5/16

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     
     

    Kahdenkymmenen vuoden työlle tyly päätös

    Helsingin yliopisto irtisanoi yhteensä 371 työntekijää. Irtisanotut osastosihteeri, amanuenssi ja professori kertovat kokemuksensa.

    Helmikuisena perjantaina, lähellä työajan päättymistä Helsingin yliopiston antropologian oppiaineen osastosihteeri Arto Sarla sai puhelun.

    Ennalta tuntematon soittaja kertoi, että hänen tehtävänään oli täyttää yliopiston uuteen palveluorganisaatioon tulevat 55 opintoneuvojan paikkaa. Hän soitti Sarlalle kysyäkseen, olisiko hän kiinnostunut siirtymään opintoneuvojaksi Meilahteen tai Kumpulaan.

    — Se oli erikoinen kysymys, koska ajatus ei ollut tullut mieleenkään. Olin työskennellyt 20 vuotta samassa oppiaineessa ja tunsin sen läpikotaisin. Minun jatkamistani täällä toivoivat kaikki kollegani ja hakemuksessani oli suositus kahdelta professorilta.

    Niillä ei kuitenkaan ollut merkitystä. Itse asiassa haastattelija valitti, ettei saanut Sarlan koko hakemusta auki, koska henkilöstöjärjestelmä oli kaatunut. Niinpä työhaastatteluksi osoittautunut keskustelu käytiin ilman hakijan taustatietoja.

    — Lopulta sanoin, etten usko Meilahden tai Kumpulan olevan minulle paras paikka, vaan jatkaisin mieluummin suunnitteilla olevan koulutusohjelman palveluksessa.

    Itse asiassa edes tarjottu yleisluonteinen opintoneuvojan tehtävä ei ollut Sarlan toivoma. Hakiessaan paikkaa uudesta palveluorganisaatiosta hän oli hakenut myös koulutussuunnittelijaksi, koska koki sen vastaavan paremmin silloista työnkuvaansa.

    — Vaikka olin nimikkeeltäni sihteeri, olen oppiaineen ainoana opintohallinnon työntekijänä tehnyt käytännössä myös amanuenssin vastuutason töitä.

    Perjantainen puhelu oli ainoa yhteydenotto, ennen huhtikuuta, jolloin Sarla kutsuttiin dekaanin ja hallintopäällikön puheille. Hän sai irtisanomisilmoituksen samassa huoneessa, jossa hänet oli 1995 palkattu yliopistolle.

    Irtisanomisen todellisia perusteluja hän ei ole saanut vieläkään.

    Varsinaista korvaajaa hänelle ei määrätty, vaan jatkossa yksi koulutussuunnittelija vastaa useammasta oppiaineesta. Tilanne mietityttää Sarlaa, sillä vaikka pitää tehtävään valittua pätevänä, on tuleva työn määrä valtava. 56–vuotiaan Sarlan mukana katoaa myös valtava määrä hiljaista tietoa.

    — Huolestuttaa, miten jatkossa selvitään. On lyhytnäköistä erottaa opintohallinto oppiaineen substanssista. Tämä vahingoittaa koko työyhteisöä. Minun työni eivät ole vähentyneet, päinvastoin.

    Irtisanomisensa jälkeisen kuukauden Sarla onkin paiskinut töitä täyttä vauhtia saadakseen toimiston mahdollisimman hyvään pisteeseen. Nyt huone on jo tyhjä.

    — Antropologeille ja meidän opiskelijoillemme toivon pelkkää hyvää. Oppiaineen henkilökunta ei ole jättänyt minua, vaan on luvannut pitää minut mielessä, jos sopivaa työtä jostain löytyisi.

    Amanuenssit katosivat

    Vaikka Maria Fremerin irtisanomisaika yliopistolta jatkuu lokakuulle, hän ei ole enää pohjoismaisten kielten, pohjoismaisen kirjallisuuden ja ruotsin kääntämisen amanuenssi. Mutta ei ole oppiaineamanuensseja muuallakaan. Koko ammattiryhmä poistettiin uuden palveluorganisaation, tai kuten Fremer sanoo, ”Upotuksen” myötä.

    — Samalla katoaa linkki opintohallinnon ja substanssin välillä, Fremer ihmettelee.

    Häntä pyydettiin haastatteluun, joka koski koulutussuunnittelijan paikkaa Meilahdessa.

    — Ajatus huvitti. Enhän minä tiedä mitään lääketieteestä.

    Haastattelijan mukaan tämä ei olisi ollut ongelma, koska eivät lääkäritkään tee hallintoa. Fremer ei niele selitystä.

    — Ajatus, että opintohallinto toimisi paremmin irrallaan opintosisällöistä, on älytön. On päivänselvää, että amanuenssien työt siirtyvät nyt osittain opettajille, vaikka organisaatiouudistuksen suunnittelijat eivät sitä myönnä. Vaihtoehtoisesti ne jäävät tekemättä, jolloin opiskelijat kärsivät.

    Fremer on itse valmistunut oppiaineesta, jossa toimi amanuenssina 11 vuotta. Hän myös tekee sinne väitöskirjaa.

    Myöhemmin häntä haastateltiin myös opintoneuvojan paikkaan.

