Yliopisto- ja tiedepolitiikan varjohallitusohjelma

Tämän Acatiimin ilmestyessä hallitusohjelma lienee jo selvillä, samoin kuin sen yliopistoja ja tutkimusta koskevat kirjaukset. Huhtikuun lopulla Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton perinteisessä Kevätseminaarissa listattiin toiveita ja tavoitteita varjohallitusohjelmaan.

Kevätseminaari kokosi Kansallismuseon auditorio lähes täyteen yliopisto- ja tiedepolitiikasta kiinnostunutta yleisöä. Tieteentekijöiden liiton ja Professoriliiton puheenjohtajat Maija S. Peltola ja Jouni Kivistö- Rahnasto avasivat seminaarin kertomalla liittojen kärkitavoitteet hallitusohjelmaan:

— Yliopistoindeksin pitää olla voimassa koko hallituskauden, perusrahoitukseen tasokorotus, rahoituksen vakauttamiseksi tarvitaan rahoitusmallin muutos sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen neljän prosentin bruttokansantuoteosuuteen pääsemiseksi tulee tehdä konkreettinen suunnitelma.

Tampereen yliopiston rehtori Mari Wallsin kolme pointtia hallitusohjelmaan olivat melko lailla samat kuin liittojen. Ensimmäiseksi hän nosti riittävän ja ennakoitavan TKI-rahoituksen, jossa rahoituksen kasvu tulisi kohdentaa korkeakoulujen perusrahoitukseen. Lisäksi TKI-rahoitusta ja -instrumentteja tulee yksinkertaistaa. Toisena oli yli hallituskauden ulottuva pitkäjänteinen tutkimus- ja innovaatiopolitiikka.

— Olemme siirtymässä ekosysteemitasoiseen innovaatiopolitiikkaan. Ekosysteemien näkökulmasta on vaikea nähdä, että virkamiehet ja poliitikot tietäisivät kovin hyvin etukäteen, mihin innovaatiohankkeisiin kannattaa panostaa.

— Valtion tärkein tehtävä innovaatiopolitiikassa voi olla huipputasoisen koulutuksen takaaminen vauvasta vanhuusikään, ei yksittäisiin rahoitusinstrumentteihin keskittyminen.

Kolmanneksi pointiksi Walls otti koulutuksen ja tutkijayhteisön kansainvälisyyden vahvistamisen. Hän katsoi, että Suomen houkuttelevuutta tutkijoiden ja opiskelijoiden silmissä tulee kasvattaa mm. sujuvoittamalla lupaprosesseja.

Seuraavaksi saatiin kuulla säätiökentän tavoitteista, joista kertoi Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan toimitusjohtaja Liisa Suvikumpu. Ensimmäiseksi hän nosti ”sivistysvähennyksen”. Hän katsoi, että verovähennysoikeus yksityishenkilöiden yleishyödyllisille lahjoituksille lisäisi tieteen ja taiteen rahoitusta ja arvostusta.

— Jos verotuksessa voi vähentää siivoojan, niin on se kumma, jos ei voi vähentää dosenttia, Suvikumpu vertasi.

Säätiöt ovat huolissaan siitä, että niukka toimeentulo ja epävarma asema eivät innosta nuoria lahjakkuuksia tutkijanuralle. Siksi säätiöt haluaisivat nostaa verovapaan apurahan määrän vähintään 30 000 euroon.

Kolmannessa kohdassa Suvikumpu arvosteli SDP:n esittämää osinkojen lähdeveroa. Se merkitsisi apurahasäätiöille -28 miljoonaa euroa eli 1348 vuosiapurahaa vähennän. Tämä heijastuisi myös yliopistoihin osinkotulojen vähentymisenä.

— Yleishyödyllisten yhteisöjen verotusperiaatteet ovat nykyisellään hyvät eikä niissä tarvita lisäsääntelyä. Monet rahoituslähteet takaavat tieteelle vaihtoehtoja, joustavuutta ja vapautta, Suvikumpu vakuutti.

Omista pointeistaan kertoivat myös professori Pekka Vallittu Turun yliopistosta ja väitöskirjatutkija Lotta Alhonnoro Vaasan yliopistosta.

— Aikaa, autonomiaa ja työrauhaa, luetteli Vallittu. Merkittävä osa professorin työajasta menee rahoitushakemusten tekemiseen. Monia uhkaa jo uupumus ja kyllästyminen.

Vallittu toivoi, että yritysten innovaatiotoiminta pidetään erillään yliopistojen perusrahoituksesta. Hänen mielestään pääomittamisella ei ole ollut juurikaan merkitystä supistuvan perusrahoituksen kanssa.

— Iso osa tieteenaloista ei hyödy ollenkaan yliopistolle tulevasta t&k-rahoituksesta. Esimerkiksi opetuksen toteutumista se ei turvaa mitenkään.

