Yliopistoille jälleen lisää tehtäviä

Opetus- ja kulttuuriministeriössä on valmisteltu yliopisto- ja ammattikorkeakoululakien muuttamista koskevat esitykset. Lakimuutokset tähtäävät siihen, että korkeakoulut tarjoisivat jatkossa nykyistä enemmän jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia. Tutkintoon johtavaa tilauskoulutusta avataan suomalaisille tilaajille.

Professoriliitto katsoi lausunnossaan, että mahdolliset lisätehtävät tulee resursoida täysimääräisesti. Liitto kiinnitti huomiota myös siihen, että hallituksen esityksestä puuttuu henkilöstövaikutusten arviointi lähes kokonaan. Yliopistolain muutosesitykseen liittyy myös tutkintoon johtavan tilauskoulutuksen laajentaminen. Liiton mukaan tilauskoulutuksen kysyntää ei ole selvitetty riittävästi.

Tieteentekijöiden liiton mielestä esityksestä puuttuvat selkeät arviot kustannus- ja henkilöstövaikutuksista. Jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien tarjonnan toteutuminen jää epäselväksi ilman todellista uutta rahoitusta. Tutkintoon johtavan tilauskoulutuksen laajentaminen suomalaisille tilaajille on liiton näkökulmasta erikoinen avaus. Liitto näkee tilauskoulutusesityksen suurimpana riskinä sen, että tutkimukseen perustuvien yliopistotutkintojen sisältöihin tulisi ulkopuolista sisällöllistä painetta maksavien tilaajien taholta.

Esitysluonnoksessa on myös kansainvälisessä yhteistyössä tai vieraskielisenä järjestettävien maisteritutkintojen tavoitteellisten suoritusaikojen joustavoittaminen nykyisestä kahdesta vuodesta vuoteen tai puoleentoista vuoteen. Tieteentekijöiden liitto on huolissaan muutoksesta, joka tarkoittaisi maisteritutkintojen laajuuden supistumista. Tutkintojen lyhentämisellä on vaikutuksia tutkinnon tuottamiin valmiuksiin ja niiden vertailtavuuteen.

Yliopistojen opetusalan liiton YLL mielestä uutta yliopistolaki koskevassa lakiesityksessä on positiivisiakin puolia, vaikka selkeitä puutteita on jäänyt: jatkuvan oppimisen rahoitus on epäselvä, ja sille täytyy tulla erillinen rahoituksensa, koska toiminnan käynnistäminen ja ylläpito kysyy resurssia. Lain valmistelussa ei myöskään ole arvioitu henkilöstövaikutuksia. Tutkintojen laajuuksien avaamiseen YLL suhtautuu kriittisesti.

Lakiesitykset yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta annettiin eduskunnalle 27. syyskuuta.



Kirsti Sintonen

Painetussa lehdessä sivu 8