Tiedeyhteisö norsunluutornissaan
Ulkomaisiin tieteellisiin
aikakauslehtiin
jätetään vuosi vuodelta
yhä enemmän
artikkelitarjouksia, ja
arviointeja saa odottaa pitkään. Myös
toimittajat, toimituskuntien jäsenet
ja käsikirjoitusten arvioijat ovat huomanneet
tarjonnan runsastuneen.
Erityisen paljon kirjoituksia lähetetään
Aasiasta. Suomalaiset tutkijat
eivät tosiaankaan ole ainoita, joilla on
kansainvälisen julkaisemisen vaatimus
niskassaan. Maailman tutkimusorganisaatiot
tuottavat yhä enemmän
tietoa. Kun kaikki kirivät julkaisutahtiaan,
julkaisujen yhteismäärä kasvaa.
Suomen osuus siitä tulee kutistumaan,
vaikka kuinka ponnistelisimme.
Epäeettiset kustannusmarkkinat
ovat tajunneet mahdollisuutensa.
Saamme uusilta saalistavilta (predatory)
open access -lehdiltä sähköpostiviestejä
päivittäin. Niiden tunnistaminen
ei ole helppoa aloittavalle eikä
aina kokeneellekaan kirjoittajalle,
sillä luotettavuuden varmistaminen
vaatii vaivannäköä. Emme välttämättä
pääse selville tekaistuista toimituskunnista,
vertaisarvioinnin näennäisyydestä,
maksuproblematiikasta tai
avoimen saatavuuden ja digiarkiston
puutteista. Onneksi on jo olemassa
saalistavien lehtien tunnistamiseen
omistautuneita tutkijayhteisöjä.
Tieteellisten lehtien laadunarviointiin
meillä on tunnetut työkalumme.
Thomson Reuters ja Scopus ovat
julkaisu- ja viittaustietokantoja, joihin
kuuluvia lehtiä olemme tottuneet
pitämään luotettavina. Mutta nämä
toimijat ovat kuitenkin suuryrityksiä,
joita ohjaavat kaupalliset intressit.
Niinpä ne ovat vuosien varrella
hyväksyneet luetteloihinsa kevyempääkin
materiaalia. Viittausindeksointipalvelut
ovat myös kalliita, eikä
pienillä mutta tieteellisesti kunnianhimoisilla
kustantajilla ole välttämättä
varaa ostaa niitä. Lehtien laadunarviointiin
tuo epäluotettavuutta vielä
se, että viittauksiin perustuva indeksointi
ei tunnista kaikkien alojen julkaisuja
yhtä hyvin.
Aika näyttää, miten oma Julkaisufoorumimme
sopii laadun arviointiin ja
yliopistojen uuteen rahoitusmalliin.
Foorumi on tiedeyhteisön itsensä rakentama.
Siitä saadaan uskottava,
kunhan pidetään huoli paneelien jäsenten
vaihtuvuudesta ja heidän yhteydenpidostaan
edustamiinsa tieteenaloihin.
Suomessa käyty laadunarviointikeskustelu
on unohtanut vanhan hyvän
ydinkysymyksen: miksi yliopistot
tukevat kaupallisia ulkomaisia kustantajia?
Julkisin varoin tehdyn tutkimuksen
tulosten tulisi olla vapaasti
saatavilla. Meidän sietäisi kritisoida
suomalaisten tutkimusorganisaatioiden
ja ulkomaisten suurkustantajien
symbioosia. Me yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa tuotamme tiedon, kirjoitamme
siitä, vertaisarvioimme sen
ja lopuksi ostamme sen takaisin käyttöömme
kalliilla hinnalla. Vahvaa vastarintaa
onkin noussut sekä yhdysvaltalaisissa
että brittiläisissä yliopistoissa.
Esimerkiksi Harvardin yliopisto on
rohkaissut tutkijoitaan julkaisemaan
avoimissa lehdissä, koska lehtimaksut
ovat nousseet kohtuuttomiksi.
Yliopistojen yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen
tärkeä muoto on näihin
päiviin asti ollut tutkijoiden kirjoittaminen
ammattiyhteisöille ja suurelle
yleisölle. Kyllä vuorovaikutus
kapeutuu,
jos emme enää
kirjoita kotimaisilla
kielillä. Vain todelliset
vastarannan
kiisket keskuudessamme
suunnittelevat
kotimaisiin
ammatillisiin tai
yleistajuisiin lehtiin
kirjoittamista saati
oppikirjan laatimista.
Sellainen ei tosiaankaan
kuulu yliopistojen
rahoituskriteereihin.
Yliopistossa tehdään siis tiedettä.
Tiedeyhteisön jäsenet kirjoittavat
toisilleen ulkomaisissa lehdissä, joita
muut kansalaiset eivät saa käsiinsä.
Pakotetaanko tiedeyhteisö norsunluutorniin?
Maarit Valo
puheenjohtaja, professoriliitto
maarit.valo@jyu.fi
- Painetussa lehdessä sivu 2
|