ACATIIMI 2/16 tulosta | sulje ikkuna

Jääkö työoikeus työttömäksi?

Työoikeuden opetuksen ja tutkimuksen asema maan eri yliopistoissa ei ole kehuttavassa jamassa.

Yliopistojen tehtävänä on yliopistolain mukaan muun ohessa antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Yliopistojen tulee järjestää toimintansa siten, että tutkimuksessa, taiteellisessa toiminnassa, koulutuksessa ja opetuksessa varmistetaan korkea kansainvälinen taso eettisiä periaatteita ja hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen.

Yliopistolain voimaantulon myötä 1.1.2010 yliopistojen virkasuhteet muuttuivat työsuhteiksi ja "uuden" yliopiston henkilöstöön alettiin soveltaa työsopimuslakia ja muuta työlainsäädäntöä sellaisenaan. Yliopistolakia koskevassa hallituksen esityksessä korostetaan muutoksen myötä syntyvää yliopistojen merkittävästi aiempaa suurempaa vapautta päättää omasta henkilöstöpolitiikastaan. Eivaltiollisen yliopiston henkilöstöpolitiikka ei siten ole enää sidoksissa valtion virastoja koskevaan yleiseen henkilöstöpolitiikkaan ja näin yliopistot voivat päättää "lähes mitä vain" henkilöstörakenteestaan. Näin lienee jo tapahtunutkin. Edelleen yliopistolain esitöissä korostetaan, että palvelussuhteen luonteen muutos mahdollistaa tarvittaessa joustavamman ja yksilöidymmän henkilöstöpolitiikan ja antaa työntekijälle mahdollisuuden neuvotella työsopimuksensa sisällöstä. Lainsäätäjän ihannekuva ei välttämättä ole toteutunut tasapuolisesti, sillä ainakaan minun tiedossani ei ole, että työntekijät olisivat kovin suuressa mittakaavassa saaneet mahdollisuutta juurikaan vaikuttaa työsopimustensa sisältöön.

Suomessa on alueellisesti kattava yliopistoverkosto. Tämän on katsottu turvaavan yliopistokoulutuksen saatavuuden koko maassa. Yliopistolakia laadittaessa tavoitteena oli myös se, että koulutuksen laatuun panostamalla saadaan suomalainen yliopistokoulutus entistä kilpailukykyisemmäksi kansainvälisesti.

Miten vapautuneen henkilöstöpolitiikan yliopisto sitten käytännössä varmistaa ylimmän opetuksen ja sen laadun? Ylin opetus liittynee tavalla tai toisella opetusalan vahvojen osaajien ja tutkijoiden toimimiseen opetustehtävissä. Työoikeusjuristina olen sivusta seurannut työoikeuden opetusta eri yliopistoissa viime vuosina ja työoikeuden opetustehtävien määrää. Huoleni on siksi suuri. Helsingin yliopisto päätti muutama vuosi sitten luopua työoikeuden professuurista ja "rakentaa" sen tilalle kahdesta toisilleen täysin vieraasta oikeudenalasta koostuvan professuurin. Näin syntyi "työoikeuden ja kansainvälisen yksityisoikeuden professuuri" eikä "maan johtavassa yliopistossa" ole enää olemassa muuta työoikeuden opetukseen liittyvää professuuria. Tämä on mielestäni hyvin erikoista. Huhupuhetta on kuulunut myös pohjoisesta: Lapin yliopisto panostaa kuulemma "hyvinvointioikeuteen". Se, miten työ- ja sosiaalioikeuden professuurille käy tässä yhteydessä, on vielä epäselvää. Valitettavasti siinä käynee kaiketi huonosti.

Koska Suomessa ei väitellä yleensä kuin yhdestä oppiaineesta, lienee selvää, että mahdolliseen useamman oppiaineen "yhdistelmäprofessuuriin" valittu henkilö ei ainakaan itse voi antaa kaikista professuuriin kuuluvista oppiaineista yliopistolain mukaista "ylintä" opetusta. Onkin kysyttävä, onko tällaisessa henkilöstöpolitiikassa ollut kenties tavoitteena vain räätälöidä professuuri jotakin tiettyä tarkoitusta tai henkilöä varten ja täyttääkö tällainen menettely todella yliopistolaissa asetetut edellytykset? Onko jatkossa tarkoitus järjestää professuurin oppialaan kuuluvat opetustehtävät "alemmalla" tasolla olevalla opetushenkilöstöllä? Tätä tuskin tavoiteltiin kirjaamalla yliopistolakiin mahdollisuus joustaviin järjestelyihin.

Huhuja tai tietoja liikehdinnästä on kuulunut myös Helsingin suunnalta. Jossain vaiheessa ainakin oli vireillä varainkeruu työoikeuden professuurin perustamiseksi Helsingin yliopistoon lahjoitusvaroilla. Valtio antaa ns. vastinrahaa, kun lahjoituksia on riittävästi ja näin saadaan katettua professuurin kustannukset. On pakko ihmetellä, miksi työoikeuden professuurista ylipäänsä luovuttiin, jos hetimiten on kuitenkin todettu tarve perustaa vastaava professuuri lahjoitusvaroin?

Onneksi edes Turun yliopistossa on ainakin vielä ihan oikea työoikeuden professuuri. Itä-Suomen yliopistossa on ollut avoinna työoikeuden yliopiston lehtorin tehtävä, joka tullaan täyttämään vakinaisesti syksyllä. Työoikeuden merkitys on ymmärretty onneksi siten edes osassa yliopistoja.

Työoikeudesta väitelleitä, aktiivisesti työelämässä olevia, henkilöitä on vähän. Vielä vähemmän heitä on yliopistoissa, ja määrä näyttää uhkaavasti vähentyvän koko ajan.

Missä vaiheessa yliopistot heräävät siihen, että yliopistolain mukaisen perustehtävän täyttäminen edellyttää, että alan huippuasiantuntijat ovat yliopistolla töissä ja toivon mukaan professoreina? Yliopistojen joustava henkilöstöpolitiikka ei saa johtaa esimerkiksi siihen, että työoikeus ja siihen kytkeytyvä sosiaalioikeus upotetaan tai yhdistetään muihin oppiaineiseen.

teksti Mia Weckman
lakimies, Tieteentekijöiden liitto

  • Painetussa lehdessä sivu 12

ACATIIMI 2/16 tulosta | sulje ikkuna