7/07

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

    - Ei pidä luulla, että yliopistot ovat ala, jossa fuusioimalla automaattisesti syntyy hyvää. Sellainen ei edusta kovin kummoista
    sektorin tuntemusta, konsernijohtaja Björn Wahlroos toteaa.

    Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos:

    Yliopistoissa ei ole merkitystä
    skaalaeduilla

    Yliopistouralle pitää olla palava intohimo ja järjestelmän tulee olla sellainen, jossa tätä palavaa intohimoa pystyy toteuttamaan. Kannustava palkkaus, akateeminen vapaus sekä älyllisesti haastava ympäristö, linjaa konsernijohtaja Björn Wahlroos tekijöitä, joilla yliopistojärjestelmä pystyy houkuttelemaan ja pitämään kiinni pätevistä kyvyistä. Wahlroosin mielestä yliopistoissa ei ole merkitystä valtavilla skaalaeduilla – se ei ole prosessiteollisuutta. Innovaatioylipistoa hän ei pidä hyvänä ideana, vaikka sen takana olevaa säätiömallia hän kannattaa. Wahlroos toimi 1970-luvun puolivälissä Tieteentekijöiden liiton edeltäjän Korkeakoulujen Assistenttiliiton hallituksessa.

    Björn Wahlroos toimi parin vuoden ajan Tieteentekijöiden liiton edeltäjän Korkeakoulujen Assistenttiliiton hallituksessa ja työvaliokunnassa 1970-luvun puolivälissä. Tuolloin puhuttaneita asioita olivat muun muassa tutkinnonuudistus ja assistenttiohjesääntö. Tutkinnonuudistuksen pelättiin lisäävän opetushenkilöstön työmäärää ja hommien epäiltiin kaatuvan nimenomaan assistenttien niskaan. Liitto aloitti syksyllä 1974 keskustelut opetusministeriön kanssa assistenttiohjesäännön muuttamisesta. Tavoitteena oli opetus- ja laitostehtäviin käytettävän ajan rajoittaminen ja tutkimusvapaan saaminen.

    Wahlroosin muistiin ei ole piirtynyt muistikuvaa näistä asioista.

    - Oikeastaan ainoa, mitä muistan noilta vuosilta, on se, että joka toinen vuosi liitto ajoi lisensiaattilisää ja joka toinen vuosi samapalkkaisuutta. Kehiteltiin eräänlainen hissi: joka toinen vuosi ajateltiin, että korkeammasta tutkinnosta tulee saada jotain lisää ja joka toinen vuosi hinattiin muita ylös. Tämä on jossain määrin muokannut myöhempää käsitystäni työmarkkinamekanismeista ja moraalista, hän naurahtaa.

    Akateemisen uran ovet olivat auenneet Wahlroosille hyvin nuorena – 21-vuotiaana hän sai Hankenilla ensimmäisen määräyksensä vt. lehtoraatin. Tuolloin nuorella ekonomilla ei vielä ollut edes gradu valmiina.

    - En oikein kiinnittänyt huomiota siihen, mihin duuniin jouduin. Vt. lehtorin virka oli varmaan surkein koko Hankenilla: opetusvelvollisuutta oli jotain 450 tuntia.

    Uraputki katkesi lyhyeksi aikaa armeijan vuoksi, mutta sieltä palattua kehitys oli nopeaa: ensin vt. apulaisprofessoriksi, kauppatieteiden tohtoriksi väitteleminen 1979 ja samana vuonna kansantaloustieteen professoriksi.

    Yhdysvaltojen yliopistokokemus avasi silmiä

    Vuodet Yhdysvaltojen akateemisessa ilmapiirissä ovat vaikuttaneet syvästi Wahlroosin myöhempiin mielipiteisiin. Ensimmäinen kausi USA:ssa vierähti vuosina 1980-81 itärannikon Brown Universityssä vierailevana kansantaloustieteen apulaisprofessorina. Toinen oli paria vuotta myöhemmin Illinoisin Northwestern Universityssä (Kellogg Graduate School of Management). Tuolloin ero suomalaisen ja amerikkalaisen systeemin välillä oli vielä huimempi kuin nykyisin.

    - Molemmat yliopistot olivat paremmasta päästä. Vaikka olin tehnyt väitöskirjan nopeassa tahdissa, tieteellisesti siellä oppi paljon määrätietoisempaan ja fokusoidumpaan työhön. Opetuksellisesti erot Suomeen olivat ehkä vieläkin selvempiä: opiskelijoiden aktiivisuus ja heidän asettamansa vaatimukset olivat aivan toisella tolalla kuin meillä täällä.

