Merkittävä oikeustaistelu virkamiehen oikeuksista

Korkein hallinto-oikeus heti huhtikuun lopussa merkittävän päätöksen, joka koskee virkamiehen asemaa. Samalla KHO tuli tärkeällä tavalla vahvistaneeksi virkamiehen oikeusasemaa ja virkamiehen oikeutta hakea itselleen oikeutta.

Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunnan hallintopäällikön oikeustaistelu on kestänyt pitkään. Dekaani ja tiedekuntaneuvosto siirsivät toistuvilla päätöksillään hallintopäällikkönsä, oikeustieteen lisensiaatti Tarja Pellisen tehtävistään ilman hänen suostumustaan. Päätösten sisältö vaihteli, tarkoitus ei: milloin hänet siirrettiin muihin tehtäviin, milloin virka siirrettiin hallintovirastoon.

Hallintopäällikkö teki samasta päätöksestä sekä valituksen Helsingin hallinto-oikeudelle että purkuhakemuksen korkeimmalle hallintooikeudelle. Hänen sinnikkään oikeustaistelunsa ansiosta korkein hallinto-oikeus teki 22. huhtikuuta 2008 päätöksen, joka on merkittävä virkamiehen asemaa linjaava ratkaisu.

KHO:n päätös 2008:25 on vuosikirjaratkaisuna luettavissa netistä (www.finlex.fi).

KHO ojentaa oikeustieteellistä tiedekuntaa ja yliopistoa

KHO katsoi virkamieslain rajoituksen hakea muutosta valittamalla olevan tällaisessa tilanteessa ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Virkamiehen oikeus tehtäviinsä koskee perustuslain 21 §:n tarkoittamia kansalaisen oikeuksia ja velvollisuuksia. Niinpä virkamiehellä on perustuslain turvaama oikeus valittaa, kun virka siirretään ilman hänen suostumustaan. KHO kumosi tiedekuntaneuvoston päätöksen.

KHO piti virheellisenä myös tiedekunnan väitettä, jonka mukaan tiedekunnan hallintopäällikön virka olisi yliopiston ns. yhteinen virka. Yliopisto väitti valituksessaan jopa, että kaikki yliopiston virat ovat yhteisiä virkoja, jolloin kuka hyvänsä yliopiston virkamies voitaisiin siirtää tiedekunnasta toiseen tai muuhun yksikköön ilman virkamiehen suostumusta. Mitähän mieltä tiedekuntien professorit ja muut virkamiehet olisivat omien virkojen yhteisyydestä ja siirtokelpoisuudesta?

Tiedekunta väitti, että kyse ei ollut edes hallintopäätöksestä vaan virkakäskystä, jollaisia työnantaja voi antaa virkamiehelle tehtävien hoidosta. Tuollaisena määräyksenä se ei olisi myöskään hallintolain perusteella valituskelpoinen. Oikeustieteellinen tiedekunta ei näyttänyt välittävän tärkeimmistä virkamiesoikeudellisista periaatteista. Niiden mukaan oikeusjärjestyksen tulee antaa erityistä suojaa virkamiesten aseman itsenäisyydelle, pysyvyydelle ja sitä kautta oikeudelle hoitaa virkatehtäviään, koska virkamiehet hoitavat julkisia tehtäviä.

Yliopiston tulisi tapauksen johdosta arvioida uudelleen tapaansa hoitaa henkilöstöhallintoaan ja ajaa oikeutta. Tapaus herättää syvää ihmetystä oikeustieteellisen tiedekunnan sisäisestä diskurssista.

KHO:n oma katumusmatka

Oikeushistoriaa teki myös KHO. Se teki samassa asiassa kaksi päätöstä purkamatta aikaisempaa omaa päätöstään. Uudessa päätöksessään KHO selittelee edellistä, 23.10.2006 tekemäänsä päätöstä, jonka se teki samasta tiedekuntaneuvoston päätöksestä Pellisen purkuhakemuksen johdosta. Silloin se hylkäsi hallintopäällikön hakemuksen kyseisen päätöksen purkamisesta, nyt kumosi päätöksen käsitellessään asiaa valituksena.

Lainsäädännön mukaan tilannetta, jossa KHO tutkii ja käsittelee saman asian sekä purku- että valitusasiana, ei kuuluisi olla. Tilanne johtuu siitä, että KHO muutti kantaansa.

Nyt KHO oli tehnyt Canossan matkan ja uuden päätöksen mukaan: “Suostumuksen tarpeesta on säädetty virkamiehen suojaksi”. Tällä kertaa tiedekunnan päätös koskikin virkamiehen etua ja samalla perustuslaissa tarkoitettuja oikeuksia ja velvollisuuksia.

Miksi viimein oikeuden läpimurto?

Uskon, että KHO:n myönteisestä päätöksestä Suomen oikeusjärjestys saa Pellisen ohella kiittää Helsingin hallinto-oikeutta ja nimenomaan sen Ismo Räisästä ja kahta muuta hallinto-oikeustuomaria. He uskalsivat korkeimman hallinto- oikeuden 23.10.2006 tekemästä kielteisestä päätöksestä huolimatta tehdä heti perään 24.11.2006 hallintopäällikölle myönteisen päätöksen.

Olen nimittäin pessimistinen KHO:n päätöksistä usein luettavaa argumentaatiotapaa ja sen tuottamaa oikeusvarmuutta kohtaan. Uskon KHO:n ratkaisun tässä tapauksessa muuttuneen ulkoisista syistä eli Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen aiheuttaman “paineen” ansiosta. Toivottavasti olen väärässä ja päätös osoittaa KHO:ssa uudemman ihmis- ja perusoikeusmyönteisemmän oikeusajattelun vahvistumista.

Hallinto-oikeuden 24.11.2006 päätöksen ansiokkuutta lisää se, että se oli puolestaan ristiriidassa hallinto-oikeuden vuotta aikaisemmin 31.10.2005 tekemän ratkaisun kanssa. Se koski Pellisen valitusta dekaanin aiemmasta päätöksestä vuonna 2004. Sillä päätöksellä Pellinen oli siirretty pois virkatehtävistään erillisprojektin vastuuhenkilöksi. Dekaanin yhteistoimintaneuvotteluissa tekemän ilmoituksen mukaan hänellä ei kuitenkaan ollut paluuta hallintopäällikön tehtäviin, jotka oli siirretty uudelle hallintopäällikölle.

Tuolloinen dekaanin päätös merkitsi siten suurempia muutoksia virkamiehen oikeusasemaan kuin siirto hallintovirastoon myöhemmin määriteltäviin samantasoisiin tehtäviin. Tästä päätöksestä tehdyssä ratkaisussa hallinto-oikeuskin katsoi kuitenkin, ettei siirtopäätös loukannut Pellisen perusoikeuksia, ja jätti valituksen tutkimatta virkamieslaissa olevan valituskiellon perusteella.

Nyt työtään tekevällä hallintolainkäyttökomitealla on tärkeä tehtävä kehittää paitsi hallintolainkäytön menettelyjä myös vahvistaa hallintotuomioistuinten valmiuksia tarjota niin virkamiehille kuin tavallisille kansalaisille välitöntä oikeussuojaa. Muuten olen sitä mieltä, että kauempana tavoitteena tulee olla yleisten ja hallintotuomioistuinten yhdistäminen. Se parantaisi tuomioistuinten vaikeaa resurssointia ja kohentaisi kansalaisten oikeusturvaa. Tässä oikeustaistelussa virkamies jäi vielä vaille oikeutettuja taloudellisia hyvityksiä.

Kari Kannala
asianajaja
Asianajotoimisto Bützow Oy