Laatujärjestelmissä mahdollisuus opetuksen kehittämiseen

Bolognan prosessin myötä suomalaiset korkeakoulut eivät voi välttää “laatumaailmaa”. Laatujärjestelmät ovat herättäneet osassa yliopistoväkeä ankaraakin kritiikkiä. Lehtori Tarja Sepän mielestä opetuksen laatujärjestelmiin kannattaa ottaa sisällöllinen ote – silloin niistä voi saada aidon mahdollisuuden opetuksen laadun kehittämiseen. Seppä sai viime vuoden lopulla Yliopistonlehtorien liiton stipendin opetuksen kehittäjänä.

Korkeakoulujen laadunvarmistus on niitä menettelytapoja, prosesseja tai järjestelmiä, joiden avulla turvataan korkeakoulujen toiminnan laatua. Laadunvarmistus on niin kutsutussa Bolognan prosessissa määritelty erääksi tärkeimmistä kehittämishankkeista muodostettaessa eurooppalaista korkeakoulualuetta vuoteen 2010 mennessä. Laatujärjestelmät ovat keinoja tuon tavoitteen toteuttamiseen.

-Laatujärjestelmät ovat herättäneet ankaraa kritiikkiä, ihan syystä ja sitä on esitetty monesta eri näkökulmasta. Laatujärjestelmät on esimerkiksi mielletty ulkoapäin tulevaksi pakotetuksi toiminnaksi, joka ei hyödytä yliopistoja millään Laatujärjestelmissä mahdollisuus opetuksen kehittämiseen - Opetuksen ja tutkimuksen yhteys merkitsee muun muassa sitä, että opettajat ohjaavat ja tukevat opiskelijan omien tutkimuksellisten valmiuksien kehittymistä, lehtori Tarja Seppä selvittää. 6 ACATIIMI 3/ 2008 tavalla, vaan päinvastoin vie aikaa niiden varsinaiselta tehtävältä, opetukselta ja tutkimukselta. Bolognan prosessin myötä emme kuitenkaan voi välttää tätä “laatumaailmaa” ja koska näin on, niin opetuksen laatujärjestelmiinkin voisi ottaa sisällöllisen otteen. Silloin voidaan oikeasti kehittää opetuksen laatua, lehtori Tarja Seppä Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitokselta korostaa.

- Opetuksen kehittäminen ei luonnollisestikaan ole sidoksissa ainoastaan laatujärjestelmiin, mutta ne tarjoavat siihen mahdollisuuden, Seppä lisää. Hän sai viime vuoden lopulla Yliopistonlehtorien liiton opetuksenkehittämisstipendin opetuksen laatujärjestelmän kehittämiseen politiikan tutkimuksen laitoksella sekä tehdystä työstä yliopisto-opetuksen hyväksi.

Opetuksen laadun kehittäminen on koko työyhteisön asia

Laatujärjestelmät perustuvat olemassa oleviin hyviin käytäntöihin, niiden kehittämiseen ja arviointiin ja myös uusien kehittämiseen. Opetuksen miettiminen jollakin tavalla järjestelmällisesti on hyvä asia ja laitokselle aidosti hyödyllinen.

-Opetuksen laadun kehittäminen on koko työyhteisön asia, ei yksittäisen opettajan. Yksittäinen opettaja voi kyllä toimia toiminnan innostajana, ohjaajana tai keskustelun ylläpitäjänä. Opetuksen laadun kehittämisen toimenpiteitä ovat esimerkiksi opetustoiminnan tarkasteleminen ja arvioiminen opetussuunnitelman valmistelun yhteydessä, jolloin kirjataan ylös myös laitoksen näkemykset siitä, minkälaista opetusta halutaan antaa. Opetusohjelmassa mietitään kunkin opettajan panosta asetetun tavoitteen saavuttamisessa ja ettei opetustarjonnassa ole päällekkäisyyksiä. Laatujärjestelmä on sitten muun muassa tämän kaiken dokumentoimista.

Laadun yhteydessä Seppä puhuu muutoksen aikaansaamisesta viitaten myös Asko Karjalaisen (opetuksen kehittämispäällikkö, Oulun yliopisto) esittämiin ajatuksiin: opiskelijan osaamisessa, taidoissa ja osaamisessa tapahtuu laadullista muutosta ja kehittymistä oppimisen ja opetuksen seurauksena. Mitä enemmän yliopisto tai laitos kykenee opiskelijoilleen tuottamaan tavoiteltua muutosta ja kehittymistä, sitä laadukkaammaksi se voidaan mieltää.

