Keskustelua
"Enää ei tule mieleen avointa foorumia, missä työntekijät, mutta myös johtajat ja
dekaanit voisivat ruotia työyhteisön nykymenoa, vieläpä kriittisesti", Tapani Kaakkuriniemi
ja Seppo Sainio muistelevat säästöjen takia kuopattua Yliopistolaista.
Yliopistolaisen muistolle
Helsingin yliopiston palvelijoille tutuksi tullut henkilöstölehti
Yliopistolainen lakkautettiin tammikuussa
2013. Lehden toimitusneuvostolle tuli ilmoitus, että
tämä oli nyt tässä.
Yliopistolainen syntyi vuonna takki ja nappi, ja se
kasvoi tärkeään tehtäväänsä viimeistään 1990-luvulla.
Ei se mikään kansallinen trendsetter ollut, mutta
jälkeenpäin ajatellen oli upeaa aikaa se, kun henkilöstöllä
— “yliopiston tärkeimmällä voimavaralla” — oli
äänikanava.
On kanssaihmisiä, joiden mielestä Yliopistolainen
ei olekaan kuollut, vaan Elviksen tapaan elää edelleen
keskellämme. Se ilmestyy jatkossa neljästi vuodessa
Yliopisto-lehden kampusliitteenä. Kuin varjona entisestään.
Monelta taisikin jäädä huomaamatta tiedelehden
välissä ollut laiha lehdykkä, josta henkilöstön
ääni oli jo kadonnut.
Yliopistolainen ei ole urallaan kaihtanut vaikeitakaan kysymyksiä,
ei edes perimmäisiä. Vuonna 1995 väiteltiin
perusteellisesti kirkosta ja papin tehtävästä: tuleeko
hänen kertoa, mikä on oikein ja mikä väärin?
Ahkerimmillaan ystävämme Yliopistolainen oli
vuonna 1998, jolloin sitä julkaistiin peräti 12 numeroa.
Varttunut tutkija yllytti naisia reservistä tutkijoiden
eturiviin, mutta nuoremmat naistutkijat kertoivat
törmäävänsä usein lasikattoon. Psykologi kertoi
yliopistoväen mielenterveysongelmista ja katsoi, että
yliopiston tehtävä on luoda turvallinen oppimisympäristö,
”sellainen jossa virheet ja erheet sallitaan” –
oli hyvä että senkin saattoi sanoa ääneen.
Klaus Helkama muisteli vuonna 1993 esitettyä
tunnusta “melius, humanius, efficacius” ja pohti,
onko laadusta, inhimillisyydestä ja tehokkuudesta
jäänyt jäljelle vain tehokkuus. Nyt ei enää tule mieleen
avointa foorumia, missä työntekijät, mutta myös
johtajat ja dekaanit voisivat ruotia työyhteisön nykymenoa,
vieläpä kriittisesti.
Viimeisinä aikoina lehdessä debatoitiin yliopiston
päätöksistä, henkilöstöpolitiikasta ja työskentelyolosuhteista.
Lehti ilmestyi loppuaikoina kuusi kertaa
vuodessa, sen sivut olivat isoja ja niille mahtui tekstiä
ja kuvaa. Eri henkilöstöryhmien työn tunnetuksi tekemisellä
oli tärkeä rooli työyhteisön rakentumisessa.
Tämä teki strategian näkyväksi — mehän soudamme
samaa venettä samaan suuntaan. Jokainen työntekijä
vaikuttaa omassa roolissaan kokonaisuuden hyväksi.
Monet päätökset tulivat ymmärrettäviksi, kun
niiden taustoja avattiin. Eikä demokratiassa haitannut
sekään, että päätösten todellisista seurauksista
laitoksissa ja yksiköissä saatiin avointa, suodattamatonta
tietoa yliopiston työn tekijöiden näkökulmasta.
Sitä saivat kaikki.
Omassa Radio Jerevanissamme sai purppaista ajankohtaisesta
asiasta virallisten keskustelu- ja päätöselinten
ohitse. Se toi sisäiseen keskusteluun väriä ja diversiteettiä.
Missä väitellään nyt?
Parhaimmillaan yliopistot profiloituvat kriittisinä
keskustelijoina yhteiskunnassa. Yhteiskunnan
demokraattisten äänikanavien tulisi ylettyä myös
yliopiston sisälle. Henkilöstön olisi voitava myös vaikuttaa
päätöksentekoon omista vaikuttamismahdollisuuksistaan
ja äänikanavistaan — tässähän se yhteistoiminnan
perusta lyhyesti sanottuna on.
Yliopistolainen yhdisti työnantajan intressiä työntekijöiden
arkeen ja loi hyvää yhteisöllisyyttä. Ja se
teki sen reilusti. Nyt, kun päätöksenteon suunta on
top-down, foorumi dialogille olisi entistä tärkeämpi.
Mutta missä?
Puske vahvaa vihreää ruohoa, Yliopistolainen!
Pääluottamusmies Tapani Kaakkuriniemi
Pääluottamusmies Seppo Sainio
Kirjoittajat peukuttavat keskustelevaa demokratiaa
- Painetussa lehdessä sivu 38
|