    — Kysyttiin, osaanko laatia virallisia opinto–otteita ja muita teknisiä yksityiskohtia, joita melkein kuka tahansa oppii hetkessä. Johtajia ei ole juurikaan kiinnostanut esimeriksi mitä kieliä osaan, oppiaineiden sisällöistä puhumattakaan. Hallinnossa ei ole enää akateemiselle ihmiselle sopivia tehtäviä.

    Itse irtisanomistilanne oli Fremeristä asiallinen, mutta persoonaton.

    — Organisaatiouudistus kadotti vastuun. Yliopiston johto valitsi uudet pomot, he valitsivat ihmiset tehtäviin ja kolmas sitten irtisanoi ylijääneet.

    Itse Fremer jatkaa jatko–opiskelijana yliopistolla.

    — On outo tunne liikkua Metsätalossa ulkopuolisena. Omaa tilaa ei ole, vaan käytän aulan lokeroita muiden opiskelijoiden kanssa. Samalla työhuoneeni on ollut kuukauden tyhjänä. Lisäksi pelkään, että työtehtäväni perineet mainiot työtoverini uupuvat taakkansa alle.

    Matemaatikko arvioi yhteiskuntatieteilijää

    Kulttuurimaantieteen professori Pauliina Raennon CV on 11 sivua pitkä — ilman julkaisuluetteloa. Siitä huolimatta hänen irtisanomistaan Helsingin yliopistosta perusteltiin ”metrisellä arvioinnilla”, joka tehtiin ”julkisia lähteitä ja verkkosivua käyttäen”.

    Raentoa perustelu tuntuu lähes huvittavan.

    — Irtisanomisestani päätti matemaatikko geologia kuultuaan. Yritin kysyä, millä pätevyydellä he arvoivat yhteiskuntatieteilijän ja kulttuurintutkijan tutkimuksen laatua. Parempaa vastausta en saanut.

    — Ei kuulemma ollut heidän vikansa, jos tiedot eivät olleet tasalla.

    Edes sillä, että hyvin kilpailtua rahoitusta saanut ja hallinnoinut Raento oli toistaiseksi tuonut yliopistolle enemmän kuin oman palkkansa verran rahoitusta, ei ollut merkitystä.

    Itse irtisanomistilanne hoidettiin huonosti.

    — Jouduin odottelemaan vuoroani suuren kokoussalin ulkopuolella Exactumin aulassa. Mitään yksityisyyttä ei ollut. Itse tilaisuudessa irtisanojat istuivat suuren pöydän takana, useiden metrien päässä minusta.

    Raento kertoo keskusteluistaan suuressa maantieteen kongressissa Yhdysvalloissa.

    — Siellä kollegat tulivat kyselemään, pitävätkö heidän kuulemansa hurjat huhut Helsingin yliopiston leikkauksista paikkansa. Naamat venähtivät, kun kerroin heidän keskustelevan elävän esimerkin kanssa.

    Myös Raennon laitoksella uutinen otettiin epäuskoisena vastaan.

    — Lähiesimieheni kertoi, että minulle oli jo suunniteltu kursseja vedettäväksi syksylle kun vapaani olisi loppunut. Tämä tuntuu kollegoiden työajan tuhlaukselta.

    Raento on pahoillaan siitä, että ainakin professorien irtisanomisesta puuttuvat selvät yhteiset kriteerit, vaikka tehtävien täytössä pätevyyden ja tuottavuuden arviointi on tarkkaa.

    — Reilun arvioinnin puute ja tyly viestintä herättävät epäilyksiä epätasa–arvoisesta kohtelusta ja nakertavat luottamusta työnantajaa kohtaan. On vaikea ymmärtää, miten kokemus mielivallasta ja pelon ilmapiiri voisivat parantaa luovan työn tuottavuutta.

    — Ihmisistä pääsee eroon, vaikka tiedottaisi avoimesti ja kohtelisi heitä asiallisesti, hän arvioi.

    Teksti Juha Merimaa


    Mikä on mielestäsi tärkein muutosta vaativa asia yliopiston yt-prosessissa?

    Mirkka Ali-Laurila
    pääluottamusmies, Åbo Akademi
    — Tiedonkulku: Vaikea neuvotella ja etsiä vaihtoehtoja, ellei ole tarvittavia tietoja työnantajan suunnitelmista neuvottelujen alkaessa. Myös tiedonsaanti (esim. lista irtisanotuista) neuvottelujen jälkeen ontuu. Ratkaisuna voisi olla yhteisen koulutusajan (työnantaja – työntekijä) lisääminen.

     

    Tiina Niklander
    pääluottamusmies, Helsingin yliopisto
    — En tiedä, onko tarvetta muuttaa varsinaista yt-prosessia. Mieluummin näkisin, että oikeaa ja aitoa yhteistoimintaa olisi kaikkien keskeneräisten asioiden osalta koko ajan eikä vain lakisääteisten yt-neuvottelujen aikana.

     

    Antero Puhakka
    pääluottamusmies, Itä-Suomen yliopisto
    — Ehdottomasti tärkein olisi asennemuutos, jonka myötä työnantaja alkaisi noudattaa yhteistoimintalain henkeä pelkän lain kirjaimen täyttämisen sijaan. Ilman asennemuutosta YT:t ovat valitettavasti vain teatteria.

    Teksti Kirsti Sintonen

    • Painetussa lehdessä sivu 6