Sivutoimet ja työsopimuslaki
Työsopimussuhteisella työntekijällä ei ole
velvollisuutta ilmoittaa sivutoimesta tai
pyytää sivutoimeen lupaa työnantajalta.
Vuoteen 2010 saakka yliopistoilla työskenneltiin
sekä virka- että työsuhteissa. Vuoden 2010 jälkeen
kaikki työntekijät siirtyivät työsuhteisiin. Tämän
myötä yliopistoilla siirryttiin myös kokonaan pois
virkamieslain piiristä työsopimuslain piiriin. Ne liiton
jäsenet, jotka edelleen työskentelevät esimerkiksi
tutkimuslaitoksissa virkasuhteisina, ovat edelleen
virkamieslain piirissä. Virkamieslaissa ja työsopimuslaissa
on paljon samankaltaisia säännöksiä,
mutta niissä on myös paljon eroja. Esimerkkinä tästä
sivutoimet; virkamieslaissa on edellytetty virkamieheltä
sivutoimiluvan hankkimista ja ilmoitusta sivutoimesta.
Työsopimuslaissa sen sijaan ei ole säännöksiä sivutoimen
luvanvaraisuudesta tai ilmoittamisvelvollisuudesta.
Työsopimussuhteisella työntekijällä ei siis
ole velvollisuutta ilmoittaa sivutoimesta tai pyytää
sivutoimeen lupaa työnantajalta.
Molempiin lakeihin sisältyvät kuitenkin samankaltaiset
työnantajan toiminnan kanssa kilpailevan
toiminnan kiellot ja nk. lojaliteettivelvollisuus, jonka
perusteella osaa sivutoimista voidaan etenkin laajuutensa
vuoksi pitää työsuhteen kannalta juridisesti ongelmallisina.
Käsittelen kirjoituksessani pääasiassa sivutoimiasian
nykytilaa yliopistoissa työskentelevien kannalta,
eli työsopimuslain määräyksiä. Käsittelen tässä
myös lyhyesti virkamieslain 18 § vertailun vuoksi.
Virkamieslaki vs. työsopimuslain 3 luku,
työntekijän velvollisuudet
Työsopimuslaissa ei siis ole mitään sivutoimilupaa
tai -ilmoitusta koskevia määräyksiä. Sen sijaan
Virkamieslain 18 § mukaan virkamies ei saa ottaa
vastaan eikä pitää sivutointa, joka edellyttää työajan
käyttämistä sivutoimeen kuuluvien tehtävien
hoitamiseen ellei asianomainen viranomainen hakemuksesta
myönnä hänelle siihen lupaa. Sivutoimilupa
voidaan antaa myös määräajaksi ja rajoitettuna.
Sivutoimilupa voidaan peruuttaa, kun siihen
on syytä.
Harkittaessa sivutoimiluvan myöntämistä on
otettava huomioon, että virkamies ei saa sivutoimen
vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei
myöskään saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen
tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän
asianmukaista hoitamista taikka kilpailevana toimintana
ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa. Muusta
kuin 1 momentissa (työajan käyttäminen sivutoimeen)
tarkoitetusta sivutoimesta virkamiehen on
tehtävä ilmoitus asianomaiselle viranomaiselle. Viranomainen
voi kieltää tällaisen sivutoimen vastaanottamisen
ja pitämisen virkamieslaissa säädetyillä
perusteilla. Sivutoimella tarkoitetaan virkamieslaissa
virkaa sekä palkattua työtä ja tehtävää, joista virkamiehellä
on oikeus kieltäytyä, samoin kuin ammattia,
elinkeinoa ja liikettä.
Virkamieslain mukaan sivutoimelle on siis saatava
lupa, mikäli sen hoitaminen edellyttää työajan käyttämistä
ja mikäli ei, on siitä kuitenkin aina ilmoitettava
työnantajalle.
Työsopimuslain mukainen
lojaliteettivelvoite
Työsopimuslaissa sen sijaan ei siis ole mitään mainintaa
sivutoimesta, sen luvanvaraisuudesta tai edes
minkäänlaisesta sivutoimen ilmoittamisvelvollisuudesta
työnantajalle. Työsopimuslaissa on kuitenkin
määrätty, että työntekijän on toiminnassaan vältettävä
kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan
olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan
menettelyn kanssa. Työsopimuslain perusteella työntekijän
tulee välttyä toiminnalta, joka haittaa päätoimen
hoitamista.