    Keväällä 1984 Wahlroosilla oli tarkan valinnan paikka: hän oli saanut tarjouksen vakinaisesta professuurista sekä Kelloggista että Hankenilta. Lapset olivat koulunaloitusiässä, joten perhe katsoi parhaimmaksi suunnata takaisin pohjolaan.

    - Kun tulin kotiin syyskuussa, huomasin kahden päivän sisällä, mitään siitä etukäteen tietämättä, olevani ehdolla Hankenin rehtoriksi. Hävisin täpärästi neljällä äänellä – olisin ilmeisesti ollut liian innokas nuori luuta. Asia ei ole jäänyt pätkääkään harmittamaan, mutta läheltä piti että olisin “päässyt” hallintohommiin.

    Kahden Yhdysvaltoihin suuntautuneen vierailunsa välissä Wahlroos oli ehtinyt olla lyhyen aikaa vararehtorina Hankenilla, joten yliopistoasioita tuli katsotuksi hallinnollisestakin vinkkelistä.

    - Se oli ihan dorkaa hommaa tuolloin. Suomen vanhimman, järjettömän hallintoasetuksen mukainen voimakas kolmikanta jätti rehtorin aseman hyvin heikoksi.

    Tiede ei edisty tilaustutkimuksella

    Vaikka akateeminen ura jäi ja pankkimaailma veti Wahlroosin mukanaan, hän ottaa edelleenkin mielellään kantaa yliopistojen asemaan ja tilaan. Hän tapaa päättäjiä, käy puhumassa seminaareissa ja paneeleissa. Nyt menossa olevaa historiallista yliopistouudistusta Wahlroos pitää “oikean suuntaisena mutta vähän myöhäisenä”. Tilivirastot siirtyvät historiaan 1.1.2010 ja yliopistojen oikeudellinen asema muuttuu julkisoikeudelliseksi laitokseksi tai yksityisoikeudelliseksi säätiöksi. Wahlroos puhui säätiömallin puolesta jo vuonna 1999.

    - Keskustelin asiasta muun muassa silloisen pääministeri Lipposen kanssa Kesärannassa, jonne hän minut ystävällisesti kutsui. Ehdotin, että Sonera-miljardeja pitäisi käyttää riippumattomien säätiöiden perustamiseksi jokaisen yliopiston yhteyteen niiden rahoituksellisiksi tukijoiksi. Valtio lahjoittaisi peruspääoman. Vastaavasti valtio voisi vähentää vuosittaisia budjettimenojaan. Kertaluonteisella maksulla olisi siten samalla pienennetty toistuvia menoja. Wahlroos odottaa mielenkiinnolla, pystyykö nyt esitetty säätiömalli houkuttelemaan ulkopuolista rahoitusta.

    - Nyt ulkopuolinen tutkimusrahoitus on lisännyt fokusta tilaustutkimukseen. Varsinainen tiede ei kuitenkaan etene tilaustutkimuksilla.

    Lisärahaa pitäisi saada perustutkimuksen puolelle. Maan hallitus odottaa, että lahjoitusvarojen verovähennysoikeus toisi yliopistoille ja tutkimukseen tuntuvasti lisää ropoja. Wahlroosin mielestä tähän on ladattu turhia odotuksia.

    - Lahjoituskulttuuria ei synny yhdessä yössä. Meillä ei ole sellaista perinnettä, se tuhottiin aikoinaan “me ei almuja kaivata -periaatteella”. Lahjoituskulttuurin syntyminen vie aikaa vähintään yhden sukupolven verran, hän muistuttaa.

    Yliopistoissa ei ole merkitystä skaalaeduilla

    Sonera-miljardeja ei sitten tullut, mutta Wahlroosin noin kahdeksan vuotta sitten esittämä ajatus on hyvin lähellä sitä, mitä nyt kaavailtu innovaatioyliopiston taloudellis-hallinnolliseksi malliksi. Wahlroos ei ole kuitenkaan lainkaan vakuuttunut siitä, että itse innovaatioyliopisto on yliopistoideana hyvä.

    - Ajatus, että varsin huonosti yhteensopivia koulutus- ja tutkimusyksiköitä lyödään yhteen sen takia, että saataisiin hyvä rahoitus ja hyvä hallintomalli, on perin outo. Siitä tulee mieleen Dorian Grayn muotokuva, sielun myyminen.

    Yliopistojen rakenteellisesta kehittämisen tarpeesta Wahlroos on vaihtunut ajatuksia mm. hyvän ystävänsä, toisen entisen Hankenin professorin, MIT:ssa työskentelevän Bengt Holmströmin kanssa.

