4/08

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

    - Tietovuotoa tapahtuu, koska akateemisesti koulutettujen suomalaisten on helppo löytää kiinnostavampia vaihtoehtoja muualta. Uramahdollisuudet Suomen yliopistoissa ovat rajalliset kaikille, niin suomalaisille kuin siirtolaistaustaisille. Ongelmana on hyvin suunniteltujen urapolkujen puute, David Hoffman toteaa.

     

    Ymmärrystä akateemiseen liikkuvuuteen

    Tutkija, YTT David Hoffman on huolissaan suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudennäkymistä. Väestötiede on puhdasta matematiikkaa, mutta kaikkialla Suomessa ei ole vielä opittu edes peruslaskuja.

    Kun David Hoffman tuli Suomeen 1990-luvun alussa, hänellä oli jo kokemusta kansainvälisen opiskelijan arjesta. Hoffman oli seurannut kotimaassaan Yhdysvalloissa vierestä, kuinka hänen suomalainen vaimonsa selviytyi Alaskan yliopiston ensimmäisten ulkomaisten opiskelijoiden joukossa. Kansainvälisiin opiskelijoihin tottumaton henkilökunta ei aina osannut heitä opastaa. Jyväskylään muuttaessaan Hoffman sai huomata, että kaikki ei ollutkaan niin vaikeaa.

    - Suomessa oltiin valmistauduttu paremmin vastaanottamaan kansainvälisiä opiskelijoita. Jyväskylän yliopiston kansainvälisten palveluiden henkilökunta oli oikein ammattitaitoista, Hoffman muistelee.

    Suomeen Hoffman päätyi surullisten sattumien kautta. Hänen poliisinuransa katkesi vakavaan onnettomuuteen ja uudelleenkoulutus oli väistämättä edessä.

    - Päätimme vaimoni kanssa muuttaa Suomeen opiskelemaan, koska täällä ei ollut opintomaksuja. Tarkoitus oli palata takaisin Yhdysvaltoihin tutkinnot mukanamme. Samalla matkalla olemme edelleen, Hoffman naurahtaa.

    Hoffman on tutkinut akateemista liikkuvuutta ja myös hänen väitöskirjansa “Akateemisten siirtolaisten uramahdollisuudet suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä: dynamiikkaa ja uusia näkökulmia” käsittelee aihetta. Tutkimukselle on tilausta, sillä akateemisten siirtolaisten Suomeen jääminen on tulevaisuudessa aina vain tärkeämpää.

    - Ketään ei voi tietenkään pakottaa jäämään tänne, mutta Suomen väestö vanhenee ja ikäryhmät pienenevät. Tämä on vain matematiikkaa ja väistämättä jossain vaiheessa tarvitaan työntekijöitä myös muualta, Hoffman pohtii.

    Kylmää, pimeää, hiljaista…

    Siirtolaiset kiinnostavat Hoffmania, koska monellakaan ei varsinaisesti ole syytä jäädä Suomeen. Kuitenkin Suomeen tullessaan moni ulkomaalainen yllättyy positiivisesti.

    - Moni pitää siitä elämänlaadusta, jonka Suomi tarjoaa. Ja täällä asiat eivät ole niin kuin suomalaiset joskus väittävät, Hoffman nauraa.

    Hoffman muistuttaa, että stereotypioihin uskovat monesti vain suomalaiset.

    - Puhutaan surkeasta säästä, pitkästä pimeästä talvesta ja hiljaisista ihmisistä. Samanlaisia kelejä on esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, mutta niistä ei vaan puhuta missään. Näitä asioita ei kannata mainostaa rekrytointivaiheessa. Uskon, että Suomen markkinointia voisi parantaa. Eivät ihmiset välitä säästä, silloin kun kaikki muu on kunnossa, Hoffman muistuttaa.

    Kaksi ääripäätä kaukana toisistaan

    Suomalainen yliopistojärjestelmä on Hoffmanin mukaan kokonaisuutena hyvällä mallilla. Keskustelua kansainvälistymisestä käydään, joskaan se ei aina sisällä keskustelua siirtolaisuudesta.

    - Esimerkiksi akateemista koulutusta koskevissa tilastoissa seurataan sukupuolta ja ikää, mutta siirtolaisia ei tilastollisesti katsoen ole olemassakaan, Hoffman toteaa.

    Hoffman esittelee väitöksessään kaksi akateemisen liikkuvuuden ääripäätä, jotka alun perin tunnistettiin Hoffmanin kollegoineen Bolognaprosessia varten tekemässä tutkimuksessa.

    Ensimmäisen tyypin yksiköt ovat oman alansa huipulla ja paljon edellä muita myös kansainvälisessä rekrytoinnissa.

