Ylijohtaja Riitta Mustonen:
Tutkijakouluista Suomen Akatemian brändi
Juhlat ja työn touhu, uudistukset ja uhat
limittyvät Suomen Akatemian 60-vuotisjuhlavuoteen.
Ylijohtaja Riitta Mustonen
pitää tutkijakoulujen kehittämistä ja tutkimuksen
infrastruktuurien kartoittamista
keskeisinä lähiajan haasteina. Tutkimuksen
infrastruktuurit ovat tärkeällä sijalla
siinä, etteivät huippututkijat karkaa Suomesta
ulkomaille.
Filosofian tohtori, dosentti Riitta Mustonen aloitti
Suomen Akatemian tiedepoliittisesta suunnittelusta
ja tutkimusrahoituksen kehittämisestä vastaavana
ylijohtajana 1.6.2007. Nimityspäätöstä
koskevassa tiedotteessa Mustonen listasi Akatemian
lähiaikojen haasteita: huippututkimuksen pitkäjänteinen
rahoitus, tutkijanuraan ja tutkimuksen
infrastruktuuriin liittyvät kysymykset, tutkimuksen
kansainvälistäminen, yliopistoyhteistyö ja
tutkimusohjelmien kehittäminen.
Toimittuaan noin puolitoista vuotta ylijohtajan
virassa Mustonen pitää kestohaasteiden listaa
yhä samana. Hän nostaa niiden joukkoon myös
tutkijakoulut, joista Akatemia sai vastuun tämän
vuoden alusta.
-Tutkijakouluista pitää kehittää Akatemian
brändi Akatemian muiden rahoitusmuotojen rinnalle.
Tutkijakouluja koskeva iso kehittämistyö on
nyt alkamassa.
Käynnistyneessä uudistustyössä käydään läpi
tutkijakoulujen sisällöt ja käytännöt. Kova kilpailu
on alkamassa siitä, mille aloille tutkijakouluja
tulee. Kartoitusta tehdään yhteistyössä yliopistojen
ja opetusministeriön kanssa. Ensimmäisen
haun hakemukset ovat käsittelyssä Akatemiassa ja
toimikunnissa on alkanut keskustelu yhteisistä
linjauksista. Päätöksentekoa varten asetetaan erityinen
jaosto, joka tekee Akatemian lopullisen
päätöksen tutkijakouluista.
Tohtoritarpeeseen enemmän alakohtaista
tarkastelua
Tutkijakoulujen uudistuksen yhteydessä pitää
pohtia tarkasti myös tulevaisuuden tohtoritarpeita.
-Elämme epävakaita aikoja. Tulevaisuuden ennakointi
on entistäkin vaikeampaa. Tämä koskee
myös tutkijakoulutuksen saaneiden henkilöiden
tarpeen arviointia.
Mustosen mielestä tohtoritarpeessa on suuria
alakohtaisia eroja. Tämä pitää ottaa ennakoinnissa
yhä paremmin huomioon. Yleisesti ottaen
Mustonen pitää tohtorien työllisyystilannetta
kohtuullisen hyvänä.
-Se onkin sitten toinen asia, pääsevätkö tohtorit
koulutustaan vastaaviin töihin. Akateeminen
maailma eikä elinkeinoelämäkään vedä ihan kaikkia
uusia valmistuvia tohtoreita.
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tekemien
osaamistarveselvitysten mukaan yritysten halukkuus
tohtorien palkkaamiseen on polkenut viime
vuoden paikallaan. Riitta Mustonen katsoo, että
sekä tohtorien että rekrytoijien asenteissa on korjattavaa.
-Tohtorien tulisi nähdä oman koulutuksensa
arvo. Tohtorikoulutuksessa oppii hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia ja erottamaan isot asiat
pienistä, mikä on kullanarvoinen taito työelämässä.
Yrityspuolella tulisi nähdä tohtorien valtava
osaamispotentiaali. Tohtorikoulutuksen tuoma
lisäarvo on analyyttinen ajattelutapa, joka ovat
sovellettavissa tutkinnon tieteenalasta riippumatta
millä tahansa työelämän alueella.