    - Yliopistoissa ei ole merkitystä valtavilla skaalaeduilla – niissä ei ole kyse prosessiteollisuudesta. Tietenkin sen verran voidaan ajatella minimikokoa, ettei professori nyt ihan yksin joudu istumaan.

    - Tavallaan suomalaisessa keskustelussa sotketaan asioita: ensin korkeakoululaitos on hajautettu alueille, jotka eivät voi houkuttelevuutensa kannalta vetää puoleensa ensiluokkaisia tutkijakykyjä ja nyt sitten mietitään paranisiko tilanne yhdistämisillä.

    - En epäile, etteikö esimerkiksi Turun kauppakorkeakoulu voisi löydä hynttyyt yhteen Turun yliopiston kanssa ja samalla säästetään hallintomenoissa, mutta ei pidä luulla, että tämä on ala, jossa fuusioimalla automaattisesti syntyy hyvää. Sellainen ei edusta kovin kummoista sektorin tuntemusta. Wahlroos myöntää, että kokokysymyksessä on tietysti kovin suuria tieteenalakohtaisia eroja.

    - On laboratorioaloja joissa koosta on etua, kuten esimerkiksi eurooppalaisessa mittakaavassa Cern. Mutta toinen ääripään esimerkki on se, että löisit läjään suuren määrän kirjallisuuden tutkijoita. Siitä todennäköisesti seuraisi vain riitaa.

    Hakuprosessit ovat päin honkia

    Korkeakoululaitoksen kehittämisessä tulisi Wahlroosin mukaan ottaa huomioon työmarkkinoiden muutos.

    - Työmarkkinat ovat muuttuneet sellaisiksi, että emme enää elä “pätevyysvaatimuksena ylempi korkeakoulututkinto” -maailmassa.

    Rekrytoidessaan osaajia yritykset katsovat pelkän tutkinnon sijaan yhä enemmän sitä, missä ihminen on opiskellut, mistä kirjoittanut gradun tai diplomityön. Kysyntäpuoli toimii jo, mutta toimiiko tarjonta, kysyy Wahlroos.

    - Korkeakoulujen hakuprosessit ovat päin honkia. Olen hyvin skeptinen siitä, että pääsykokeiden avulla saataisiin paras aines – se on urheilukansan huono kilpailusovellutus. Pitäisi olla avoin haku eli nuori lähettää yo-tutkintotodistuksensa ja ehkä kirjoittaa lisäksi lyhyen perustelupaperin, miksi haluaa opiskelemaan juuri kyseistä alaa. Joillakin aloilla, esimerkiksi lääketieteessä voi olla lisäksi soveltuvuustestejä.

    - Nuoren ihmisen pitää päästä opiskelemaan heti johonkin yliopistoon eli valintamenettelyt uusiksi, Wahlroos linjaa.

    Korkeakoululaitoksen toisen pilarin, ammattikorkeakoulujen merkitys on hänen mielestään viimeaikoina kasvanut. Hän katsoo, että eräillä aloilla, kuten etenkin kauppatieteissä ja tekniikan puolella, nykyinen korkeakoulurakenne ei ole enää optimaalinen.

    - Olen liputtanut anglosaksisen mallin puolesta: ensin pitää hankkia yleissivistävä pohja ja sitten vasta sen päälle master-tutkinto. Maailma on muuttunut yhä vähemmän ennakoitavaksi, joten liian jäykkä ammattitutkinto on yhä vähemmän arvostettu.

    - Lisäksi opiskeluajat ovat aivan liian pitkiä. On käsittämätöntä, että SYL:n vasta-argumentti tälle on “mutta kun on taloudellisti vaikeaa ja pitää käydä töissä”. USA:ssa opiskelu on valtavasti paljon kalliimpaa ja silti 95 prosenttia suorittaa opintonsa määräajassa.

    Wahlroos näkee pitkien opintoaikojen yhtenä syynä tasapäistävän palkkajärjestelmän. Akateemisen tutkinnon palkka-arvo on laskenut. Nyt tilanne on hänen mukaansa hissukseen muuttumassa ja koulutusta on onneksi alettu katsoa investointina.

    - Investointia voi rahoittaa lainapääomalla. Opiskelu on investointi – ei työtä, hän painottaa.

    Laadun voi määritellä vain markkinamekanismeilla

    Viime huhtikuussa Wahlroos esiintyi Helsingin yliopiston Porthaniassa tutkijanuraseminaarin paneelissa, jossa pohdittiin mm. tohtoritarvetta ja työllistymistä. Hän totesi tuolloin, että tohtoriopiskelu ei ole “elämäntapaintiaanin hommaa” ja lisäsi, että Sampo Oyj ei ole kiinnostunut 10 vuotta väitöskirjan kanssa pakertaneista.

