseen. Piirustuslaitoksella ei tehdä tutkimusta ja opintopisteissä mitattuna sen opetus on jäänyt vähäiseksi, Sintonen kertoo.

— Laitoksen tehtäviin kuuluvat taiteen tutkimus ja sen opetus, mutta varsinaista taideopetustahan meillä ei ole.

Mitään varmaa laitoksen jatkosta Sintonen ei uskalla sanoa.

— Toivoisin, että piirustuslaitos jatkaisi, mutta näkisin, että se paikka ei jatkossa ole osana meidän laitostamme, hän pohtii.

— Piirustuslaitos on tähänkin saakka palvellut koko yliopistoa, viime vuonna osana sen alumni- ja harrastustoimintaa. Ehkä siitä voisi tehdä yliopiston yhteisen laitoksen tai vaikka järjestää taideyliopiston kanssa yhteistoimintaa.

Juha Merimaa
Adressi piirustuslaitoksen puolesta on osoitteessa: adressit.com/helsingin_yliopiston_piirustuslaitos_on_pelastettava

  • Painetussa lehdessä sivu 8

ACATIIMI 2/16 tulosta | sulje ikkuna