Yliopistotyö murroksessa
Edunvalvontatyö on
aina ollut näköalapaikka.
Yhä useammin
edunvalvonnassa seurataan
uudenlaisten
yliopistopoliittisten avausten vaikutuksia
työntekijöiden työnkuvaan ja
uranäkymiin. Elämme yliopistouudistuksen
jälkeistä murroksen aikaa.
Itsenäisyys toi yliopistoille mukanaan
vastuun parantaa kilpailukykyään
kansainvälisessä toimintaympäristössä
muun muassa rahoituspohjaa
monipuolistamalla. Henkilöstön uudet
tehtävät liittyvätkin usein koulutusviennin
ja maksullisen koulutuksen
kehittämiseen, suunnitteluun ja
toteuttamiseen.
Valtioneuvoston koulutusvientistrategiassa
(29.4.2010) todetaan, että
Suomella on koulutusjärjestelmiin
liittyvässä osaamisessa erinomainen
maine. Samalla strategiassa todetaan,
että tuotekehittelyyn ja markkinoille
pääsyyn sisältyy myös riskejä, esimerkiksi
suomalaisten toimijoiden maineen
vahingoittuminen, mikäli laadun-
ja vientihankkeiden hallinta on
puutteellista. Henkilöstön irrottaminen
kansallisista tehtävistäkään ei ole
yksinkertaista, ainakaan ennen kuin
viennistä alkaa tulla rahaa — ja tämä
on toistaiseksi kysymysmerkki.
Tyypillinen tuotos suomalaiselle
yliopistolle koulutusviennistä onkin
ollut pikemminkin akateeminen
kuin rahallinen: vaihtoyhteyden ja
tutkimusyhteistyön syntyminen sekä
oman asiantuntemuksen laajentuminen
kehittämisyhteistyötä tekemällä.
Koulutusviennin keskeisiä käsitteitä
ovat tuotteistaminen ja laadunvarmistusjärjestelmä.
Ne ovat myös
käsitteitä, joita henkilöstö vaistomaisesti
kavahtaa. Mitä enemmän tietoa
koulutuksen uusista avauksista saadaan
suunnitteluvaiheessa, sitä vähemmän
väristyksiä ne aiheuttavat.
Eräs keskeinen uusien hankkeiden
laaduntakuu onkin se, että toimintaa
toteuttamaan saadaan motivoitunut
henkilöstö. Se onnistuu, kun kehittämistyötä
ja toteuttamista tekemään
kutsutaan niistä aidosti kiinnostuneita
opettajia ja tutkijoita. Halu ja motivaatio
kehittää itseään, sekä monipuolistaa
ja vaativoittaa omaa tehtävää,
ovat hyviä porkkanoita. Uudenlaiset
opetukselliset meriitit ja kansainvälisenä
asiantuntijana toimiminen voivat
omalta osaltaan antaa urakehityksellekin
uutta puhtia.
Mitä paremmin yliopisto on huolehtinut
henkilöstön osaamisen kehittämisestä,
sitä varmemmin uudenlaisia hankkeita
ylipäätään saadaan ja voidaan
toteuttaa tuloksellisesti. Esimerkiksi
opettajankoulutuslaitokseensa panostaneiden
yliopistojen tuskin kannattaa
harmitella näitä voimavarakohdennuksia.
Saudi-Arabia on äskettäin ilmoittanut
käyttävänsä koulutuksensa uudistamiseen lähes 140 miljardia euroa
ja aikoo rakentaa tuhat uutta koulua.
Yhtä lailla kiinnostavaa on pohtia
ja ennustaa, millä aloilla seuraavat
merkittävät näkymät avautuvat.
Henkilöstöä kiinnostaa yliopiston
kehittäminen. Uusista avauksista
hankitaan parhaillaan ensikokemuksia
sekä toteuttajien että hankkeiden hallinnoijien
parissa. Näiden kokemusten
perusteella linjataan
lähitulevaisuuden
strategioita. Riittävä
resursointi hankkeiden
käynnistämiseen
on tärkeää
uuden avauksen
onnistuneen toteuttamisen
kannalta.
Hankkeiden potentiaali
ei välttämättä
aukene, jos niihin osallistuu kiireinen
ja kuormittunut henkilöstö.
Uusista avauksista kannattaa keskustella
avoimesti sekä yliopistojen sisällä
että kansallisesti. Henkilöstö tulee
keskusteluun mukaan jo työnkuvansa
muutosten vuoksi, mutta myös koulutuksen
toteuttajan roolissa. Mikäli
tarpeen olisi, he kyllä muistuttavat
myös tutkinto-opiskelun ja laitosten
perustutkimuksen resurssien turvaamisesta
— se on yhtä lailla olennainen
osa rahoituspohjan laajentamista ja
kansainvälistymistä.
Seppo Sainio
puheenjohtaja,
Yliopistojen Opetusalan Liitto YLL
- Painetussa lehdessä sivu 2
|