    Uusimmassa koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa (kesu) tohtoritavoite on pysytetty 1600 tohtorissa per vuosi. Wahlroos pitää tätä yhtenä osoituksena siitä, että opetusministeriön resurssiallokaation kriteeristö on päin honkia. Merkittävä osa yliopistojen rahoituksesta tulee nimenomaan tohtoritutkintojen määrästä.

    - Vaikka ekonomistien koulukunta on yleensä melko riitaisa, yhdestä asiasta he ovat yhtä mieltä: jos asetetaan määrällisiä tavoitteita, laatu heikkenee.

    - En usko, että tohtoreitten työllistymisessä on tapahtumassa mitään katastrofaalista, mutta on sääli, että ihmisiä johdetaan perinteisen suomalaisen tittelinkipeyden takia suuntaan, joka ei ole heidän itsensä eduksi.

    Opetusministeriössä kartoitetaan paraikaa tulosohjausjärjestelmän ja rahoitusperusteiden muutostarpeita. Laatu on tulossa nykyistä tärkeämmälle sijalle rahoituksen määräytymisessä.

    - Laatua ei voida mitata. Laatu on aina katsojan silmissä. Laadun voi määritellä vain ja ainoastaan markkinaprosessin kautta, Wahlroos toteaa painokkaasti.

    Esimerkiksi opiskelijoiden kohdalla tämä toimisi opintosetelien avulla.

    Julkaisujen pisteytykset voivat olla jopa vaarallisia. Wahlroos muistuttaa, että Einstein ei julkaissut koko elämänsä aikana kuin muutaman paperin.

    Laadukkaan inhimillisen pääoman ylläpito on vaikeaa

    Millä yliopistot sitten jatkossa säilyvät kilpailukykyisinä työpaikkoina? Sellaisina, jotka vetävät puoleensa pätevimmät kyvyt tutkimuksen pariin ja huolehtimaan maan osaajien koulutuksesta.

    - Yliopistouralle lähteminen ei ole koskaan yksinomaan taloudellinen päätös. Siihen pitää olla palava intohimo. Tosin intohimo työhön ei ole ominaista vain ja ainoastaan yliopistouralle.

    - Yliopistoympäristön pitää olla sellainen, joka antaa ihmisille mahdollisuuden toteuttaa tätä palavaa intohimoa ja palkitsee heitä siitä, kun työ tuottaa tulosta.

    Wahlroos muistuttaa, että laadukkaan inhimillisen pääoman hankkiminen ja ylläpito on vaikeaa – näin on sekä elinkeinoelämässä että yliopistoissa. Hän listaa kolme seikkaa, joilla tähän voidaan päästä yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön kohdalla:

    - Ensimmäiseksi kannustava ja joustava palkkaus. Toiseksi suuri akateeminen vapaus. Akateemisen vapauden pitää olla laajaa yksittäisen tutkijan kohdalla, mutta yliopistolla pitää olla oikeus päättää, tarvitseeko se jotain tiettyä alaa tai laitosta.

    - Ja kolmanneksi vapaa, älyllisesti haastava ympäristö, joka edellyttää fiksuja opiskelijoita – on tylsää opettaa ihan tolloja.

    Teksti: Kirsti Sintonen
    Kuvat: Veikko Somerpuro

    Björn “Nalle” Wahlroos

    • syntynyt 1952

    • kauppatieteiden kandidaatti 1974, maisteri 1975, kauppatieteiden tohtori 1979, Svenska handelshögskolan

    • Sampo Oyj: konsernijohtaja 2001-

    • Mandatum Pankki Oyj: johtokunnan puheenjohtaja, CEO (1998-2000)

    • Mandatum & CO Oy: hallituksen varapuheenjohtaja, CEO (1997-1998), toimitusjohtaja (1992- 1997)

    • Suomen Yhdyspankki: varatoimitusjohtaja (1989-1992), johtokunnan jäsen (1987-1988), johtokunnan varajäsen (1985-1987)

    • Kellogg Graduate School of Management, Northwestern University, Evanston, Illinois: vieraileva taloustieteen apulaisprofessori 1983-1984

    • Brown University, Providence, Rhode Island: vieraileva kansantaloustieteen apulaisprofessori 1980-1981

    • Svenska handelshögskolan: kansantaloustieteen professori ja vt. professori (1979-1985), liiketaloustieteen vt. lehtori ja apulaisprofessori (1974- 1979)