ACATIIMI 8/07 tulosta | sulje ikkuna

Järjestäytyminen vaikuttaa

Miten liittyvät toisiinsa henkilöstön osallistuminen yliopistojen päätöksentekoon ja ammattiliittoon järjestäytyminen? Olisiko mahdollista, että voisimme tasavertaisesti neuvotella työnantajan kanssa palkasta ja muista palvelussuhteen ehdoista ilman järjestöjemme ja liittojemme tukea? Tuskin olisi – siksi järjestöt ovat olemassa ja siksi meidän liittojamme n. 40 vuotta sitten perustettiin. Jäsenten perusoikeuksiin kuuluu kuitenkin kyseenalaistaa kuuluminen ammattijärjestöön ja he voivat harkita jäsenyytensä joka kuukausi uudestaan. Selvästikin on monia syitä, jotka puoltavat järjestäytymistä, koska tästä vapaaehtoisuudesta huolimatta kuitenkin niin suuri osa yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstöstä on järjestäytynyt. Se siis johtuu vakaasta harkinnasta, mutta mihin se perustuu ja onko harkinnalle katetta?

Jäsentä lähinnä ovat liittojen ja järjestöjen tarjoamat jäsenedut. Konkreettinen jäsenetu on esimerkiksi liiton jäsenyyteen kuuluva automaattinen matkavakuutus, mutta jäsenyys sinänsä on vakuutus työttömyyden varalle. Ansiosidonnainen työttömyysturva onkin monen jäsenen ensimmäinen syy liittyä ammattijärjestöön. Jos nimitys on toistaiseksi, työttömyyden uhka ei ole välitön, ja silloin muista eduista tulee tärkeämpiä.

Abstraktimpi, mutta silti joka kuukausi konkretisoituva etu on palkkaturva. Sopimusten mukaan palkka on maksettava hyvinä ja huonoina aikoina. Ilman toimivaa sopimusjärjestelmää tämä ei olisi taattua ja toimiva sopimusjärjestelmä syntyy vain siitä, että kaikki kuuluvat liittoon. Järjestöt saavat toimintamandaattinsa jäseniltä. Suhteessa työnantajaan mandaatti syntyy sen mukaan, kuinka kattavaa järjestäytyminen on – vain riittävä järjestäytymisprosentti antaa neuvottelumandaatin. Näin jokaisen jäsenen ratkaisu kuulua liittoon vahvistaa edunvalvonnan mahdollisuuksia, kun taas jokainen ei-jäsen heikentää niitä.

Neuvottelujärjestelmä on monimutkainen organisaatio, jossa kuitenkin kaikki palat toimivat samojen tavoitteiden saavuttamiseksi. Valtakunnallisesti neuvotellaan yleinen virkaehtosopimus (VES), josta on saavutettu neuvottelutulos lokakuun puolivälissä. Siinä sovitaan valtion yleisistä palvelussuhteen ehdoista. Tarkentavat virkaehtosopimukset, joista tärkeimmät ovat palkkausjärjestelmäsopimus, työaikasopimus ja luottamusmiessopimus, nimensä mukaisesti tarkentavat yleisen VES:n määräyksiä yliopistoihin sopiviksi. Keskustasolla käydään jatkuvia keskusteluja tarkentavista VES:sta ja paikallinen toiminta perustuu hyvin pitkälle niiden soveltamiseen. Tähän tarvitaan toimiva luottamusmiesjärjestelmä, yhteistoimintalaki ja -sopimukset ja muut sopimukset henkilöstön oikeuksista. Se, että emme neuvotteluissa aina saavuta kaikkia asetettuja tavoitteita, johtuu siitä, että kyseessä on neuvottelu. Neuvottelijoilla on oltava valtuudet edetä sen mukaan, mikä on käytännössä mahdollista, ja samalla on oltava valmius järjestötoimenpiteisiin, viime kädessä lakkoon.

Riippumatta siitä, millainen palvelussuhde meillä on jatkossa, yliopistojen tulee edelleen olla työmarkkinoiden keskitetyn järjestelmän piirissä. Ammattijärjestöjen toiminnan ansiota on, että henkilöstöllä on selkeä paikkansa ja tehtävänsä yliopistojen päätöksenteossa, sekä henkilöstön kuulemisessa että päätöksentekoelimissä. Yksi selkeä tavoite yliopistojen muuttuvissa rakenteissa on, että voimme edelleen osallistua kaikkeen päätöksentekoon, myös strategiseen ja taloudelliseen. Ilman vahvoja liittoja tällaisesta tavoitteesta ei nykyoloissa kannattaisi edes puhua– niin voimakkaita ovat kilpailu- ja tuottavuusvaatimukset ja niiden kautta paineet johtajakeskeisen järjestelmän vahvistamiseen. Muutoksia on tulossa, mutta yhdessä voimme vaikuttaa siihen, että henkilöstönä olemme mukana muutoksessa toimijoina, ei sivustakatsojina.

Tuula Hirvonen
puheenjohtaja, Yliopistonlehtorien liitto


ACATIIMI 8/07 tulosta | sulje ikkuna