    - Yksiköissä on siirtolaisia henkilöstön kaikilla alueilla, eivätkä professorit tai yksikön johtajat ole harvinaisuuksia. Akateemisia siirtolaisia on sekä vakituisissa viroissa että määräaikaisissa toimissa, joista vakituiseen asemaan nouseminen on mahdollista, Hoffman kertoo.

    Toisissa yksiköissä jopa siirtolaistaustaisten opiskelijoiden löytäminen voi olla vaikeaa. Näissä siirtolaisen sopeutuminen ei tule Hoffmanin mukaan olemaan helppoa ja hän kehottaisi häneltä asiaa kysyvien harkitsevan tarkasti.

    - Saan konferensseissa usein vastata kysymykseen, pitäisikö tulla työskentelemään Suomeen. Vastaukseeni vaikuttaa ala, jolle kysyjä on hakeutumassa. On vielä aloja, joissa kukaan ei ole “lyönyt itseään läpi”. Lisäksi on etnisiä ryhmiä, joita Suomen yliopistoista ei juuri löydy. Mikäli kysyjä tulee tällaisista lähtökohdista ja haluaisi hakeutua haastavan alan piiriin, kehottaisin miettimään tarkkaan muitakin vaihtoehtoja, Hoffman kertoo.

    Väitöskirjaan kootut siirtolaisten kokemukset yliopistourasta ovat mielenkiintoinen sekoitus sekä sydäntä särkeviä koettelemuksia että iloisia onnistumisia. Monissa haastatteluissa esiin nousevat molemmat puolet.

    - Pahimpia ovat tarinat, joissa haastateltava kertoo joutuvansa lähtemään Suomesta, vaikka haluaisi jäädä. Näissä tarinoissa elämänlaatu, perheen onnellisuus ja turvallisuus korostuvat puolina, joiden takia Suomeen haluttaisiin jäädä. Lähtöön ajaa kuitenkin se, että uran kannalta Suomeen ei kannata jäädä, Hoffman kertoo haastatteluistaan.

    Tulevaisuuden ongelmiin on puututtava nyt

    Erityisesti kasvatustieteisiin ja sosiaalialoille tarvittaisiin akateemisia siirtolaisia näyttämään esimerkkiä, joka johdattaisi myös siirtolaistaustaisia nuoria aloille.

    - Joidenkin on vaikea kuvitella etenevänsä suomalaisessa yhteiskunnassa, koska kukaan heidän taustoistaan tuleva ei ole niin aikaisemmin tehnyt. Olisi mahtavaa, että kaikki lapset voisivat haaveilla tulevansa professoreiksi, lehtoreiksi tai tutkijoiksi. Kaikille tämä ei ole mahdollista, koska on edelleen sellaisia etnisiä taustoja, joita ei yliopistosta löydy, Hoffman huomauttaa.

    Ura suomalaisessa yliopistossa voi jäädä haaveeksi myös huonojen uramahdollisuuksien takia.

    - Tietovuotoa tapahtuu, koska akateemisesti koulutettujen suomalaisten on helppo löytää kiinnostavampia vaihtoehtoja muualta. Uramahdollisuudet Suomen yliopistoissa ovat rajalliset kaikille, niin suomalaisille kuin siirtolaistaustaisille. Ongelmana on hyvin suunniteltujen urapolkujen puute, Hoffman toteaa.

    “The Career Potential of Migrant Scholars in Finnish Higher Education: Emerging Perspectives and Dynamics”. Väitöskirja on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research numerona 318, Jyväskylä 2007, ISSN: 0075-4625; 318; ISBN: 978-951-39-2956- 5. Sitä saa Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä, puh. (014) 260 3487, myynti@library.jyu.fi.

    DAVID HOFFMAN

    • syntynyt 1962 Bostonissa
    • naimisissa, pojat 8 ja 12 vuotta
    • Bachelor of Arts -tutkinto vuonna 1985 Alaskan yliopistossa, pääaineena oikeustieteet
    • työskenteli poliisina Alaskassa v. 1985-1992 • YTM Jyväskylän yliopisto 1996, pääaineena yhteiskuntapolitiikka
    • 1996-2000 koulutussuunnittelijana
    Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksella
    • vuodesta 2001 lähtien tutkimustehtävissä Jyväskylän yliopiston koulu tuksen tutkimuslaitoksessa
    • yhteiskuntatieteiden tohtori 2007, Jyväskylän yliopisto
    • vapaa-aika kuluu lasten kanssa
    • kesäisin harrastaa kalastusta ja metsissä samoilua


    Teksti: Talvikki Lehtolainen
    Kuvat: Matti Salmi