Lotta Alhonnoro muistutti, että nuoret tutkijat ovat yliopiston suurin henkilöstöryhmä, ja heillä on merkittävä rooli yliopistojen tuloksentekijöinä.

— Pätkätyöt kuriin, apurahatutkijoiden aseman parantaminen ja urapalvelut kuntoon, Alhonnoro luetteli varjohallitusohjelman pointteja nuoren tutkijan näkökulmasta.

Uraohjauspalvelut nousivat esille Tieteentekijöiden liiton nuorten tutkijoiden työryhmän tekemässä kyselyssä. Näitä palveluja voisi kehittää yhteistyössä eri toimijoiden välillä, esim. OKM, yliopistot, kaupunki, yritykset, julkinen ja yksityinen sektori. TE-toimistojen palveluissa on kehittämisen varaa. Siirtymää yliopistoista yrityksiin ja muille sektoreille tulisi helpottaa.

— Tutkijakoulutuksen saaneiden kyvyt ja osaaminen on saatava paremmin yhteiskunnan ja eri työelämän sektoreiden käyttöön, Alhonnoro totesi.

Kevätseminaarissa julkistettiin Tieteentekijöiden liiton ja Professoriliiton ehdotus yliopistojen uudeksi rahoitusmalliksi. Sitä esittelivät professori Petri Mäntysaari ja apulaisprofessori Petri Koikkalainen. He olivat mukana työryhmässä, joka valmisteli malliremonttia.

Suomessa käytössä oleva yliopistojen rahoitusmalli on Euroopan tulosorientoitunein. Liittojen ehdotus lisäisi vakauttavan rahoituksen osuutta. Mallista oli juttua jo edellisessä Acatiimi-lehdessä.

Viimeisessä puheenvuorossa Lapin yliopiston professori Timo Aarrevaara kertoi akateemisten professioiden muutoksista. Hän kertoi 30 maassa toteutettavasta akateeminen professio tietoyhteiskunnassa (APIKS) -tutkimushankkeesta. Sen teemoja ovat opetus- ja tutkimushenkilöstön työtilanne, ura, tutkimus ja opetus sekä yliopistojen ja korkeakoulujen johtaminen. Suomessa vastaajia oli 23 ammattikorkeakoulusta (612) ja 11 yliopistosta (765).

— Akateemiseen professioon kiinnittyminen toteutuu yliopistoissa tutkimuksen ja ammattikorkeakouluissa pääosin opetuksen tehtävissä. Tutkimustehtävät vahvistavat opetusta yliopistoissa, ei ammattikorkeakouluissa. Tämä vaikeuttaa harmonisointia näiden sektoreiden välillä.

Ammattikorkeakouluissa koetaan yliopistoja useammin odotusten kohdistuvan lähiopetuksen ajankäyttöön, opiskelijoiden lukumäärään opetuksessa ja henkilöstön läsnäoloon. Molemmat sektorit toteuttavat työaikajärjestelmää, joka ei Aarrevaaran mukaan ohjaa tutkijoiden, opettajien ja TKI-henkilöstön osallistumista korkeakoulun yhteisötehtäviin.

Hankkeessa oli selvitetty myös henkilöstön ajankäyttöä opetusperiodien aikana. Väitöskirjatutkijoilla on eniten aikaa tutkimukselle, senioreilla on muita ryhmiä enemmän hallinnollisia tehtäviä.

Tutkimustyössä koetaan enemmän paineita kuin opetuspainotteisissa tehtävissä. Ura valittaisiin omalta osalta varsin usein uudelleen.

— Yliopistoissa opetuksesta vapaat periodit ohjaisivat tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäviin. Työsuhteiden epävarmuuden hallinnalla on alaa ohjaava merkitys. Työolosuhteiden ja työmarkkinoiden eriytyminen on alan houkuttelevuudelle riski, Aarrevaara veti yhteen tutkimushankkeen tuloksia.


Mari Walls

• Riittävä ja ennakoitava TKI-rahoitus
• Pitkäjänteinen tutkimus- ja innovaatiopolitiikka
• Koulutuksen ja tutkijayhteisön kansainvälisyyden vahvistaminen

 

Liisa Suvikumpu

• Sivistysvähennys
• Verovapaan apurahan määrän nosto vähintään 30 000 euroon
• Yleishyödyllisten yhteisöjen verotusperiaatteet ovat nykyisellään hyvät

 

Pekka Vallittu

• Tutkimuksen autonomian turvaaminen
• Muistaa, että t&k-rahoitus ei ole yliopistojen perustoimintojen turvaamiseksi
• Onnistuneen tiede- ja tutkimuspolitiikan vaikutukset kumuloituvat yhteiskunnassa pitkän ajan kuluessa.

 

Lotta Alhonnoro

• Pätkätyöt kuriin
• Apurahatutkijoiden aseman parantaminen
• Urapalvelut kuntoon

 

Teksti Kirsti Sintonen
Kuvat Milla Talassalo

Painetussa lehdessä sivu 20