Yliopistotyö murroksessa

Edunvalvontatyö on aina ollut näköalapaikka. Yhä useammin edunvalvonnassa seurataan uudenlaisten yliopistopoliittisten avausten vaikutuksia työntekijöiden työnkuvaan ja uranäkymiin. Elämme yliopistouudistuksen jälkeistä murroksen aikaa.

Itsenäisyys toi yliopistoille mukanaan vastuun parantaa kilpailukykyään kansainvälisessä toimintaympäristössä muun muassa rahoituspohjaa monipuolistamalla. Henkilöstön uudet tehtävät liittyvätkin usein koulutusviennin ja maksullisen koulutuksen kehittämiseen, suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Valtioneuvoston koulutusvientistrategiassa (29.4.2010) todetaan, että Suomella on koulutusjärjestelmiin liittyvässä osaamisessa erinomainen maine. Samalla strategiassa todetaan, että tuotekehittelyyn ja markkinoille pääsyyn sisältyy myös riskejä, esimerkiksi suomalaisten toimijoiden maineen vahingoittuminen, mikäli laadun- ja vientihankkeiden hallinta on puutteellista. Henkilöstön irrottaminen kansallisista tehtävistäkään ei ole yksinkertaista, ainakaan ennen kuin viennistä alkaa tulla rahaa — ja tämä on toistaiseksi kysymysmerkki.

Tyypillinen tuotos suomalaiselle yliopistolle koulutusviennistä onkin ollut pikemminkin akateeminen kuin rahallinen: vaihtoyhteyden ja tutkimusyhteistyön syntyminen sekä oman asiantuntemuksen laajentuminen kehittämisyhteistyötä tekemällä.

Koulutusviennin keskeisiä käsitteitä ovat tuotteistaminen ja laadunvarmistusjärjestelmä. Ne ovat myös käsitteitä, joita henkilöstö vaistomaisesti kavahtaa. Mitä enemmän tietoa koulutuksen uusista avauksista saadaan suunnitteluvaiheessa, sitä vähemmän väristyksiä ne aiheuttavat. Eräs keskeinen uusien hankkeiden laaduntakuu onkin se, että toimintaa toteuttamaan saadaan motivoitunut henkilöstö. Se onnistuu, kun kehittämistyötä ja toteuttamista tekemään kutsutaan niistä aidosti kiinnostuneita opettajia ja tutkijoita. Halu ja motivaatio kehittää itseään, sekä monipuolistaa ja vaativoittaa omaa tehtävää, ovat hyviä porkkanoita. Uudenlaiset opetukselliset meriitit ja kansainvälisenä asiantuntijana toimiminen voivat omalta osaltaan antaa urakehityksellekin uutta puhtia.

Mitä paremmin yliopisto on huolehtinut henkilöstön osaamisen kehittämisestä, sitä varmemmin uudenlaisia hankkeita ylipäätään saadaan ja voidaan toteuttaa tuloksellisesti. Esimerkiksi opettajankoulutuslaitokseensa panostaneiden yliopistojen tuskin kannattaa harmitella näitä voimavarakohdennuksia. Saudi-Arabia on äskettäin ilmoittanut käyttävänsä koulutuksensa uudistamiseen lähes 140 miljardia euroa ja aikoo rakentaa tuhat uutta koulua. Yhtä lailla kiinnostavaa on pohtia ja ennustaa, millä aloilla seuraavat merkittävät näkymät avautuvat.

Henkilöstöä kiinnostaa yliopiston kehittäminen. Uusista avauksista hankitaan parhaillaan ensikokemuksia sekä toteuttajien että hankkeiden hallinnoijien parissa. Näiden kokemusten perusteella linjataan lähitulevaisuuden strategioita. Riittävä resursointi hankkeiden käynnistämiseen on tärkeää uuden avauksen onnistuneen toteuttamisen kannalta. Hankkeiden potentiaali ei välttämättä aukene, jos niihin osallistuu kiireinen ja kuormittunut henkilöstö.

Uusista avauksista kannattaa keskustella avoimesti sekä yliopistojen sisällä että kansallisesti. Henkilöstö tulee keskusteluun mukaan jo työnkuvansa muutosten vuoksi, mutta myös koulutuksen toteuttajan roolissa. Mikäli tarpeen olisi, he kyllä muistuttavat myös tutkinto-opiskelun ja laitosten perustutkimuksen resurssien turvaamisesta — se on yhtä lailla olennainen osa rahoituspohjan laajentamista ja kansainvälistymistä.

Seppo Sainio
puheenjohtaja,
Yliopistojen Opetusalan Liitto YLL

• Painetussa lehdessä sivu 2