ACATIIMI 3/13 tulosta | sulje ikkuna

Tiedeyhteisö norsunluutornissaan

Ulkomaisiin tieteellisiin aikakauslehtiin jätetään vuosi vuodelta yhä enemmän artikkelitarjouksia, ja arviointeja saa odottaa pitkään. Myös toimittajat, toimituskuntien jäsenet ja käsikirjoitusten arvioijat ovat huomanneet tarjonnan runsastuneen. Erityisen paljon kirjoituksia lähetetään Aasiasta. Suomalaiset tutkijat eivät tosiaankaan ole ainoita, joilla on kansainvälisen julkaisemisen vaatimus niskassaan. Maailman tutkimusorganisaatiot tuottavat yhä enemmän tietoa. Kun kaikki kirivät julkaisutahtiaan, julkaisujen yhteismäärä kasvaa. Suomen osuus siitä tulee kutistumaan, vaikka kuinka ponnistelisimme.

Epäeettiset kustannusmarkkinat ovat tajunneet mahdollisuutensa. Saamme uusilta saalistavilta (predatory) open access -lehdiltä sähköpostiviestejä päivittäin. Niiden tunnistaminen ei ole helppoa aloittavalle eikä aina kokeneellekaan kirjoittajalle, sillä luotettavuuden varmistaminen vaatii vaivannäköä. Emme välttämättä pääse selville tekaistuista toimituskunnista, vertaisarvioinnin näennäisyydestä, maksuproblematiikasta tai avoimen saatavuuden ja digiarkiston puutteista. Onneksi on jo olemassa saalistavien lehtien tunnistamiseen omistautuneita tutkijayhteisöjä.

Tieteellisten lehtien laadunarviointiin meillä on tunnetut työkalumme. Thomson Reuters ja Scopus ovat julkaisu- ja viittaustietokantoja, joihin kuuluvia lehtiä olemme tottuneet pitämään luotettavina. Mutta nämä toimijat ovat kuitenkin suuryrityksiä, joita ohjaavat kaupalliset intressit. Niinpä ne ovat vuosien varrella hyväksyneet luetteloihinsa kevyempääkin materiaalia. Viittausindeksointipalvelut ovat myös kalliita, eikä pienillä mutta tieteellisesti kunnianhimoisilla kustantajilla ole välttämättä varaa ostaa niitä. Lehtien laadunarviointiin tuo epäluotettavuutta vielä se, että viittauksiin perustuva indeksointi ei tunnista kaikkien alojen julkaisuja yhtä hyvin.

Aika näyttää, miten oma Julkaisufoorumimme sopii laadun arviointiin ja yliopistojen uuteen rahoitusmalliin. Foorumi on tiedeyhteisön itsensä rakentama. Siitä saadaan uskottava, kunhan pidetään huoli paneelien jäsenten vaihtuvuudesta ja heidän yhteydenpidostaan edustamiinsa tieteenaloihin.

Suomessa käyty laadunarviointikeskustelu on unohtanut vanhan hyvän ydinkysymyksen: miksi yliopistot tukevat kaupallisia ulkomaisia kustantajia? Julkisin varoin tehdyn tutkimuksen tulosten tulisi olla vapaasti saatavilla. Meidän sietäisi kritisoida suomalaisten tutkimusorganisaatioiden ja ulkomaisten suurkustantajien symbioosia. Me yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa tuotamme tiedon, kirjoitamme siitä, vertaisarvioimme sen ja lopuksi ostamme sen takaisin käyttöömme kalliilla hinnalla. Vahvaa vastarintaa onkin noussut sekä yhdysvaltalaisissa että brittiläisissä yliopistoissa. Esimerkiksi Harvardin yliopisto on rohkaissut tutkijoitaan julkaisemaan avoimissa lehdissä, koska lehtimaksut ovat nousseet kohtuuttomiksi.

Yliopistojen yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tärkeä muoto on näihin päiviin asti ollut tutkijoiden kirjoittaminen ammattiyhteisöille ja suurelle yleisölle. Kyllä vuorovaikutus kapeutuu, jos emme enää kirjoita kotimaisilla kielillä. Vain todelliset vastarannan kiisket keskuudessamme suunnittelevat kotimaisiin ammatillisiin tai yleistajuisiin lehtiin kirjoittamista saati oppikirjan laatimista. Sellainen ei tosiaankaan kuulu yliopistojen rahoituskriteereihin.

Yliopistossa tehdään siis tiedettä. Tiedeyhteisön jäsenet kirjoittavat toisilleen ulkomaisissa lehdissä, joita muut kansalaiset eivät saa käsiinsä. Pakotetaanko tiedeyhteisö norsunluutorniin?

Maarit Valo
puheenjohtaja,
professoriliitto
maarit.valo@jyu.fi

  • Painetussa lehdessä sivu 2

ACATIIMI 3/13 tulosta | sulje ikkuna