Kilpailevan toiminnan lisäksi myös esimerkiksi
sivutoimen laajuus (kuten viikoittainen tuntimäärä)
voi olla ongelmallinen työntekijän velvoitteiden
ja päätoimen asianmukaisen hoitamisen kannalta.
Lähtökohtana työsopimuslain (ja myös virkamieslain)
perusteella on, että työntekijä ei voi hoitaa sivutointaan
(päätoimensa) työajalla. Eri asia tietenkin on, jos
tästä on työnantajan kanssa erikseen sovittu. Työntekijän
tulee siis luonnollisestikin käyttää työaikansa
työtehtäviensä hoitamiseen.
Mikäli sivutoimen osuus on niin suuri, että sitä ei
voida tehdä pelkästään iltaisin ja viikonloppuisin (eli
työntekijän vapaa-ajalla) tai jos sivutoimen hoitaminen
edellyttää työn tekemistä päätoimen työaikana
esimerkiksi nk. ”toimistotyöaikana”, voi työnantaja
kyseenalaistaa sen, pystyykö työntekijä hoitamaan
sivutoimensa työajan ulkopuolella. Mutta mikäli sivutoimen
osuus on vähäinen, esimerkiksi vain 10-
30 % normaalista työajasta (käytännössä siis joitakin
tunteja), ei työn määrää voida pitää niin suurena, että
työntekijän ei voitaisi katsoa kohtuudella selviytyvän
siitä pelkästään vapaa-ajallaan. Silloin kun kysymys
on 50%+ viikkotyötunneista päätoimen lisäksi, voi
olla ongelmallista näyttää, että työ tulee tosiasiallisesti
tehdyksi vapaa-ajalla. Tämä on kuitenkin paljolti
riippuvaista työntekijän sivutoimen ja päätoimen
työn luonteesta.
Yliopistoilla tutkimus- ja opetushenkilöstöllä
pääosin noudatettava kokonaistyöaika tarjoaa työntekijälle
lähtökohtaisesti melko joustavan mahdollisuuden
sivutoimen hoitamiseen. Kokonaistyöajan
puitteissa työskentelevällä työntekijällä on erittäin suuri harkintavalta itse päättää koska ja missä hän
päätointaan hoitaa, vaikka toki esimerkiksi opetus ja
pakolliset kokoukset ym. ohjaavat ja rajoittavat tätä
vapautta jonkin verran. Koska kokonaistyöaika ei ole
tiettyyn päivittäiseen työaikaan sidottua, ei käytännössä
voida vetää tarkkaa rajaa sille, koska päätointa
on hoidettava. Tällä perusteella myös sivutointa voitaneen
hoitaa melko joustavasti myös ”perinteisen
työpäivän” aikana lojaliteettivelvoitteen rikkoutumatta,
koska kokonaistyöajassa tarkastellaan työsuunnitelman
toteutumista, ei niinkään päivittäistä
työskentelyä.
Työsopimuslain kilpailevan
toiminnan kielto
Työsopimuslain mukaan työntekijä ei myöskään saa
tehdä toiselle sellaista työtä tai harjoittaa sellaista toimintaa,
joka huomioon ottaen työn luonne ja työntekijän
asema, ilmeisesti vahingoittaa hänen työnantajaansa,
työsuhteissa noudatettavan hyvän tavan
vastaisena kilpailutekona. Työntekijä ei saa työsuhteen
kestäessä ryhtyä kilpailevan toiminnan valmistelemiseksi
sellaisiin toimenpiteisiin, joita ei voida
pitää hyväksyttävinä edellä mainittu huomioiden.
Työnantaja, joka ottaa työhön henkilön, jonka tietää
olevan edellä mainitun perusteella estynyt ryhtymästä
työhön, vastaa työntekijän ohella aikaisemmalle
työnantajalle aiheutuneesta vahingosta. Työntekijä
ei myöskään saa työsuhteen kestäessä käyttää hyödykseen
tai ilmaista muille työnantajan ammatti- ja
liikesalaisuuksia ja jos työntekijä on saanut tiedot oikeudettomasti,
kielto jatkuu myös työsuhteen päättymisen
jälkeen.