Tilastokeskus julkisti 23. lokakuuta uusimmat
tutkimus- ja kehittämistoimintaa koskevat tilastot.
Tutkimustyövuosia koulutuksen mukaan koskeva
tilasto osoittaa, että yritysten yhteensä lähes
32 000 tutkimustyövuodesta vain 1266 on tohtoreiden
tekemiä. Myös yliopistoissa suurin osa tutkimuksesta
tehdään maisteri- ja lisensiaattivoimin:
tohtoreita on noin 4 500 kaikkiaan 14 000
tutkimustyövuodesta.
Infrastruktuurit huippuja
houkuttelemaan
Ylijohtaja Mustonen pitää tutkijakoulujen ohella
toisena isona lähiajan haasteena tutkimuksen infrastruktuurikysymystä.
Tutkimuksen infrastruktuurien
suunnitelman, ns. tiekartan tekeminen ja
olemassa olevien kansallisen tason infrastruktuurien
kartoitustyö ovat käynnissä. Parhaillaan kartoitetaan
kansallisia tutkimusinfrastruktuurihankkeita
ja valitaan niistä etenemissuunnitelmalle
eli tiekartalle hyväksyttävät hankkeet. Riippumattomat
asiantuntijat ovat arvioineet esitykset
ja hankkeen johtoryhmä on tekemässä valintoja
esitettäväksi edelleen opetusministeriölle ja
tiede- ja teknologianeuvostolle.
-On kova haaste käydä läpi kaikki hyvät esitykset.
Esityksen tehneillä voi olla vaikeuksia ymmärtää,
että kaikki hyvät ehdotukset eivät millään
mahdu lopulliselle kartalle tai rahoitukseen.
Myös tässä työssä ennakointi on vaikeaa. Mitkä
ovat tulevaisuuden tutkimuksen kannalta ehdottoman
tärkeitä infrastruktuureja, mitkä niistä
voisivat olla yliopistojen yhteisiä ja mitkä taas
kansainvälisesti yhteisiä? Mihin kansainvälisiin
hankkeisiin Suomen tulisi välttämättä osallistua ja
missä hankkeissa olisimme vähäisemmässä roolissa
tai vain käyttäjinä? Nämä asiat pitäisi myös tässä
yhteydessä ratkaista.
Riitta Mustonen pitää korkeatasoisin infrastruktuureita
elintärkeinä sille, että huiput saadaan
pysymään Suomessa ja toisaalta tänne saadaan
houkuteltua kansainvälistä kärkeä.
Suomen Akatemia valmistelee myös omaa infrastruktuuripolitiikkaansa.
Ensi talven aikana
valmistuvassa ohjelmassa otetaan kantaa em.
hankkeen tuloksiin ja mietitään rahoituksen järjestämistä.
Mustosen mielestä tähän tarvittaisiin
oma rahoitusohjelmansa.
-Rahoituksen tulisi ehdottomasti olla pitkäjänteistä.
Erityisen ohjelman avulla voitaisiin johdonmukaisesti
keskittyä erityyppisten infrastruktuureiden
rahoittamiseen, vaikkapa eri vuosina.
Ennen viime elokuun lopun budjettiriihtä
Akatemian hallitus antoi tiedotteen, jossa edellytettiin
40-60 miljoonan euron saamista tutkimuksen
infrastruktuurien rahoittamiseen. Akatemian
mukaan yliopistojen tutkimuslaitteistot ja laboratoriot
kaipaisivat investointirahaa noin 20 miljoonaa
euroa vuodessa. Uusiin eurooppalaisiin ja
kansainvälisiin yhteishankkeisiin ja niistä aiheutuviin
osallistumis- ja jäsenmaksuihin tarvitaan
noin 20-40 miljoonaa euroa vuodessa.
-Valitettavasti rahoitukseen tarvittava kokonaissumma
selviää vasta johtoryhmän saatua
työnsä valmiiksi. Todennäköisesti tarve tulee olemaan
huomattavasti suurempi, toteaa Mustonen.