-Kun opetuksen laadussa on oleellista opiskelijan oppiminen, niin silloin opetuksen laadun kehittämisessä tarvitaan myös opiskelijoiden panosta. Opiskelijat ovat olleet omalla laitoksellani halukkaita tähän yhteistoimintaan ja ovat kokeneet sen merkittäväksi. He ovat muun muassa kehittäneet palautejärjestelmää ja osoittaneet opetuksessa sellaisia usein yksinkertaisiakin epäkohtia, jotka voidaan korjata. Niitä ei ole vain tultu ajatelleeksi ja keskustelun puutteellisuuksien tähden ne eivät ole aiemmin tulleet esille. Keskusteluyhteyksien ja -muotojen kehittäminen on oleellinen osa opetuksen laadun kehittämistä.

Opettajan rooli on muuttunut oppimisen mahdollistajaksi

Tarja Sepän opetuksen laatujärjestelmäraportissa esitetään, että korkeakoulutuksen tavoitteesta ja tehtävästä juontuen opetuksen tehtävä on sama kuin tutkimuksenkin tehtävä: jatkuvasti syvemmän ymmärryksen tuottaminen. Opetuksen laadun kehittämisessä on kyse jatkuvasta itsearvioinnista, sekä opiskelijan että opetusta tarjoavan tahon.

-Opiskelija on usein itse paras oppimisensa arvioija, mutta tietyllä tavallahan oppiminen näkyy opinnoissa edistymisessä ja tuloksissa. Lukuisat eri tekijät voivat hankaloittaa oppimista. Jos opiskelija valmistuu kohtuuajassa, niin hänen omat edellytyksensä ja opetuksen tarjoamat edellytykset oppimisille ovat onnistuneesti kohdanneet. Tavoitteena on, että opiskelijat kokevat saavansa hyvää opetusta, joka auttaa heitä eteenpäin ja valmistumaan sekä sijoittumaan työmarkkinoille niihin tehtäviin, joihin opinnot antavat heille mahdollisuuden sijoittua. Opetuksen perimmäinen tavoite on kuitenkin kriittisesti ja asioihin ymmärtäen suhtautuvat ihmiset, jotka kykenevät kriittisesti ja laaja-alaisesti toimimaan yhteiskunnassa, Seppä selvittää.

Perinteisesti opiskelija on ollut se, joka istuu hiljaa ja kirjaa ylös sen, mitä kulloinkin pitää, kun opettaja puhuu ja touhuaa. Nyt tilanne on kääntymässä päinvastaiseksi: opettaja on suhteellisen hiljaa ja opiskelijat touhuavat. Opettajan on kuitenkin tiedettävä koko ajan missä mennään ja hänen on hallittava koko opetustilanne. Kyse on isosta opetuskulttuurisesta muutoksesta sekä opettajien että opiskelijoiden kohdalla, kun opettajan rooli on muuttunut tiedon jakajasta oppimisen mahdollistajaksi.

- Jos laatujärjestelmä jää vain pakolla tuotetuksi paperiksi, siitä ei ole suurtakaan hyötyä yksikölle: sen täytyy todentua käytännössä ja käytäntöjen kautta, Tarja Seppä korostaa.

-Kun asiat ylipäätään ovat monimutkaistuneet, niin perinteinen käsitys opettajasta tiedon jakajana ei ole paras mahdollinen. Maailman moninaisuuden haltuun ottamisessa opiskelijan täytyy itse olla aktiivinen. Toiset opettajat ja opiskelijat ovat halukkaampia uuteen toimintakulttuuriin kuin toiset, mikä on aivan luonnollista. Laitosten opetustoimintaan liittyvä kulttuurinen muutos on vastaavasti hidas ja moninainen prosessi, joka saattaa edellyttää opettajilta myös oman toiminnan perusteiden ja tavoitteiden pohdintaa. Kansainvälistymisen vaatimus, jota Bolognan prosessi tarkoittaa, antaa tälle lisäaiheen.

Opetukseen liittyvän oman toiminnan perusteiden miettiminen voidaan kokea raskauttavana lisätyönä, mutta se saattaa lopulta olla myös palkitsevaa ja se voi tuottaa uusia mahdollisuuksia opetuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Uuden toimintakulttuurin omaksuminen on Sepän mielestä toivottavaa oppimisen edellytysten takaamiseksi muuttuneessa ja muuttuvassa toimintaympäristössä.

Teksti: Mia Hemming
Kuvat: Jyrki Luukkonen