Sekä virkamieslain, että myös työsopimuslain
mukaan kilpaileva toiminta työnantajan kanssa on
siis kielletty, mikäli se ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa.
Vaikka työntekijän ei tarvitse pyytää työnantajaltaan
lupaa sivutoimen vastaanottamiselle eikä edes
ilmoittaa siitä työnantajalle, on työntekijän kuitenkin
aina itse arvioitava tilanne ja huolehdittava siitä,
ettei sivutoimi haittaa päätoimen hoitamista tai
kilpaile työnantajan toiminnan kanssa aiheuttaen
työnantajalle vahinkoa. Huomattavaa kuitenkin on,
että kilpaileva toiminta on kiellettyä vain, mikäli se
voi ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa. Työntekijän
tekemää ammattinsa mukaista työtä ei pidetä kiellettynä
kilpailutekona, mikäli työnantaja on hyväksynyt
kyseisen toiminnan joko työsopimusta tehtäessä tai
myöhemmin.
Usein voi silti olla kohteliasta ilmoittaa työnantajalle
sivutoimesta, etenkin jos se liittyy jotenkin
työnantajan toimialaan. Silloin kun työntekijä on
ryhtymässä sellaiseen toimintaan, jota voitaisiin pitää
kiellettynä kilpailutekona, kannattaa asiasta ilmoittaa
työnantajalle ja pyytää toimintaan suostumus.
Suostumus sitoo työnantajaa. Työntekijä saa kuitenkin
vapaasti harjoittaa ammattiaan omissa nimissään
tai toisessa työsuhteessa, mikäli tästä ei aiheudu
työnantajalle vahinkoa. Työsopimuslain mukainen
kilpailevan toiminnan kielto ei myöskään velvoita
työntekijää enää työsuhteen päätyttyä, ellei siitä ole
erikseen työsopimuksessa sovittu työnantajan toimintaan
tai työsuhteeseen liittyvästä erityisen painavasta
syystä.
Työnantajilla, kuten yliopistoilla ei ole työsopimuslain
nojalla oikeutta kieltää sivutoimen vastaanottamista,
kuten aikaisemmin virkamieslain perusteella
oli mahdollista. Työnantaja voi toki direktiovaltansa
puitteissa kieltää työntekijää käyttämästä
työaikaansa sivutoimen hoitamiseen. Kokonaistyöajassa
työskentelevien osalta voidaan kuitenkin hyvin
rajoitetusti kieltää sivutoimen hoitamista ”työajalla”
sillä kokonaistyöaikaan ei käsitteenä kuulu
mitään tiettyä päivittäistä työaikaa. Luonnollisestikaan
sivutoimen hoitaminen ei saa haitata esimerkiksi
opetusta.
On myös huomattava, että yliopistolla tai työnantajilla
ylipäätänsäkään ei ole minkäänlaista oikeutta
tai perustetta vaatia työntekijää vähentämään
päätointaan esimerkiksi prosentuaalisesti sivutointa
vastaavalla määrällä. (Tällöinhän ei enää varsinaisesti
olisi edes kysymys päätoimesta ja sivutoimesta, vaan
kahdesta yhteen sovitetusta päätoimesta.) Valitettavasti
Tieteentekijöiden liittoon on tullut tietoja pyrkimyksistä,
joissa päätoimea on vaadittu työnantajan
taholta pienennettäväksi sivutointa vastaavalla määrällä.
Tällaiseen ei tietenkään pidä suostua ja tilanne
voi pahimmillaan johtaa siihen, että työntekijä joutuu
tekemään alhaisemmalla palkalla kaikki aikaisemmat
työtehtävänsä. Vaarana olisi, että työtehtävät eivät
tosiasiallisesti edes vähenisi, mutta palkka kylläkin
alenisi. Tällainen menettely ei missään nimessä ole
hyväksyttävää, eikä työntekijän tule suostua päätoimisen
työsuhteensa pienentämiseen.
teksti Mia Weckman
lakimies, Tieteentekijöiden liitto
- Painetussa lehdessä sivu 36
|