Eurooppalaisen strategiafoorumin ESFRIn laatima
infrastruktuurien tiekartta vuodelta 2006
sekä sen tänä vuonna valmistuva päivitys listaavat
kymmeniä suurhankkeita, joihin jäsenmaiden
odotetaan ilmaisevansa kiinnostuksensa. Tutkimusinfrastruktuurit
ovat kilpailukykykysymys
Suomelle ja koko Euroopalle.
Minne hävisi tietoon ja osaamisen
perustuva yhteiskunta?
Ehdotus kansalliseksi innovaatiostrategiaksi valmistui
viime kesäkuussa. Elokuun alussa Akatemia
antoi siitä kriittisen lausuntonsa. Akatemia ei
pidä oikeana strategiaesityksen ajatusta, että pelkästään
innovaatiopolitiikan painopisteet määrittelisivät
yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimuskapasiteetin
vahvistamisen. Akatemia katsoo,
että strategiaesitys haluaa ohjata julkista rahoitusta
nykyistä vahvemmin palvelemaan valittujen
toimialojen tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiotoimintaa.
Akatemian mielestä innovaatioihin keskittyvän
strategian ohella tarvitaan tiedepolitiikkaa,
joka ottaa huomioon koko tieteen, kulttuurin ja
sivistyksen toimintakentän. Akatemia muistuttaa, että tieteellinen tutkimus on pitkäjänteistä eikä
sen sisältöä ole syytä ohjata muutaman vuoden
tavoittein.
Valtioneuvosto hyväksyi innovaatiopoliittisen
selonteon 9. lokakuuta. Työ- ja elinkeinoministeriön
tiedotteessa sitä luonnehditaan yhdeksi tämän
hallituskauden keskeiseksi tutkimus-, innovaatio-
ja korkeakoulupolitiikan uudistukseksi.
Selonteossa painotetaan kysyntä- ja käyttäjälähtöistä
innovaatiopolitiikkaa.
-Kansallisen innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi
on luotava vahvoja ja kansainvälisesti verkottuneita,
strategisesti johdettuja sisällöllisiä ja
alueellisia innovaatiokeskuksia, totesi elinkeinoministeri
Mauri Pekkarinen esitellessään selontekoa
eduskunnalle.
Selonteko on nyt eduskunnan käsiteltävänä.
Akatemian ylijohtaja Riitta Mustonen on huolissaan
siitä, että tiedon tuottamisen puoli on jäänyt
strategiassa ja selonteossa sivurooliin.
-Vielä hiljattain puhuttiin kovasti tietoon ja
osaamiseen perustuvasta yhteiskunnasta. Tällä
hetkellä tunnutaan korostettavan vain taloudellisesti
hyödynnettäviä innovaatioita. Missään nimessä
ei pidä unohtaa tieteellisen tutkimuksen
merkitystä, Mustonen sanoo painokkaasti.
Riitta Mustonen korostaa, että tieteellinen tutkimus
on pitkäjänteistä eikä tutkimustuloksia voi
tilata. Emme voi tietää, mikä tieto on tärkeää
vaikkapa viiden vuoden päästä. Kaikkia munia ei
kannata laittaa samaan koriin.
Riitta Mustosen mielestä on todella vaikea ennakoida
tutkitun tiedon tarvetta tulevaisuudessa.
Esimerkiksi islamilaisen maailman ymmärtämiselle
on yhtäkkiä tullut valtava tiedon tarve. Myös
siis tieteenaloilla, joita ei voida katsoa innovaatiopolitiikan
ytimeksi, on tärkeä asemansa.
Arviointitiedot paremmin hyötykäyttöön
Myös yliopistojen profiloitumisessa on haasteensa.
Jonkin alan alasajo on helppoa, mutta takaisin
rakentaminen vaikeaa. Se vaatii aikaa ja rahaa.
Mustonen katsoo, että profiloitumisessakaan ei
pitäisi olla lyhytnäköinen.
