3/16

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Muistiinmerkintöjä: yksilöllisesti, paperille tai pilveen

    Kuolinsyyn merkitseminen kuului vuosisatojen ajan papeille, sen jälkeen lääketieteen edustajille. Kovin tarkkoja eivät aina olleet lääkäritkään. Muistiinpanoja luultavasti jokainen tutkija tekee, niiden luonteen sanelevat henkilökohtaiset mieltymykset ja tekniset rajat.

    Molekyylilääketieteen instituutin FIMM:n johtajalla Jaakko Kapriolla on suvussa myös muita lääketieteen harjoittajia. Kun aikaisemmin kirkonkirjat olivat ainoa merkittävä tapa kerryttää lääketieteellisiä aineistoja, niiden merkitys ymmärrettiin yleensä hyvin. Ennen toista maailmansotaa kerrotaan kunnanlääkäristä, joka toistuvasti merkitsi kuolinsyyksi "äkkikuolema". Tuohon aikaan kollega läänintasolla, eli Kaprion isä oli se, jonka yhtenä tehtävänä oli tarkistaa kuolinsyytiedot.

    Äkkikuoleman merkitsemiseen tottunut kunnanlääkäri perusteli valintaansa sillä, että henkilö oli hetki sitten täysin voimissaan ja hetkeä myöhemmin kuollut, joten oli tapahtunut äkkikuolema.

    Vaikka kirkonkirjojen läpi käyminen tuntuu taakse jääneeltä lääketieteen tavalta kerätä aineistoa, niin Kaprio muistaa kansanterveystieteen tutkijana uransa alkuvaiheesta, jolloin kuolintodistuksia käytettiin. Kopiot haettiin Tilastokeskuksesta.

    Kirkonkirjojen kuolintiedoista tutkijoille selviää edelleen väestötieteeseen liittyviä keskeisiä tekijöitä. Niistä näkyvät nälkävuodet, jotka viimeksi koettelivat Suomea 1880-luvulla. Suuret muutot 1800-luvun lopussa olivat leveämmän leivän etsimistä. Varsinkin Yhdysvallat, Kanada ja Australia olivat houkuttelevia.

    Enemmän vuosia, merkittäviä keksintöjä

    1900-luku oli merkittävien lääketieteen keksintöjen aikaa. Eliniän kasvu viime vuosikymmeninä on siitä selkeä merkki. Antibiootit, verenpainelääkkeet, sekä modernit psyykenlääkkeet ovat esimerkkejä kehityksestä.

    FIMM Helsingissä on askel lääketieteen uusimpaan tutkimukseen. Päivi Laiho vastaa Meilahden biopankkitoiminnasta. Hän on väitellyt syöpäbiologiasta, paksusuolen syövän periytymisestä. Työhuone löytyy monimutkaisesti laboratoriohuoneiden takaa. Varsinainen työ on THL:ssä, jonka biopankkitoiminnasta hän vastaa.

    Syöpätutkimuksen puheeksi ottaminen vetää myös asiaan keskittyneet tutkijat vakaviksi. On edistytty isoin harppauksin. Moni asia on auki. Yksi on miesten eturauhassyöpä. Vaikka melkein kaikki miehet jossain vaiheessa elämäänsä saavat jotakin tähän viittaavaa, on edelleen arvoitus, miksi osa syövistä ei lähde liikkeelle tekemään suurempaa tuhoa ja miksi osa koituu miesten kohtaloksi. Naisten rintasyövistä suurin osa jää paikallisiksi, mutta osa on ehtinyt lähettää etäispesäkkeitä ennen kuin se huomataan.

    Työ syövän voittamiseksi etenee, menetelmät ja tietotekniikka kehittyvät. Laiho muistaa, kuinka 1990-luvun alussa työskenneltiin tietoteknisesti korppujen kanssa ja siirrettävä määrä tietoa oli pieni siivu. Nyt ei riitä tehokas tietokone pöydällä ja iso muistitikku, vaan Meilahdessa käännytään isompien koneiden ja tämän alueen asiantuntijoiden puoleen.

    Aika muuttuu, muistiinpanot muuttuvat

    Jokainen tutkija kerää eri tavalla aineistoja ja tekee muistiinpanoja niistä. FIMM:n johtaja Jaakko Kaprio on pitkän uransa aikana elänyt alkuvaiheen, jolloin kirjastoon mentiin muistiinpanovälineet mukana ja kopioiminen oli harvinaista.

    - Nyttemmin muistiinpanot tehdään sähköisessä muodossa ja työryhmät tallentavat usein yhteiset aineistonsa pilvipalveluihin.

    - Muistinpanoja ideointikokouksista ja tutkimusprotokollan teko, siitä erilaiset hakemusasiakirjat syntyvät (esimerkiksi eettinen). Muistiinpanotyyppejä on monenlaisia. Aineiston keräämiseen liittyy monta erilaista paperista ja/tai sähköistä asiakirjaa. Monesti tutkimustiedot siirtyvät tietokantaan. Sen pohjalta muodostetaan analyysitiedosto, analyysiajojen kirjanpito ja tulosten siirto julkaisun taulukoiksi ja tulososaan. Sitten tulee käsikirjoitusten eri versioiden hallinta. Erikseen on myös esimerkiksi julkaisemiseen liittyvä kirjeenvaihto tieteellisen lehden kanssa.

    Miten muistiinpanot ovat muuttuneet ajan kuluessa?

    - 1970-luvulla kaikki oli paperilla. 1980-luvulla kopioiden ottaminen yleistyi, samoin ensimmäiset omat tietokoneet. Nyt pyritään paperista kokonaan eroon. Varmuuskopioita on syytä aina tehdä. Nykyisin voi päästä omiin tekstitiedostoihin helposti, turhia kopioita eri laitteilla ei tarvita samalla tavalla kuin aiemmin.

    Teksti Tiina Huokuna

    • Painetussa lehdessä sivu 32