ACATIIMI 6/13 tulosta | sulje ikkuna

Puheenjohtaja Maarit Valo:

Taideyliopiston tulee pitää paremmin huolta professoreistaan

Professoriliitto järjesti toisen kerran jäsentilaisuuden kesän kynnyksellä. Ateneumiin kokoontui toukokuun viimeisenä päivänä yli sata jäsentä puolisoineen. Vuosi sitten vastaava tilaisuus pidettiin konsertin merkeissä Musiikkitalossa.

Avauspuheenvuorossaan Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo piti mukavana, jos kesän kynnyksen jäsentilaisuuksia voisi jo pitää perinteenä. Puheenjohtaja kertoi monipuolisesta vaikuttamisesta, jota liitto on tehnyt lukuvuoden aikana perustelemalla yliopistojen, tieteen ja yliopistotutkimuksen asemaa sekä puhumalla professorin työn puolesta.

Koska liiton jäsenet olivat koolla taiteen merkeissä, Valo otti kantaa Taideyliopiston professorien asemaan.

— Uuden Taideyliopiston tulee pitää parempaa huolta professorikunnastaan sekä palkkauksen että työsuunnitelmien kannalta. Taiteellisen työn tulisi mahtua professorin päivään.

— Taideyliopiston professorikunnan ei pitäisi olla niin suurelta osin määräaikaista kuin se nyt on. Siihen on historialliset syynsä, joita pitää kuitenkin uskaltaa analysoida. Onko se enää tätä päivää?

Puheenjohtaja Valon mielestä on olemassa muita tapoja pitää yllä vireää kontaktia Taideyliopiston ja taide-elämän kesken kuin että professori otetaan vaan viideksi vuodeksi. Ateneumin tilaisuuteen tulleet Taideyliopiston professorit olivat samaa mieltä. Pitkäjänteiselle työlle tulee olla paremmat edellytykset.

Tutkimusjohtaja Päivi Hovi- Wasastjerna Aalto-yliopistosta puhui jäsentilaisuuden väelle Ateneumista akateemisena näyttämönä. Ateneumia voidaan pitää sekä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun sekä Kuvataideakatemian edeltäjänä.

Linnan aarteet -näyttelyn kuraattori Erkki Anttonen kertoi Presidentinlinnan taideaarteista, jotka ovat nyt linnan peruskorjauksen vuoksi näytteillä Ateneumissa. Esillä on maalauksia, veistoksia, huonekaluja ja esineistöä, jotka eivät tavallisesti ole suuren yleisön nähtävillä.

Alustusten jälkeen vieraat saivat tutustua Linnan aarteet -näyttelyyn. Saleihin oli varattu keskusteluoppaita, joilta sai kysellä lisätietoja. Jäsentilaisuus päättyi seurustelutuokioon, jossa jo ryhdyttiin ideoimaan seuraavan kevään tapahtumaa.

Kirsti Sintonen

  • Painetussa lehdessä sivu 32

ACATIIMI 6/13 tulosta | sulje ikkuna