Kuvitellen parempi maailma
Aikaamme vaivaa lisääntyvä kyynisyys.
Niukkenevat aineelliset
resurssit näyttävät johtavan reviirien
puolustamiseen ja omien
etujen varjelemiseen. Yhteiskunnallinen
keskustelu polarisoituu.
Huoli tulevaisuudesta on yhteinen,
mutta ratkaisujen löytäminen
takkuaa kun uusia ideoiden
arvoa mitataan yhä hanakammin
kustannus-hyötyakselilla. Vaarana
on lamaantuminen ja välinpitämättömyys.
Mikä neuvoksi?
Kasvatusfilosofi Maxine Greenen
(1917-1914) näkemys mielikuvituksen
ja taiteen merkityksestä
paremman maailman rakentamisessa
voisi virittää keskustelua tulevaisuudesta
toiselle taajuudelle.
Sosiaalinen mielikuvitus viittaa Greenen mukaan kykyyn tuottaa
visioita siitä, millainen yhteiskuntamme
voisi olla ja siitä, millainen
sen pitäisi olla.
Kyky kuvitella on jokaiselle ihmiselle
kuuluva perusominaisuus.
Sitä voi harjoittaa, ja sen voima
kasvaa sitä käytettäessä. Kuvittelukyky
on aineeton ja ehtymätön
voimavara, jonka voi ottaa käyttöön
aina ja kaikkialla. Sen tuotteet
pyrkivät esiin ja toteutuvat ilmaisuna,
keksintöinä, uutena tietona,
tieteenä ja taiteena, inhimillisenä
kulttuurina. Siihen liittyy myös
kyky ennakoida omien tekojen ja
teosten seurauksia. Kuvittelukyky
kuitenkin vaatii kumppanikseen
eettisen tietoisuuden, onhan ihminen
kuvittelukykynsä voimistuessa
tuottanut myös lukuisia
haitallisia keksintöjä ja tekoja.
Koulua ja yliopistoa uudistettaessa
olisi tärkeää pohtia tarkasti,
millaiset olosuhteet ja edellytykset
tukevat, tai toistaalta tukahduttavat
kuvittelykykyä, ja kykyä luoda
uutta. Miten herätetään ja tuodaan
esiin se potentiaali, mikä lapsissa,
nuorissa ja kaikenikäisissä ihmisissä
on? Jokainen oppija tarvitsee kokemuksia, jotka herättävät
hänessä intohimon oppia lisää ja
rohkeuden tuoda esiin omia ajatuksiaan
ja ideoitaan vailla pelkoa
erehtymisestä, virheestä tai ennenaikaisesta
arvostelusta. Liian
moni oppii liian varhain rajoittamaan
ideoidensa ja mielikuvituksensa
virtaa. Liian moni käyttää
liian paljon aikaa valmiiden tuotteiden
kuluttamiseen ja valmiin
tiedon omaksumiseen, uuden luomisen
sijaan. Ilmaisu köyhtyy ja
taito ilmentää sisäisen maailman
kuvia rapistuu kun näppäimen
painallus tai kevyt sipaisu tuo esiin
valmiita kuvia jatkuvana nauhana,
ja kun käsitys tiedonhankinnasta
typistyy ’googlettamiseksi’.
Kuvittelukykyä vaalimalla voisimme
löytää uusia tapoja lähestyä
tiedon tuottamista ja ongelmien
ratkaisua. Voisimme kehittää
koulua, yliopistoja ja muita instituutioita
kohti ilmapiiriä, jossa jokainen
uskaltaa tuoda esiin ideoitaan,
ajatuksiaan, mielipiteitään,
kuvittelukykynsä tuotteita, omaa
erityisyyttään, ja omaa erilaisuuttaan.
Mahdollisuus erilaisuuden esiintuomiseen (’performing difference’)
vastustaa yhdenmukaistumisen
painetta, samankaltaistumisen
kulttuuria.
Mahdollisuus tuoda esiin oma
äänensä on myös demokratian
ydin. Kansalaisten koulutus- ja
osaamistason laskeminen on uhkapeliä
tulevaisuuden kanssa, sillä
se kaventaa yhteiskunnassa esiintyvää
rakentavaa moniäänisyyttä
ja edistää polarisaatiota, ääriliikkeitä,
myötätuntovajetta. Monimuotoisuuden
ymmärtäminen
nykyisyyden ominaispiirteenä on
entistä tärkeämpää kaikkialla yhteiskunnassamme.
Kasvatus ja koulutus ovat yhteiskunnallisia
instituutioita, joiden
vastuulla on kuvittelukyvyn
vaaliminen ja sitä kautta uuden
tiedon, uusien ideoiden, luovuuden
ja keksintöjen luominen. Tähän
ei pysty mikä tahansa kasvatus
ja koulutus. Tarvitaan erityisyyttä,
erilaisuutta, myötätuntoa ja rohkeutta
vaalivaa pedagogiikkaa,
jossa jokaisen yksilön potentiaali
saa mahdollisuuden tulla esiin
ja jossa yhteisöllisyys ei edellytä yhdenmukaisuutta. Erilaisuuden
esiintuominen tuottaa moniselitteisyyttä
ja epäjärjestystäkin. Se
voi olla siksi haastavaa, varsinkin
suurissa ryhmissä ja kiireen keskellä.
Ajan ja tilan puute vaarantaa
uuden luomisen, ja pakottaa palaamaan
vanhaan.
Luovan, taiteellisen toiminnan ja
taidekasvatuksen puitteissa erilaisuus,
epäjärjestys ja moniselitteisyys
voi ilmentyä yhteisöllisyyttä
rakentavilla tavoilla, toisia
huomioiden. Taide sen monissa
muodoissaan ja toimintatavoissaan
kytkee yhteen kuvittelun ja
uuden luomisen. Greenen sanoin
taide kurkottaa tavanomaisuuden
yli ja vapauttaa mielikuvituksen.
Mielikuvitus laajentaa omaa kokemustamme
ja ylittää tyhjän tilan
itsemme ja toisen välillä. Sen tehtävä
on herättää ja paljastaa vielä
näkymätön, ennenkuulumaton, ja
odottamaton. Uskallammeko kurkottaa
yli jo tiedetyn ja kuvitella
yhdessä paremman maailman?
Eeva Anttila
Professori, Taideyliopisto
Vuoden professori 2016
- Painetussa lehdessä sivu 18
|