Mustosen mielestä Suomen Akatemia voi tukea
yliopistoja niiden profiloitumisessa. Strategisesta
kumppanuudesta ollaan käynnistämässä
keskustelua yliopistojen rehtorien neuvoston
kanssa. Yksi tavoite voisi olla pohtia, miten Akatemian arviointiprosessin kautta tuotettua tietoa
voitaisiin käyttää paremmin hyödyksi yliopistoissa.
-Tutkimushankkeiden arviointi on aikamoinen
mylly, sillä käytämme vuosittain noin 700
kansainvälistä asiantuntijaa hakemusten arvioinnissa.
Rehtorien neuvoston kanssa keskustellaan
myös tutkijanuraan, tutkijakouluihin ja kansainvälistymiseen
liittyvistä kysymyksistä.
Kypsyvätkö nerot ulkomaille?
Yliopistouudistus koskettaa myös Suomen Akatemiaa.
Jos yliopistojen virkasuhteet muuttuvat työsuhteiksi,
miten käy akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan
viroille. Siirretäänkö palvelussuhteet
yliopistolle? Asia on paraikaa kuuma eikä Riitta
Mustonen halua ottaa siihen kantaa. Opetusministeriön
asettama työryhmä tulee pohtimaan
Akatemian asemaa yliopistouudistuksissa.
Akatemia antoi lausuntonsa yliopistolainsäädännön
kokonaisuudistukseen. Siinä todetaan
mm. seuraavaa: “Olennainen kysymys on, vahvistaako yliopistouudistus todella yliopistojen taloudellista
ja hallinnollista autonomiaa ja jos vahvistaa,
seuraako siitä yliopistoille, ainakaan kaikille,
väistämättä myös parempia toimintaedellytyksiä.
Samoin epäselvää on, lisääkö yksikkökoon kasvattaminen
yliopiston toiminnallista tehokkuutta tai
tutkimuksellista tuloksellisuutta.” Akatemia katsoo,
että julkisesta rahoituksesta vastaavien tulee
varautua siihen, että kaikkien yliopistojen osalta
tavoitteet eivät toteudu ja että taloudellinen vastuu
osoittautuu liian raskaaksi.
Akatemian mukaan esitys uudeksi yliopistolaiksi
sisältää varsin vähän säännöksiä, jotka suoraan
koskevat yliopistojen ydintehtävää eli tieteellisen
tutkimuksen harjoittamista. Lisäksi lausunnossa
todetaan, että yliopistoille asetetaan nyt
suuria odotuksia ja vastuita, joihin ei kuitenkaan
ole luvassa merkittäviä lisävoimavaroja julkisista
lähteistä.
Yliopisto- ja tiedepolitiikan uudet tuulet ovat
saaneet aikaan liikehdintää suomalaisissa huippututkijoissa.
Muun muassa professori Anu Wartiovaara
pelkää kärkitutkijoiden hiljaista ulosmarssia
Suomesta (Lääkäri-lehden kolumni). Talouselämä-
lehden (34/2008) jutussa “Nerot kypsyvät ulkomaille” syöpätutkija, akatemiaprofessori Jussi
Taipale piti Akatemian tutkijavirkojen muuttumista
yliopiston työsuhteeksi viimeisenä niittinä.
“Jos halutaan tehdä yksi päätös, jolla vahingoitetaan
mahdollisimman paljon suomalaista tieteen
tekimistä, se on juuri tämä”, Taipale jyrähti. Hän
itse siirtyy tutkijaksi Karoliiniseen Instituuttiin
Ruotsiin.
Riitta Mustonen pitää näitä puheenvuoroja
selvänä osoituksena myös siitä, että tutkimuksen
infrastruktuurit on saatava pikaisesti kuntoon.
Hänen mielestään myös huippuyksiköillä on tärkeä
merkitys parhaiden tutkijoiden pitämisessä
kotimaan kamaralla. Huippuyksiköiden vaikuttavuuden
arviointi on paraikaa käynnissä ja tuloksia
on odotettavissa vuoden vaihteessa. Arvioinnin
pohjalta käynnistyy uuden huippuyksikköstrategian
valmistelutyö.
Teksti: Kirsti Sintonen
Kuvat: Veikko Somerpuro
|