7/08

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

    Panelistit (vasemmalta lukien) professori Jussi Välimaa, kansanedustaja Tuula Peltonen, kansanedustaja Henna Virkkunen ja vararehtori Timo Tiihonen pohtivat seminaarissa mm. sitä, kuka omistaa yliopistot jatkossa.

     

    Kuka on yliopiston "me"

    Päättäjät ovat korostaneet, että yliopistouudistus on lähtöisin yliopistoista. “Te olette tätä halunneet.” Tieteentekijöiden liiton lukuvuoden avausseminaarissa Jyväskylän yliopistolla pohdittiin muun muassa sitä, kuka on yliopiston “me”. Kuka omistaa jatkossa yliopistot?

    Tieteentekijöiden liitto ja sen jäsenyhdistys Jyväskylän yliopiston tieteentekijät avasivat lukuvuotta Jyväskylän yliopistolla 15. syyskuuta. Seminaarin teemana oli Yliopistouudistus ja tieteentekijä. Liiton puheenjohtaja Ragna Rönnholm korosti avauksessaan liiton keskeisiä muutostoiveita yliopistolakiluonnokseen. Liitto pitää virkasuhdetta työsuhdetta sopivampana palvelussuhteena etenkin opetus- ja hallintotehtäviin, kelpoisuusehdoista tulee jatkossakin säätää asetuksen tasolla, ulkopuolisenemmistö hallituksissa on uhka autonomialle.

    - Suomen malli henkilöstön sivuuttamisessa hallituksista on kansainvälisesti verrattuna raju, Rönnholm totesi.

    Kenen autonomiaa parannetaan?

    Professori Jussi Välimaa puhui yliopistoista muutoksessa. Hänen mielestään nyky-yliopistokaan ei ole mikään onnela. Mutta hän korosti yliopistoa yhteisönä.

    - Yliopistoissa arvostetaan argumentaatiota. Ensin voidaan esittää kovaakin kritiikkiä, mutta sen jälkeen voidaan lähteä yhdessä kahville tai kaljalle.

    Välimaa selvitti muun muassa autonomian käsitettä. Se on perinteisesti kuvannut yliopistojen suhdetta valtiovaltaan. Vuoden 2010 alusta tämä suhde muuttuu ja yliopistotyöntekijät eivät ole enää valtion virkamiehiä.

    - Kenen autonomiaa aiotaan tällä parantaa? Eniten rehtorin ja yliopiston hallituksen autonomiaa, Välimaa huomautti.

    Uudistus tuo professori Välimaan mielestä statushierarkian suomalaisiin yliopistoihin.

    - Kuka haluaa lähettää lapsensa opiskelemaan surkeaan provinssiyliopistoon. Huippujen aika voi kuitenkin mennä lähinnä toistensa kanssa taisteluun, niitä ei aidosti kiinnosta tavallisten opiskelijoiden menestys. Mihin olettamukseen perustuu se, että “huiput” edistävät Suomen etua, Välimaa kysyi.

    Kuka edustaa yliopiston ääntä?

    Jyväskylän yliopiston vararehtori Timo Tiihonen pohdiskeli yliopiston muuttumista lakiuudistuksen myötä. Yliopistot ovat jo muuttuneet monessa suhteessa ilman uutta lakiakin.

    - Joskus tulee mieleen, että opetusministeriö muuttaa yliopistoja jostain sellaisesta, jota ne eivät ole enää pitkään aikaan olleetkaan. Esimerkiksi oma yliopistomme on vaikeasti tunnistettavissa lakiluonnoksen perusteluista.

    - Vastaavatko päättäjien mielikuvat enää nyky-yliopistojen todellisuutta? Monesti tuntuu, että niistä heijastuu 70-luvun yliopisto, Tiihonen arveli.

    Epäselvää muutostilanteessa on myös se, kuka on yliopiston “me”. Yliopistouudistuksen yhteydessä päättäjät ovat jatkuvasti toitottaneet, että yliopistot ovat tätä halunneet. Mikä on yliopisto? Onko se vain johto vai onko se yhteisö? Kuka edustaa yliopiston ääntä? Kun valta siirtyy yliopistolle, kenelle se siirtyy?

    - Nyt olemme kommentoimassa valmista esitystä, oma keskustelu ei kovasti enää kuulu. Olisiko pitänyt keskustella siitä, haluammeko muutosta? Ja myös muutoksen suunnasta.

    Tiihonen katsoi, että yliopistolain muutos vaikuttaa yliopiston keinoihin toteuttaa työantajapolitiikkaa. Mutta hän muistutti, että puitelailla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen, onko yliopiston harjoittama henkilöstöpolitiikka hyvää vai huonoa.

    Huonoimmat tiet – parhaat yliopistot

    Seminaarin loppupuolen paneelissa pohdittiin muun muassa sitä, kuka omistaa yliopiston. Selkeää vastausta ei ollut kellään. Vararehtori Tiihosen mielestä “me” omistamme yliopiston. Kansanedustaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Tuula Peltonen (sd) näkisi jatkossakin mieluusti, että valtio omistaisi yliopistot. Professori Jussi Välimaa ei löytänyt lakiluonnoksesta sitä, kuka omistaa yliopiston.

    - Vaikea vastata, koska vastausta ei ole. Kenellä on jatkossa esimerkiksi vastuu siitä, että yliopistoissa tehtävä tutkimus on eettisesti korkeatasoista? Vanhan lain mukaan siitä vastaa rehtori, uudessa tästä ei ole mitään – ilmeisesti taloudellisen toimivallan vastuiden määrittely on eettisiä pelisääntöjä tärkeämpää, Välimaa totesi.

    Kansanedustaja Henna Virkkusen (kok) mukaan yliopistoihin kaivataan uutta osaamista nimenomaan talousvastuun kantamisessa. Hän korosti, että laki on vasta luonnoksen asteella ja siihen pystytään vielä tekemään muutoksia. Virkkunen piti rakenteellisia muutoksia keskeisenä yliopistoreformin osana.

    - Kun aloitin kansanedustajana minua evästettiin, että maakuntakierroksilla jokaisella paikkakunnalla korostetaan sitä, että juuri siellä on huonoimmat tiet ja parhaimmat yliopistot. Väkimäärään suhteutettuna meillä on paljon yliopistoja ja varsinkin ammattikorkeakouluja. Kannatan esimerkiksi vähintään viiden professorin laitoksia, Virkkunen sanoi.

    Tuula Peltonen korosti, että demarit ovat koko ajan kannattaneet yliopistouudistusta. Hänen mielestään kaikille yliopistoille tulisi turvata riittävä peruspääoma. Lisäksi perusrahoitusta tulisi nostaa tiede- ja teknologianeuvoston taannoisen esityksen mukaisesti.

    Teksti ja kuva: Kirsti Sintonen